Ruumiin omasta kulttuurista

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 27.1.12)

Työkaveri neuvoi, että aikuisiän baletti auttaa alaselän vaivoihin, koska siellä pitää loikkia kaikki lihakset pinkeänä koko ajan - niin että kolikko persvaossa pysyisi. Piruuttaani päätin lauantaina saunan jälkeen vähän kokeilla. No heti kilahti kakseuronen laattiolle kun ensimmäisen askeleen otin. Toisella yrittämällä pääsin sipsuttamaan isovarpaiden varassa jo eteisen ovelle asti. Kolmannella kerralla kolikko katosi jonnekin. Eikä kyllä kuulunut mitään kilahdustaan. Nooh, elämässä tapahtuu välillä sellaisia selittämättömiä katoamisia. Vaan eipä taida minusta olla jormauotiseksi.

Hormoonit ovat muuten todellista ruumiin kulttuurin toimeenpanevaa voimaa.

Eräs humanisminnakertaja totesikin, että ihmisyyden koko kuvan voi naulata kahteen sanaan: estrogeeni ja testosteroni. Niiden piiskureiden haluille ja tarpeille nykyinenkin maailmamme on tyystin rakennettu.

Tieteen mittarit viisaroivat, että 38 ikävuoden jälkeen miehellä alkaa laskea testosteronin määrä noin prosentti per vuosi. Tunnen yhden kaverin, jolla siinä iässä laski aamuvirtsan yhteydessä 75% miäshormooneista pyttyyn. Yhdellä lorotuksella, eikä takaisin ole tullut. Kuulemma heti tuli kyllä kauhia himotus ostaa edes moottoripyörä, vene, punainen urheiluauto ja vanhoja kiinniruostuneita maamoottoreita mäki täyteen. Metsästyskin nyki hihasta ja maratonin hölkkäys. Lisäksi jotain puoliksimaatunutta kansakoulua olisi pitänyt päästä vähän reeraamaan.

No, ei sillä tänäpäivänäkään mitään moottoripyörää ole; jossain kansalaisopiston kurssilla käy mänttäämässä poppania kokoon. Niitä on jo yksi suulinvintti täynnä, mutta on vaan niin pirun kamalat färit – kyllä huomaa että entinen miäs on ne kutonut. Eivät kelpaa enää edes paikallisen diakoniapiirin lähetysmyyjäisiin.

Senkin miehen huushollissa on muuten jo jonkin aikaa ollut paras seksiasento sellainen, että nainen menee ensin sängylle selälleen, ja sitten mies nousee ja lähtee raveihin.

Mutta ymmärtääkseni eipä se naisillakaan niin helppoa ole. Kun ikävuodet nyhtää lisääntymisen tulppaa irti ja estrogeenin pinta alkaa laskea kuumin aalloin, niin eiköstäs sieltäkin se sama testosteroni pääse pintaan! Ja taas käy moottoripyörä –ja partakonekauppojen ovet, ja sirkkeleitä, pyssyjä ja ränsistyneitä rakennuksia hankitaan projekteiksi. Myös yksilölliset kilpailu- ja turpaanvetolajit alkavat kiinnostaa. Niiden jälkivaikutuksen tietääkin moni ukko.

Kun hormonit iän myötä sheikkaavat aivokemioita, niin sukupuolten sisälmysroolit vähän kuin vaihtuvat. Naiset ovatkin yhtäkkiä kotonaan siinä yksinäisessä vapaudessa, ihanassa riippumattomuudessa. Ja äijät kerääntyvät känisemään omiin kinkereihinsä shellinbaareihin ja markettien kahviloihin. Prohtaamaan maailman menosta - miten oli taas säätiedotus väärässä ja kui o suali toiminu.

Tuo viimeinen on kyllä tärkeä. Itsekin löysin äsken raappahousuistani kahden euron kolikon. Ihmeellistä! No, elämässä tapahtuu välillä sellaisia selittämättömiä löytymisiä. Kuten uusia harrastuksia. Pitäisikö sittenkin kokeilla sitä aikuisbalettia?

Kirjoittaja on Turussa asuva kilahteleva holtittomuus

Työelämän mulkvistit

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.12.2011)

Tykkään lukea talosuguru Alf Rehnin hymynaamaisia kirjoituksia. Taannoin hän totesi, että ne työpaikan ärsyttävät ihmiset ovat sittenkin niin tärkeitä. Ilman niitä tyyppejä kun meillä olisi tylsää, ja duunissa ei olisi sitä terveellistä dynamiikkaa mikä luo uutta. Päinvastoin kuin vihata ja kiukutella, meidän tulisi suoda ymmärrystä näille tärkeille henkilöille, ja muuttaa itseämme.

Just näin. Minullekin on kertynyt kokemusta näistä työelämän tärkeistä henkilöistä. Alf sai miettimään suorastaan lämmöllä kaikkia niitä ärsyttäviä pallopäitä, joita olen itse kohdannut, tai joista olen kuullut luotettavia selontekoja.

Tämä pikkujoulujen aika pulauttelee herkästi esille työpaikkojen henkilökemioiden katkeria kuplia. Sen kunniaksi, poksautetaanpas todellisista palasista kokoon täysin kuvitteellinen, oikea nykytyöelämän suurmulkvisti.

Valta-asema. Suorittavan portaan duunari pystyy laittamaan hiekkaa kaikkien rattaisiin. Varsinkin, jos hänellä on hallussaan työnantajalle jotakin kallisarvoista osaamista – silloin on varaa pysyä kusipäänä. Mutta voi voi, tavallinen työntekijä on nykyään kovin helppo erottaa ja palkata vaikka ulkomailta uusi osaaja tilalle, paremmalla asenteella. Eikä yrityspomotkaan sovi tähän koska ovat kaikki kytketty pörssimyrskyihin ja vaihdoksiin kiinni. No kävisikö mulkvistin pohjaksi joku perheyrityksen asioita vielä päivittäin sekoittava perustaja-tervaskanto?

Ei, kyllä frankensteinin hirviömme virkamies olla pitää. Mies tai nainen, sillä ei ole mitään väliä. Virkamiestä kun ei Suomessa niin vaan erotetakaan. Ja käsiin keskitetään paljon päätösvaltaa ja päähän kyvyiksi 60 –luvun johtajuustaidot.

Mulkvistimme voisi olla siis valtionlaitoksen, sairaalan tai kuntapuolen isompi tai pienempi virkapomo. Hierarkiasta kun löytyy kunnon mulkvisteille aina pesäpönttöjä. Ja toki mielellään saa olla perseen alla muhimassa lisäliimana se haalistunut puoluekirjakin.

Luonne. Onhan niitä kaikenlaisia limaisia paskiaisluonteita, mutta muodikkaaseen narsistiseen persoonallisuushäiriöön viittava toiminta istuu mulkvistillemme parhaiten. Siitä kun ei parannuta, ja päähenkilö kokee itse olevansa parantumattomasti terve ja aina oikeassa. Se taas tarjoaa muille aina uutta nieltävää. Tehokkaina työtapoina mm. kersanttimainen huutaminen ja kyykytys, röyhkeä omien ja kaverien etujen ajaminen, ja muiden manipulointi. Valehtelua, syrjimistä ja mustamaalausta unohtamatta. Näillä jo onnistuu rakenteellinen henkinen väkivalta, josta mulkvistit jäävät yllättävän harvoin kiipeliin. Aika moni pelkää sitä, että jos avaa suunsa, samalla aukeaa organisaatiossa lattialuukku omalta kohdalta.

Ikä. Mielellään se ”muutama vuosi vielä eläkkeelle.” Ja siitä eläkeiästä ei ole kellään varmuutta. Tiedän itsekin muutaman ihmisen, joiden eläkkeelle lähtöä odotetaan kuin kuuta nousevaa – hammasta purren, rystyset valkoisina. Mielikuvissa murhasuunnitelmista nautiskellen.

Työnarkomaani. Lousku Yhteisten Tavaroiden parisuhde, tai eronnut sinkkukinkku kastettuina laimistuneisiin hormoneihin maustavat ihmisestä hyvän työhullun. Toki rahanhimokin ja tittelinkipeys voivat vielä kannustaa lisää. Ja kun ei ole enää muuta omaa elämää kuin se työelämä, niin silloin muiden ilo ja riemu korpeaa. Kateus, ah, se on oivaa bensaa työpaikkatyrannille – toisten nuoruus, kauneus, luovuus, rohkeus ja mahdollisuuksien tähtitaivaat. Kateus varsinkin jos se oma unelmaura on tyssännyt. Alkoholin kanssa olisi myös hyvä jonkun verran läträtä. Kiristää toisaikaisen mulkvistin pipoa.

No, eiköhän näistä aineksista nyt jo sentään jonkinlainen mulkvisti mieleen piirry. Häntä nyt sitten hetken lämmöllä ajattelee hän, ja terveisiä mielessään lähettää.

Työterveyslääkäri (oikea) Juhani Seppänen pohtii kirjassaan Hullu työtä tekee työpaikkakiusaamisen perusolemusta. Hänestä kiinnostavinta ei ole se styranki tai kiusattu, vaan se muu yhteisö, joka sallii tylytyksen. Niinpä. Porsaita äidin oomme kaikki.

Kirjoittaja on Turussa asuva yhdensortin mulkvisti.

Mistä on erilaiset elämät tehty

Joulu kaikkineen on eräs vetoketju, joka paljastaa Suomessa vallitsevaa ihmisten eriarvoisuutta täysin paljaaksi.

Tuore faktatieto on karua luettavaa.

Suomessa vuonna 2009 köyhissä lapsiperheissä eleli 13 % lapsista, yhteensä 143 000 lasta.

Työttömyys aiheuttaa köyhyyttä, mutta köyhistä lapsiperheistä noin puolessa käydään töissä, mutta työllä ei saa raavittua kasaan kunnollista toimeentuloa. Ollaan pätkä ja osa-aikatöissä. Yksinhuoltajat ovat erityisen huonossa asemassa, ja heihin on tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys purrut pahiten. Yksinhuoltajien koulutustaso on keskimääräistä alempi, jolloin he päätyvät matalapalkkaisempiin töihin. 15% köyhistä on korkeakoulutettuja.

– Aivan oleellista on, miten päästään eteenpäin nuorten koulutuksen varmistamisessa, sillä nykyään köyhyydessä iso ongelma on periytyvyys. Työelämän kehitystrendit ovat toinen tärkeä näkökohta: onko vähemmän koulutettujen mahdollista löytää sellaista työtä, jolla tulee toimeen, kysyy tutkimuspäällikkö Minna Salmi Terveyden ja hyvinvointilaitokselta.

Lähteenä TS 27.11.11 Ritva Setälän juttu Yhä useampi lapsi elää köyhyydessä ]

Köyhien aivojen pienenemisestä, statusahdistuksesta ja eriarvoisuuden muista suorista terveydellisistä vaikutuksista Hesarin Jani Kaaron juttu täältä.

Köyhyyden olemassaolossa kyse on suurimmalta osin tietoisesti poliittisesti luoduista tuloeroista, joka synnyttää väistämättä eriarvoisuutta.

Ihmisille on psykologisesti helpompaa, kun muut tienaavat mahdollisimman vähän omiin tuloihin verrattuna. Suomen historian professori, psykohistorioitsijanakin tunnettu Juha Siltala selittää tutkimustulosta: rahan tuottama onnellisuus on tietyn perustason jälkeen suhteellista, mutta oman aseman suhteellinen heikkeneminen tekee kyllä onnettomaksi.

– Ihminen on laumaeläin, jolla on jatkuva huoli asemastaan laumassa. Ihmisen neocortex, isojen aivojen kuorikerros, arvioi etupäässä suhdetta toisiin ihmisiin. Hälytyksen paikka on, jos asema huononee suhteessa toisiin. Stressi lisääntyy, terveys heikkenee.

Taskulaskinmoraalilla todetaan että näin vain on, ja näin pitääkin olla, ainoastaan tuloerojen tuomalla motivaatiolla Suomessa on työpaikkoja ja tavaraa vientiin joka tuo rahaa.

Suomessa vuodesta 1990 vuoteen 2007 rikkaimman kymmenyksen tulot lähes kaksinkertaistuivat, ja ylimmän prosentin peräti kolminkertaistuivat, kun taas alimman kymmenyksen tulot kasvoivat 12 %.

Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala selvittää, että tuloerojen repeämisen suurin syy on vuoden 1993 verouudistuksessa. Silloin pääomatulojen veroprosentti eriytettiin ansiotuloista. Vuonna 2007 suurituloisimman yhden prosentin tuloista 62% oli pääomatuloa, kun 1990 vastaava luku oli 14%. Ammatinharjoittajat kuten asianajajat ja yksityisen sektorin lääkärit kykenevät muuttamaan tulojaan pääomatuloiksi.

– Muuta syytä tilanteelle en keksi kuin porvarillisten puolueiden vaalirahoittajien vaikutusvallan. Myös persut olivat vaaliohjelmassaan valmiit säilyttämään listaamattomien yhtiöiden omistajien osinkojen verovapaudet.

[Lähteenä TS 27.11.11 Lauri Seppälän juttu Tuloerojen kahdet kasvot]

Aldous Huxleyn fiktiivisessä kirjassa Uljas uusi maailma pullossa kasvatettavien sikiöiden aivoja säänneltiin hapella oikeankokoisiksi ennen syntymää. Näin varmistettiin oikea älykkyys ja sijoittuminen oikeaan yhteiskuntaluokkaan ja tehtäviin.

Todellisuudessa, sivistyksen liput ylhäällä liehuen, olemme lajitovereille tietoisesti täysiä petoja. Rahafasismia.

While my guitar gently weeps

Joskus voi olla kuudessa minuutissa

harvinaisen paljon läsnä

kaikenlaista

koskettavaa

olennaista

(täältä.)

Rahan pimiöt. Varakas kehittää omasta elämästään muotokuvansa.

Mietin aamutuimaksi sananlaskua "Ei oppi ojaan kaada." ja Linkolan siitä tekemää muunnosta "Oppi ojaan kaataa." Molempiin löytyy oikeassaolevia perusteluja.

Tähän limittyy suoraan myös se vanha filosofinen kysymys; ollakko onneton sokrates vaiko onnellinen sika?

Kyse on siitä, miten ihmisen hienoviritteiseksi ja arvokirkastettu sisäinen paketti suhtautuu ja on vuorovaikutuksessa ympäröivän ulkoisen ympäristön kanssa, joka ei sitä vaikuta olevan. (=oppi ojaan kaataa.) Ristiriidoista pullahtavat pintaan ainakin taloudellisen toimeentulon hankkimisen eettiset vaikeudet ja aiheet onnellisuuteen.

Liity, sopeudu tai poistu. Toisaalta mäkikiipijä Veikka Gustafssonin sanat - välillä ihmisen on luovuttava standardeistaan jotta voisi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Tuskin hän vuoria valloittaa siksi että saa olla goretex-mainoksissa.

Jos käytetään taiteen suomia keinoja ts. yritetään päästä inhimillisin keinoin lähemmäs vallitsevaa ja muuttuvaa yhteistä ja yksilöllistä todellisuuttamme ja tekemään näkymätöntä näkyväksi, silloin kaikki muu paitsi 100% rehellisyys on idioottimaista. Mutta ongelmia tulee välittömästi, jos samaa lähtöasennetta soveltaa mm. nykytyöelämään. Pitää suostua teeskentelemään rehellistä mukana muiden.

Yksilön ja häntä ympäröivän käytännön maailman kitkoihin puree edelleenkin parhaiten raha. Nykyään monella ihmisellä on mahdollisuus muokata omaa elämäänsä yhä enemmän mieleisekseen ja omaksi kehittyväksi kuvakseen. Se on aitoa jumaluutta, rahan valtaa, ja sen takia tämä omistusoikeudenjakojärjestelmä on ollut suosituin.

Uskottavia vaihtoehtoja... eipä taida olla.

Ekologis-eettinen toivo liittyy yleisempään arvojen korottumiseen, mikä tapahtuu hitaasti tai nopeasti tietoisuuden lisääntyessä. Yksilö -ja laumakäyttäytyminen on muutoksen avainasemassa.

Ja kärsivällisyys.

Luonnollinen raakuus

Surffasin muutama päivä sitten luontopätkiä YouTubessa.

Eräs siivu herätti paljon tunteita ja ajatuksia. Jäi mieleen yhdellä katsomalla.

Ei ole yhtään ihme, että sadut on ulkoistettu ja puettu eläinhahmoihin jo aikojen alusta.

Villieläimissä, erityisesti apinoissa ihminen voi myös katsoa omaa kehityshistoriaansa, kuten avaruustieteilijät tiiraavat maailmojen syntyä tuolta hieman kauempaa. Jotenkin kaikki aika on koko ajan läsnä.

Kohtalonomaisuus. Vaisto, tietäminen, viisaus, ei tietäminen, kohtalo.

Modernissa sadussa; elämän virrassa on luonnollisesti kaikenlaisia asioita, hyvää ja pahaa. Itsessään neutraaleja.

Krokotiili voisi olla tässä faabelissa esimerkiksi heroiini tai pienestä huolimattomuudesta syntyvä liikenneonnettomuus.

Puheena oleva luontovideopätkä tästä.

Älä klikkaa jos tekee helposti häijyä.

"Raha ei tuo onnea"

Rahalla voi muun muassa hankkia lisää elinvuosia, terveyttä, aikaa, vapautta, hankkia valinnanvapautta ja vaihtoehtoja, kauniin kodin, loma-asuntoja, korjauspalveluja, lomaa, ystävyyksiä ja verkostoa, avata mahdollisuuksia, ostaa palveluja, opintoja, tarjota lapsilleen mahdollisimman hyvät henkiset ja materiaaliset lähtökohdat, mahdollisuuden harrastaa mitä haluaa, toteuttaa unelmiaan, elämyksiä, matkustaa, luoda turvallisuutta ja jatkuvuutta, hankkia vanhemmilleen hyvän vanhuuden, syödä ja juoda koko ikänsä paremmin ja laadukkaammin; itse asiassa rahalla voi rakentaa koko elämänsä enemmän omannäköisekseen.

Mutta silti, vanha totuus pitää paikkaansa: raha ei tuo onnea.

(Edellinen sarkasmi on tämän päiväisen Timo Harakan vetämän 10 kirjaa rahasta -ohjelman innoittamana. On tietenkin täydellistä paskapuhetta etteikö raha toisi sitä onnea mitä raha voi tuoda.)