5.10.2017 nähdystä ennakkonäytöksestä.
Sisaruspuut
Matkalla Laitilaan
valtatien varrella
avohakkuualue, siihen jätetty
kuin unohdettu
kaksi toisensa kanssa ainaelänyttä
oksiltansa yhteen lomittunutta haapaa
Sisaruspuut.
sanon ”sisaruspuut” aina kun ajan siitä ohi, ja katson
outo kauneus – kehyksenä ympärillä
se kaikki muu
runneltu puuttomuus
kaksi runkoa, vain yhden suuren puun ääriviivat
”Ja sitten; aina, kun
joku näistä perheenjäsenistä vuorollaan kuoli,
he tulivat vielä
lyhyesti näyttämölle, laskemaan käsistään yhden valkean ruusun
siihen olohuonepöydän valaistuun
lasimaljakkoon.”
Valkoinen muoviruusu on todellinen kuoleman kukka.
tahdon ajatella, että metsäkoneen kuljettaja on heltynyt,
ja jättänyt sisaruspuut hyödyttöminä siihen, oman
kauneutensa takia
olen luultavasti täysin väärässä
en osaa vaihtaa puita rahaksi
Onko teatterin
lavastaja valheentekijä, vai luoko hän
meille
todempaa kuin tosi?
myös näytelmän katoavassa, poislohkeavassa
perheympäristössä, puutalossa
ovat kaksoissisaret, omassa maailmassaan
Nora, Rina
kylmän huvilan kellossa naksuu edelleen
menetetyn loiston ja kirjeen aika –
elävät toisella aikavyöhykkeellä
Pietarin kumuloiste kuuluu ja sininen veri
elävät todellisen elämän scifiä
eivät sopeutuneet, he eivät sopeutuneet
jotakin vanhaa, kaarnoittunuta kuorta
rätsyy ihmisistä rikki
valkea nila paljastuu sormien luista, sormioksien pettua
vilkaisen salin hämäryyteen, useampi meistä
miehistä ja naisista pyyhkii silmäkulmiaan
Kenen kyyneliä me teatterissa itkemme?
lopussa lavastaja lakaisee kaiken pois
seinät siirtyvät kevyesti sivuun, Solgård
emigranttihuvila purettiin oikeassa elämässä
ja nyt kadutaan, oikeassa elämässä kadutaan usein
kaksossisarukset kuolivat, Nora, Rina
heistäkin tuli kukkia
näytelmä,
eläviä kukkia
Seuraavina päivinä, ajattelen yhä tätä, ja puhun
tyttäreni kanssa siitä, jaamme
Puristan
käteni nyrkkiin.
Katson.
Tottakai siinä
on valkea ruusu.
Seuraavalla kerralla
matkalla Laitilaan
näen valtatien varrella sisaruspuut
ja näen tämän näytelmän
näen Noran, Rinan
© Marko Laihinen
Aivan ihana! Kiitos Marko.
VastaaPoista