maanantai 19. tammikuuta 2009

Unohtaminen


Illalla puhuin työssä lasten kanssa arkeologian teemoissa 
muistamisesta ja unohtamisesta.
Unohtaminen on terveellistä, välttämätöntä.

Onko erityisen viisasta edes muistella mitä on unohtanut? :-)
Aktiivinen unohtaminen, passiivinen unohtaminen.

Iltateellä mietin kenen naurutavan, nauruäänen lienen perinyt,
mutta en enää muista isäni tai veljeni ääntä. 
Heidän äänensä on kuollut minun muististanikin, eikä
ole olemassa heiltä mitään äänitaltiota.

Toisaalta, muistan sen minkä olen unohtanut? :-)

Muistikuvat ovat aina tärähtäneitä.
Aforismillani olen tarkoittanut sitä prosessia, että aina kun ihminen muistelee 
jotakin kerran tähän maailmaan tapahtunutta, siitä otetaan mielessä tavallaan uusi kuva, 
ja se otetaan siitä mikä viimeksi on esille muistettu. 
Kopiosta kopio. Samalla ihmeellä tapahtuu ihmisen vanheneminen; 
ymmärtääkseni solut uusiutuvat siitä edellisestä.

Mitä sinä olet unohtanut?



4 kommenttia:

  1. "I forgot to remember to forget You"

    Elvis Presley

    VastaaPoista
  2. Meneekö se sitten niin,että kun vanhoista muistoista otetaan aina uusi kuva,niin pikku hiljaa epäkohdat ja vähäpätöiset asiat jäävät taka-alalle ja olennainen ja tärkeä erottuu paremmin. Eli niin kuin vanhat valokuvat kellastuvat, niin vanhat muistot kullastuvat...

    VastaaPoista
  3. No, positiivisesti jos tahdotaan ajatella, niin ihmisen vanhetessa hänestä riisuuntuvat vääjäämättä mm. muistia ja fyysistä voimaa sinne tien varteen, mutta se tarkoittaa samalla juuri sen olennaisuuden valon kirkastumista. Itse inhimillisyys alkaa kuultaa sieltä ryppyisen ihon alta kuin pieni nahanpläntti sukanreiästä.
    :-)
    On myös ihmisiä joita vanheneminen vituttaa ihan sairaasti aamusta iltaan.
    Vaan minkäs teet.
    Nykyaikaisen lääketieteen tärkein ja rahallisesti arvokkain tehtävä on porata nuoruuden lähteitä esille. Laadukasta elämän pituutta lisää varakkaille ihmisille. Köyhimyksille on edelleen mm. se Jeesus ja ne tosimahtavat bileet sit joskus siellä jossakin. Ehkä.

    VastaaPoista
  4. Eli jotain tällaista Platonia:
    " Henkinen näkökyky paranee silmien heiketessä"

    Tai Bette Davisin tyyliin:
    " Vanhuus ei sovi nynnyille"

    Ikääntyminen on kova paikka,ei nuorista siihen olisikaan-vaatii aika lailla kokemusta ja nöyrtymistä tosiasioitten edessä. Nuoret on kauniita katsella mutta vanhukset uurteineen parhaita malleja taiteilijalle.

    William Lyon Phelps
    " Luonto luo pojat ja tytöt kauniiksi katsella, jotta heitä voi sietää kunnes he ovat saaneet hiukkasen järkeä päähänsä"

    Niistä nuoruudenlähteistä ja tosimahtavista bileistä sietäisi joskus vääntää juttua vähän enemmänkin. Aihe vaan on vähän arkaluontoinen..

    VastaaPoista