Harri Nordell (valokuva: Timo Jakonen)
Runon lautturi,
uskaltaja
Kuudes itsenäinen
runokirjasi Hajo (WSOY) ilmestyi 10
vuoden jälkeen. Mitä vaatii runokokoelman aikaan saaminen?
Edelliseen kirjaan tulee ensinnäkin saada riittävästi etäisyyttä.
Tekstien pitää tulla luonnollisesti: silmät kiinni, ja puhetta alkaa tulla,
miellekarkuja. Kirjoittaminen on minulle pirullista ja raskasta, koska
itsekritiikki on hirveän korkealla. Mitään falskia ei saa olla. En ole
uskonnollinen ihminen, mutta minulle runo on pyhä.
Operoit syvällä ja
kaukana kielen maailmoissa, samoilla alueilla kuin Scott Walker musiikin
puolella. Kolme asiaa mitkä sinua runoilijana suomen kielessä kiinnostaa?
Se on mahdottoman taipuisa runouteen, uudissanojen muodostus
on helppoa. Kaunis kieli, ehkä joitakin ääkkösiä lukuun ottamatta. Se on
äidinkieleni, se on kotimaani.
Jääkö runoilijalta
koskaan sanomatta jotakin kun ei ole kieltä, sanoja?
Runous jää aina kesken, koska se on prosessi. Yksittäinen
runo on vain yksi etappi kirjoittajan historiassa. Aina jää jotakin sanomatta,
sitä ei kirjoiteta, mutta sen voi lukea rivien välistä. Se ei ole kikkailua,
vaan runon luonnollista hengittämistä.
Käytät runoissasi
runsaasti luonnon elementtejä. Oma suhteesi luontoon?
Kaikki viittaa kesäpaikkaamme Västanfjärdissä, Kemiön
saaristossa. Siellä on horisontti kaukana, kiviä paljon, pilviä. Siksi myös
runoissanikin keveys ja raskaus vaihtelevat.
Hajon sivuilla on yllättävän suuressa roolissa Marjaana Virran
grafiikka. Miten yhteistyönne on tapahtunut?
En halunnut perinteistä osastojakoa, ja Marjaanaa kiinnosti
ehdotukseni. Hänen teoksensa eivät ole runojeni kuvitusta, vaan se on hänen
olemistaan mukana runojen teksteissä. Kirjassa on täten kaksi arvoa.
Et tunnetusti pidä
julkisuudesta tässä minäminäkulttuurissa. Mikä olisi paras tasapaino
kirjailijalle, julkisen ammatin harjoittajalle?
Mun runot kaipaa julkisuutta, minä en kaipaa julkisuutta.
Minulla on uskoakseni lukijapiiri, ja siksi runoja pitää vähän tuupata.
Mistä kiinalaisuudet
ovat Hajoon kulkeutuneet?
Se on tekstilähtöistä kiinnostusta, alun perin Tuomas Anhavan japanilaisista runoista,
ja siitä Pertti Niemisen
suomentamiin kiinalaisiin runoihin. Hajossa
on haikujakin, se muoto kirjoitusrajoitteena auttoi pääsemään tietystä sumasta
yli. Kielirekisterini on iso, mutta eri asia saako sen auki. Valintojen
tekeminen on saatanan hankalaa, ja tiiviissä muodossa perusteiden paino on
raskas.
Mitä toivoisit suomalaiselle
runoudelle?
Julkisuutta. Suomalainen runous on isossa mielessä hyvää,
mutta katoamassa kaikkialta. Tekemisen mahdollisuuksia on.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Pystytkö vielä parempaan? Pystyn. (vastattu hybriksen hetkellä.)
(Julkaistu Voima-lehden numerossa 10/2016)
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista