Paperi-ikkunoita historiaan

Suomen juhlavuoden kunniaksi Turun Sanomat julkaisee 100 näköissivua entisajan vuosikymmeniltä. Hieno idea, ja uskon, että ne ovat olleet monena päivänä se lehden luetuin sivu.

Valittujen historiaviipaleiden edessä lukija asettuu väkisinkin mielenkiintoiseen lukuvinkkeliin. Nenän edessä on tutun otsikon alla luotettavan journalismin tuottamaa uutisointeja menneen maailman melskeistä. Helposti niiden kautta on siirtynyt pohtimaan aikalaisten asemaan – miltä on tuntunut lukea ensiuutisia kuohuttaneista asioista tuoreeltaan, tietämättä miten asiat siitä edistyvät.

Itselle pysäyttävimpiä historiasivuja ovat olleet Paavo Nurmen voitokkaista juoksuista kertoneet uutiset, Kuuban kriisi vuodelta 1962, jolloin maailmassa jo paloi ydinsodan sytytyslanka, mutta diplomatialla se puhkuttiin viime hetkillä sammuksiin.

Pisimpään luin ja pohdiskelin toisen maailmansodan uutista, missä Neuvostoliitto oli edellispäivänä pommittanut Turkua. Asiaan vaikutti tietenkin se, että nykyään nurkat täällä ovat aika tutut, ja taannoin katselin jälkeen päin juuri näistä tuhoista otettuja valokuvia Museoviraston sivuilta. (www.finna.fi). Keskustassa liikkuessa tulee aina ohi mennessä katsottua ne Turun postitalon kivijalkaan muistoksi jätetyt pommituksen räjähdejäljet. Jollain tapaa kaupunkien ja ihmisten pommittaminen yön pimeydestä on sitä raadollisinta ihmisyyttä. Ilmahälytyssireenit, ihmisten pakeneva hätä, lentokoneiden äänet, ilmatorjuntatykkien tulitus ja ujeltavien pommien räjähdykset olivat lehtijutun tekstirivien takaa tuoreina kuultavissa.  Meissä ihmisissä on lajihistorian kasvattamat pontentiaalit äärimmäiseen pahaan ja toki myös hyvään.

Historiasivujen valokuvat ovat oma lukunsa. Varhaisvuosina niitä oli vähän, ja miesten maailmassa ei naisia juuri lehtikuvissa näy. Mustavalkokuvissa on myös aina läsnä se tietty esteettisyys, taidekin, joka jättää katsojan oman mielikuvituksen väritykselle paljon tilaa.

Kiinnostavat mainokset kertovat lahjomattomasti eri aikojen elämänpidoista – sitä on myyty mihin on ollut tarvetta. Aidon kahvin saapuminen satamaan oli ollut suuri riemujuhla.

Täsmälleen samassa tilanteessa historialehtien kanssa me olemme nyt – ihminen on aina vain sen hetkisen tiedon varassa, tulevasta historiasta emme tiedä. Uskoisin, että 2027 turkkareissa on jo pätevää jälkikäteistietoa ilmastomuutoksen ja pakolaisuuden ratkaisuista sekä siitä, millä keinoin terrorismi saatiin Euroopassa aisoihin. Suomen sote- ja maakuntauudistus tosin taitaa olla tuolloinkin vielä hieman kesken.

Kirjoittaja on Turussa asuva yhden miehen ihmettelykerho

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 11.7.2017)