työtäni paremmin haltuun ottaisin. Furmanin ja Aholan kirjasta
löytyi tuttuja mutta äärimmäisen oleellisia asioita:
"Lyhytterapia perustuu näkemykselle, jonka mukaan ongelmat,
joiden vuoksi ihmiset hakevat apua, eivät ole heidän
varsinaisia ongelmiaan, vaan varsinaisia ongelmia ovat
ne ratkaisuyritykset, joiden avulla he yrittävät
ongelmiaan ratkaista.
Tämän näkemyksen mukaisesti ihmisten käyttäytymiseen liittyviä
ongelmia voidaan ratkoa tehokkaasti ilman, että tiedetään,
mistä kyseiset ongelmat johtuvat."
Tämän takia ratkaisukeskeisyyteen perustuvissa terapiamuodoissa
keskitytään asiakkaiden toiveiden ja tavoitteiden selvittämiseen, voimavarojen kartoittamiseen ja jo näkyvissä olevan myönteisen
kehityksen vahvistamiseen. On perustaltaan positiivinen ja kannustava menetelmä
ja ilmapiiri on syiden ja menneen maailman möhkimiseen verrattuna aivan toisenlainen.
Ok, tietyt syvällä sanattomuudessa, tunnetason alkurenkaissa olevat
puutteellisuudet ja väärin kasvatetut järjestelmät vaativat toisentyyppistä käsittelyä
riippuen toki persoonallisuudesta, mutta silti.
Todella paljon riippuu siitä, mihin ihminen päättää huomionsa valon suunnata.
Sen näkee, mitä valaisee.
Lapsuus on katselijaksi kasvattumista, nuoruudessa opetellaan huoneet ja talot,
ja aikuisena tiedetään mitä tehdään, tiedetään
mihin suuntaan sen oman valokeilansa suunnata.
Ehkäpä jokainen on sen oman onnensa seppä, viime kädessä.
Pitää osata takoa ajatuksensa, tekonsa tietynmuotoisiksi, että
ne sopivat tämän maailman oviin avaimiksi.
Oviin, joiden takana onnelliset päivät asuvat.
Happy Day´s.
Kiinnitin huomioni kohtaan "jokainen on sen oman onnensa seppä". Näinhän se juuri on, vaikka ei ihan siinä kaikkein amerikkalaisimmassa merkityksessään. Lopulta on kuitenkin niin, että jokaisen on tehtävä elämässä omat valintansa itse ja niistä paljolti riippuu, millaiseksi jokapäiväinen elo muodostuu. Onhan toisilla tietysti tätä hopealusikkaa sun muuta etulyöntiasemaa, mutta se ei selitä silti aina kaikkea.
VastaaPoistaOnnen päivät on muuten hyvin periamerikkalaisiin ja ylipäätään perinteisiin arvoihin rakentuva sarja. Siinä miehillä ja naisilla on selkeästi oma paikkansa ja roolinsa. Siksipä ne päivät olivatkin niin onnellisia. Tai ainakin Happy daysin muodostama kuva 50-luvun Amerikasta.
H.A.
Happy Day´s varmasti edustikin sellaista amerikkalaista unelmaa, jossa kaikilla on oma selkeä roolinsa, kapinoivilla nuorillakin, ja kaikki oli periaatteessa hyvin.
VastaaPoistaMeinasin erästä kapitalismi-kriittistä kommenttia laittaa toiseen keskustelufoorumiin, mutta perusin kun meni väkisin liian pitkälle. Mutta teoriassa, teoriassahan meidän olisi mahdollista rakentaa yhteisömalli, jossa kaikilla olisi se oma tarkoituksellinen paikkansa, roolinsa.
Mutta näin teoriassa, mutta käytännössä meillä on vielä jonkin verran kompuroitavaa että sinne suuntaan päästään.
Tuossa "jokainen on oman onnensa seppä" -filosofiassa on monta tasoa, missä se on niin, ja missä ei ole. Toisia ihmisiä kun tarvitaan, ja mitä monimutkaisemmaksi ja pienempiin osiin maailma kehityksessään menee, sen enemmän yksilöt lajitovereitaan tarvitsee.
Mutta, melko viime kädessä, ihminen vallitsevissa olosuhteissa itse päättää asenteensa, valitsee uskomuksensa ja opettelee elämisen taitonsa. Näillä on erittäin suuri vaikutus ns. perusonnellisuuden kokemukseen. Kykyyn sopeutua, olla joustava, utelias ja oppivainen ikuisesti muuttuvaa elämää kohtaan.
Vaikeinta lienee se, että ihminen itse ymmärtää kaikki ne oman onnellisuutensa esteenä olevat asiat, padot, joista on tosiasiassa itse vastuussa, ja lakkaa syyttelemästä muita ihmisiä ja yhteiskuntaa etc. siitä, kun juuri hänellä on niin paska elämä.
ecce homo.