maanantai 12. joulukuuta 2016

Voiman Runoilija. -palsta osa 16: Harri Nordell


Harri Nordell (valokuva: Timo Jakonen)


Runon lautturi, uskaltaja


Kuudes itsenäinen runokirjasi Hajo (WSOY) ilmestyi 10 vuoden jälkeen. Mitä vaatii runokokoelman aikaan saaminen?
Edelliseen kirjaan tulee ensinnäkin saada riittävästi etäisyyttä. Tekstien pitää tulla luonnollisesti: silmät kiinni, ja puhetta alkaa tulla, miellekarkuja. Kirjoittaminen on minulle pirullista ja raskasta, koska itsekritiikki on hirveän korkealla. Mitään falskia ei saa olla. En ole uskonnollinen ihminen, mutta minulle runo on pyhä.

Operoit syvällä ja kaukana kielen maailmoissa, samoilla alueilla kuin Scott Walker musiikin puolella. Kolme asiaa mitkä sinua runoilijana suomen kielessä kiinnostaa?
Se on mahdottoman taipuisa runouteen, uudissanojen muodostus on helppoa. Kaunis kieli, ehkä joitakin ääkkösiä lukuun ottamatta. Se on äidinkieleni, se on kotimaani.

Jääkö runoilijalta koskaan sanomatta jotakin kun ei ole kieltä, sanoja?
Runous jää aina kesken, koska se on prosessi. Yksittäinen runo on vain yksi etappi kirjoittajan historiassa. Aina jää jotakin sanomatta, sitä ei kirjoiteta, mutta sen voi lukea rivien välistä. Se ei ole kikkailua, vaan runon luonnollista hengittämistä.

Käytät runoissasi runsaasti luonnon elementtejä. Oma suhteesi luontoon?
Kaikki viittaa kesäpaikkaamme Västanfjärdissä, Kemiön saaristossa. Siellä on horisontti kaukana, kiviä paljon, pilviä. Siksi myös runoissanikin keveys ja raskaus vaihtelevat.

Hajon sivuilla on yllättävän suuressa roolissa Marjaana Virran grafiikka. Miten yhteistyönne on tapahtunut?
En halunnut perinteistä osastojakoa, ja Marjaanaa kiinnosti ehdotukseni. Hänen teoksensa eivät ole runojeni kuvitusta, vaan se on hänen olemistaan mukana runojen teksteissä. Kirjassa on täten kaksi arvoa.

Et tunnetusti pidä julkisuudesta tässä minäminäkulttuurissa. Mikä olisi paras tasapaino kirjailijalle, julkisen ammatin harjoittajalle?
Mun runot kaipaa julkisuutta, minä en kaipaa julkisuutta. Minulla on uskoakseni lukijapiiri, ja siksi runoja pitää vähän tuupata.

Mistä kiinalaisuudet ovat Hajoon kulkeutuneet?
Se on tekstilähtöistä kiinnostusta, alun perin Tuomas Anhavan japanilaisista runoista, ja siitä Pertti Niemisen suomentamiin kiinalaisiin runoihin. Hajossa on haikujakin, se muoto kirjoitusrajoitteena auttoi pääsemään tietystä sumasta yli. Kielirekisterini on iso, mutta eri asia saako sen auki. Valintojen tekeminen on saatanan hankalaa, ja tiiviissä muodossa perusteiden paino on raskas.

Mitä toivoisit suomalaiselle runoudelle?
Julkisuutta. Suomalainen runous on isossa mielessä hyvää, mutta katoamassa kaikkialta. Tekemisen mahdollisuuksia on.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Pystytkö vielä parempaan? Pystyn. (vastattu hybriksen hetkellä.)




(Julkaistu Voima-lehden numerossa 10/2016)


1 kommentti:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista