Minkä neuvon olisit halunnut kuulla?

Sentään joskus nettikanavista soljuu nenän eteen ihan hyvääkin pohdittavaa. Tiedetysti ihmisen ajattelumasiina toimii siten, että jälkikäteen osaamme perustella vaikka minkä tunnevetoisen valintamme ihan järkeväksi. Osaamme limittää kummallisetkin palapelitapahtumat ja häröt ihmiset yhtenäiseen elämäntarinaamme ja löydämme näille nyökytellen merkityksiä ja tarkoituksia. Mennyttä katsellen koemme jälkiviisauden vallassa olevamme visusti järkiolentoja.

 

Mutta otsikon kysymykseen - siitä saa hyvän puheenaiheen vaikka illanistujaisten rupatteluihin. Katkeruuteen tai murhemieliseen voivotteluun ei kuitenkaan kannata ryhtyä, vaikka elämänpolku todennäköisesti olisikin ollut toisenlainen jos hyviä opastuksia olisi oikeaan aikaan saanut.

Itselleni tulee mieleen muutamia neuvoja, jotka olisi kelvannut - sikälimikäli niitä olisin kovapäisenä ja lyhytjännitteisenä kyennyt ottamaan vastaan.

 

Jospa joku olisi osannut selvittää opiskelujen peruskuvion niin, että se olisi myös mennyt perille ja käytäntöön. 1980-luvun lopulla oli töitä tarjolla niin paljon, että moni firma veti vanhat pulutkin torilta hommiin. Sellaisia töitä, joihin pääsi kiinni ilman erityistä ammattikoulutusta. No, sitten tulikin 90-luvun lama, joka imuroi Suomesta 180 000 matalan osaamisen työpaikkaa. Siten opiskelujen ja osaamisen merkitys kasvoi humpsahtaen. Minä pidin opiskeluista välivuotta, joka kestikin sitten parikymmentä vuotta. Oli muuta tekemistä.

 

Samoihin vuosiin olisi kelvannut pätevä ja selkeä neuvonta, että miten kannattaa säästää rahaa ja sijoittaa sitä esimerkiksi pitkäjänteisesti osakkeisiin ja rahastoihin. Tuo ala on myöhemmin kiinnostanut ja omaan ns. opiskelupäiväkirjaan on kertynyt tähän mennessä näemmä 798 sivua.

Kerran huvikseni lähdin laskemaan korkoa korolle -harjoitusta. Jos olisin neljän vuoden ajalta sijoittanut ne rahat, mitkä aikanaan menivät tupakkiin ja alkoholiin, niin mitä se potti suurin piirtein olisi tänä päivänä 7% vuosikorolla ynnättynä. Laskin jonkun matkaa, mutta sitten numeroiden kasvaessa se Väyrysellekin kovin tuttu "patoutunut turhautumisenergia" yltyi niin tuimaksi, että jätinpä kesken. Toki sen sauhuttelun ja tenuttamisenkin olisi voinut lopettaa hieman aikaisemmin.

 

Kolmas hyvä saamaton neuvo olisi voinut olla, että joku olisi tullut Laitilan yleisurheilukentällä sanomaan, että hei kaiffari, tuolla on hyvä valmentaja heittolajeihin, oppisit vähän tekniikkaakin. Tietty potentiaali jäi aikanaan saavuttamatta sillä saralla, vaikka into oli kova.

 

Lopuksi neuvo: jos sinulla on jaettavaksi hyviä neuvoja käytännön elämään, niitä kannattaa tarjota tarvitseville. Sillä kuten François Rabelais on tiivistänyt: Tietämättömyys on kaikkien vaivojen äiti.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja keskittyy nykyään vain järkeviin ja hyödyllisiin asioihin, kuten tutkimaan Ihmemaa Oz -elokuvaa vuodelta 1939.

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 29.12.2023

 

Mistä aineksista tehdään todellinen taikasauva

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 1.12.2023

Mielestäni TV:n paras kulttuuriohjelma on Efter Nio. Heillä hyvä formaatti ja pätevänmukavat juontajat. Joka jaksossa pääaihe, jota tarkastellaan eri asiantuntijakulmista ja on suorapuheisia haastatteluja, kepeyksiä unohtamatta.

 

Tästä sanamatemaattiseen yhteenlaskutehtävään. Tuoreimmassa ohjelmassa aiheena olivat fobiat, ja yhtenä vieraana Björn Wahlroos. Joka on aika monelle perusjunttura-vasemmistolaiselle edustaa juuri sitä kammotusta. Mutta viesti häneltä oli tuttua: lama onkin jatkunut Suomessa jo 15 vuotta, koska meillä ei ole ollut talouskasvua. Siitä yksinkertaisesta syystä on nyt siellä ja täällä rahat loppu ja olemme jääneet Ruotsista jälkeen. Tämä kehitys on ollut myös niin hidasta, että sitä on ollut vaikea huomata, eikä meitä ole opetettu ajattelemaan sitä.

 

Samana päivänä etsin tuoreinta tilastotietoa, että paljonko heitä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevia nuoria tällä hetkellä on. Pekka Myrskylä löysi heitä 2008 noin 60 000, mikä aiheutti valtakunnallisen äimistyksen. Valtioneuvoston nuorisoneuvoston uusimman katsauksen mukaan tänään tilanne viittaa toisen asteen koulupakon takia hieman laskeneisiin, mutta silti noin 8%:n lukemiin. Tulevien leikkausten jälkeen päästäneen taas samoihin tuhansiin ja mm. paljon entistä huonommalla mielenterveydellä. 

 

 

Mutta eniten huomiota kiinnitti tilasto, jossa arvion mukaan vuonna 2040 alle 30-vuotiaita nuoria on Suomessa 194 000 vähemmän kuin 2021. Tämä sulaa kaiken läpi: päiväkodit, koulut, urheiluseurat, harrastukset, työelämä jne. Laitilaa tämä kehityskulku runtelee jo nyt.

 

Laskutoimitus on: 15 vuotta Wahlroosin talouskasvutonta lamaa, joka tulee jatkumaan + hyvin jyrkkä nuoren väestönosan suhteellinen kutistuminen Suomessa. Jopa minä, ehkä sen ekan luokan joukko-opin avulla tajuan, että tämä yhtälö ei ole elinkelpoinen.

Vaikka jotakin modernia rahateoriaa ja muita ikiliikkujia olen yrittänyt ymmärtää, en tiedä uskottavaa vaihtoehtoa talouskasvu-kapitalismille enkä myöskään siihen, miten syntyvyys saataisiin Suomessa nousuun. Maahanmuutto toki on yksi, mutta todella monitahoinen osaratkaisu vaikeuksineen.

 

 

Vastaus otsikkoon on, että todellinen taikasauva tehdään seteleistä, mielellään suurista seteleistä ja lauantaimakkarapötkön kokoon. Raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee ja torjuu tietyt ongelmat. Silti toistaiseksi Suomesta puuttuu se poliittinen idea, joka tekisi talousongelmista ja joka puolelta pilkottavasta kroonisesta rahanpuutteesta sen "yhteisen vihollisen". Sen, mikä kokoaisi tahtotilan ratkaisujen löytämiseen yli puoluerajojen, yhteiskuntaluokkien ja ay-kiistelypöytien. Mutta toistaiseksi vielä me tapellaan lyhytnäköisesti omien eturyhmien rahasta ja vallasta. Ei ole vielä tarpeeksi kova pakko.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja keski-ikäisenä patuna miettii usein, miten monimutkaiseksi kaikki on mennyt

 

 

Tuore kantaesitys Emil Cedercreutzista kerää kiitosta

Teatteri on Marko Saariolle tapa ymmärtää ihmistä ja maailmaa

 

Lapsuus- ja nuoruusvuosiaan Laitilassa viettäneellä teatteriohjaaja Marko Saariolla pitää kohtuullisen kiirettä. Uuden näytelmän esityskausi pyörähti juuri käyntiin Kokemäellä ja tammikuussa on ensi-ilta Toijalassa. Mikä alkujaan sytytti kipinän teatteriin?

– Vaikea kysymys, mutta kuulemma jo lapsena kun opin kävelemään, niin aloin heti myös tanssimaan. Kyllä se on jotenkin aina kulkenut mukana - teatteri on tarve ja tapa jäsentää ja ymmärtää maailmaa.

Käytännössä Saarion tie lähemmäs esiintymislavaa lähti liikkeelle tekniikkapuolen eli valojen ja äänen opiskelun kautta. Sitten tie vei 1996 ensin Kokkolaan ohjaajakoulutukseen ja myöhemmin on kertynyt opintoja Teatterikorkeakoulusta. Nykyään hän on myös teatteri-ilmaisun opettaja.

 

Liekö ohjaaja itselleen se kriitikoista kovin?

Saario on asunut pitkään puolisonsa Teijan kanssa Jämijärvellä. Se on ollut kotipaikka, josta hän on singahdellut eri suuntiin tekemään ohjaustöitä. Niitä on tähän mennessä kertynyt eri puolilta Suomea jo likimain 100.

– Mutta ei se määrä merkitse. Jos tehtyjä esityksiä arvioin, niin maksimissaan ehkä kymmenen on sellaisia, joihin olen ollut täysin tyytyväinen.

Haastattelun eri vaiheissa tulee selväksi, että ohjaaja on omaksunut itselleen vahvan jatkuvan kehittymisen vaatimuksen. Vuodet ovat myös kiteyttäneet yhä paremmin esille sen oman kädenjäljen ja tyylin tehdä näyttämötaidetta.

– Ohjaajan pitää lukea itsensä ulos tekstistä ja päättää sen jälkeen, että mitä tekstillä teet. Päälleliimaukseen ei enää sorru niin kuin joskus nuoruudessa.

Draama-ammattilaisen yksi motto on, no, hieman dramaattinen.

– Kuten Valeri Fokin on todennut, sillä hetkellä kun ohjaaja alkaa tuntea tyytyväisyyttä työhönsä, hän on taiteellisesti kuollut ohjaaja.

 

Mutta mikä tekee klassikosta klassikon?

Tehdyistä töistä hänelle itselleen mieleen painuneita esityksiä ovat isot klassikot, kuten Tšehovin Kolme sisarta, Vanja-eno ja Lokki. Myös Dostojevskin Idiootti tehtynä Hyvinkään isolle tyhjälle näyttämölle Kansallisteatterin valosuunnittelijan Ville Virtasen kanssa oli upeasti uutta luova. Osan näytelmistä Saario on versioinut useampaan otteeseen.

– Toijalaan ohjaan Maria Jotunin Kultainen vasikka -näytelmän viidettä kertaa, samoin viidesti olen tehnyt Strindbergin Neiti Julien.

Saarion puheessa toistuvat usein venäläiset vanhat mestarit ja ohjaustyön innoittajat kuten Meyerhold, Stanislavski, Vahtangov sekä saksalainen Bertolt Brecht.

Miksi sitten jostakin teoksesta tulee katoamaton ja aikaa kestävä klassikko?

– Niissä näytelmissä on jotakin tuoreutta, ja ne ovat onnistuneet koskettamaan jotakin sellaista, mikä on ihmisyydessä ikuista ja muuttumatonta, Saario pohtii.

– Esimerkiksi Gogolin Reviisori on aivan tätä päivää, kun reviisorin tilalle vaihdetaan konsultti, jonka edessä sitten ollaan rähmällään ja jota kilvan mielistellään.

 

Millainen mies oli paroni Cedercreutz elävänä?

Marraskuun alussa Kokemäellä ensi-iltansa sai Marko Saarion käsikirjoittama ja ohjaama Emil Cedercreutz - Muistin elää -näytelmä.  Pohjatyö tämän vapaaherran ja kuvanveistäjän elämän vaiheita seuraten oli pitkällinen.

– Materiaalin määrä oli valtava, ja vietin päiviä ja päiviä Cedercreutzin museon kirjastossa. Osa oli hyvin tieteellistä aineistoa, jossa tieto oli hankalasti löydettävissä. Halusin myös alusta saakka tehdä teoksen, jossa on tarkkaa muotoa ja joka rikkoo neljän seinän illuusiota. Sellaisen, joka tulee vahvasti katsojaa kohti.

Ensin päähenkilö oli kirjoittajalle muodoton kuin kuvanveistäjän savimöhkäle, mutta sitten taustamateriaali alkoi riisumaan liivipukuisesta aatelisesta esille sitä elävää ihmistä.

– Toin mukaan esimerkiksi miehen kiivasluontoisuuden ja sen, että tyyliniekkana pidetty paroni liikkui välillä paitahihasillaan ja puhui vähän tuhmia.

 

Mikä ohjaajaa tulevaisuudessa kiinnostaa?

Ehkäpä myöhemmin näemme jossakin teatterissa Saariolta uuden aluevaltauksen, sillä ajatustasolla on pyörinyt jo pitempään Shakespearen Macbeth.

– Jokainen näytelmä tarvitsee oman lähestymistapansa ja tyylinsä, ja se pitää löytää ensin. On otettava talteen se, mikä on hyvää ja varottava sudenkuoppia. Shakespearea en ole vielä käsitellyt, ja tuo syvä näytelmä kiinnostaa erityisesti sen sisältämän pääaiheen eli vallan ja valtakoneiston takia. Ja lähteehän siinä monelta henkikin, Saario naurahtaa.

Toinen tulevaisuudesta häntä kutsuva teos on Goethen Faust, josta Saario on nähnyt liettualaisen mestarin Eimuntas Nekrosiuksen loistavan esityksen.

 

Mutta sitä ennen juna kuljettaa ohjaajaa Parkanosta Toijalan suuntaan mukanaan uudet ajatukset Kultaisesta vasikasta, jonka pääteemaan törmätään tässäkin ajassa: kriisiajoissa ovat aina eläneet myös keinottelijat, jotka pyrkivät rikastumaan toisten onnettomuuksista. Sellainenkin kuuluu ihmisyyden osaan.

 

Teatteriohjaaja Marko Saariolla on taito elävöittää klassikkonäytelmiä nykyaikaan. (Kuva: Teija Ihanamäki)

 

Juttu on julkaistu Laitilan Sanomissa 14.11.2023

Jussi Helminen: Teatterinjohtaja [Warelia 2023]

 

Pitkän linjan teatterimiehen Jussi Helmisen kirjoittama kirja on tuhti teos Warelia-kustantamolta. Siinä mielenkiintoisesti sanaprojektori räpsyttää teräviä kuvia kertomuksia elämäntapahtumista, syistä ja seurauksista, miten teatterin maailma kutsui mukaansa, teatterielämästä Suomessa ja mitä on olla ammatiltaan teatterinjohtaja. Helminen on toiminut Oulun kaupunginteatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Espoon kaupunginteatterin johtajana.

"Olen iloinnut koko elämäni saada tehdä taidetta, joka katoaa, josta jälkeen jää vain sen vaikutus kokijaan. Se jotenkin on minussa läpi elämäni."

Kirja valottaa erinomaisen hyvin esille sitä, mitä teatteri taiteenlajina on, miten se on sosiaalista ja hyviä ihmissuhdetaitoja vaativaa ja eräs asia mitä ihmettelin eri kohdissa: miten paljon politiikka ja poliittiset leimat ovat todennäköisesti ohjanneet lautakuntien ja johtokuntien yms. ollen kuitenkin taiteen ulkopuolisten määrittelijöiden valintoja ja päätöksiä. Varsinkin Turussa ohjaajana työskennellessään on näitä vääntöjä tapahtunut. Helminen on niistä matkan varrella muutoinkin saanut osansa - kyllä hän omassa kirjassaan tiettyjä asioita, tahoja, tapahtumia ja ihmisiä muistaa esille. Hampaankoloissa on, jos ei muuta niin kirjoitettavaa. Uskoisin, että joillekin se voi kiusallista muistamista, vaikka aikaa onkin kulunut. Onko poliittinen karsinointi muuttunut, vai onko se muuttanut nykyajassa muotojaan, en osaa sanoa. Suhdepeli on joka tapauksessa taiteen kentillä väkevöitynyt, koska kilpailu yhä kovenee ja rahoituksista kamppaillaan.

Rahasta puheenollen - teatterien taloudenhoito on Helmiseltä onnistunut lukujen valossa ilmeisen hyvin, näin ainakin Tampereen ja Espoon kohdalla erityisesti. Teatteri on pääsylippujen kautta myös harvinaisen selvän pelin, kysynnän ja tarjonnan markkinoiden taidemuoto. Uskon myös, että kaupallinen ajattelu on hyvä pitää kyydissä taiteen kentillä.

Todettakoon samalla, että aivan varmasti kuormittava työ - vaikka imukin välillä onkin ollut vastaansanomaton.

Helmisen kirjasta tulee selväksi, kuinka tuimaa aikanaan (ja nykyäänkin) on ollut teatterien välinen kilpailu, näyttelijöiden ja ohjaajien välinen statuskamppailu paikoista auringossa, isoissa rooleissa - ehkä omanlaisen verenkarvaisuuden siihen tuo juuri se, että keskiössä on mitta- ja arvotustikkuna taide, joka pakenee määrittelyjä.

"Hyvä taiteilija ei ole hyvä koko ajan, vaan joka kerta uudelleen."

"Elämä on aina selitystään edellä."

Valokuvien kera kirjaa rytmittävät mukavasti aforismit - niitä on tiputeltu sivuille sinne tänne ihan kelpo kokoelmallinen.

Helmisen kirjassa on runsaasti ihmisiä - läheisiä ja hyviä ystäviä, luottotyötovereita. Myös heitä, joiden kanssa on välit ovat kärvähtäneet. Hän on kuulunut usean teatterin perustajiin - Ahaa Teatteri lienee niistä merkittävin uranuurtaja Suomessa. Jotenkin juuri niiden vaiheiden ja kommellustenkin seuraamisesta tuli hyvä fiilis - nuorella taiteilijaporukalla on ollut pääsääntöisesti kivaa ja homma on toiminut, kaikesta huolimatta.

Myrskyluodon Maijan dramatisointia Jussi Helminen hän arvostaa omista kirjoittajantöistään hyvin korkealle, ehkä korkeimmalle – sitä ovat arvostaneet yleisökin ja teos elää edelleen hyvin. Itsekin olen sen nähnyt muutama vuosi sitten. Musiikin siihen on säveltänyt Matti Puurtinen.

Omiin aikalaismuistumiin kuuluu myös tapaus Jumalan teatteri, joka "esityksessään" tyhjensi Oulun kaupunginteatterissa mm. vaahtosammuttimen katsomoon, viskoi alastomina paskaa yleisön päälle ja räjäytti tykinlaukauksia. Jussi Helminen oli tuolloin kyseisen teatterinjohtajana, ja hänen ilmeisen tarkka selontekonsa tapahtumien kulusta kirjassa on tärkeää. Järjetön keissi, onneksi vakavemmilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Oma erikoisuutensa on Helmisen allergia Helsinkiä kohtaan, joskin näyttää siltä, että se on ollut kautta vuosien molemminpuolista. Syystä ja toisesta. Kirjan loppupuolella hän antaa kuitenkin arvostusta Helsingin teatterien suuntaan - koska kilpailu yleisöstä on siellä kovaa, sen on tarkoittanut myös sitä, että teatterin taso on noussut.

Kirjan loppupuoli keskittyy eri tavoin onnistuneeseen kauteen, jonka Helminen oli Espoon kaupunginteatterin - Suomen kansainvälisen teatterin johtajana. Espoo tarjosi monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa teatteria uudella tavalla mm. runsaiden kotimaisten ja kansainvälisten vierailuesitysten myötä. Matkustamisen määrä esitysten perässä on johtajalla hengästyttävä, ei kadehdittava. Mutta Espoon malli sopi ilmeisen hyvin Helmisen persoonaan ja uuden luomisen taipumuksiinsa. Tuotti niitä jäljen häiviä, ja väripaletin laajentamista muillekin.

"Ei ole alkua tai loppua, on vain alkuja ja loppuja."

Linkki (maksumuuri) Jouko Grönholmin tekemään juttuun Turun Sanomissa.

Murremuistumia

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 15.9.2023

Muutama päivä Tallinnassa päivitti rutkasti historiatuntemustani. Oman aikani peruskoulun kirjat kun oli kirjoitettu sen verran paksulla cccp-musteella, että Viroa ja muita Neuvostoliiton miehittämiä maita käsiteltiin niissä hyvin ohuesti. 

 

Kirjaston teosten myötä baltiansaksalaisten ja ruotsalaisten 700 vuotta kestänyt vahva vaikutusvalta Virossa avautui reissun jälkivaiheena. Ja tietenkin niitä kielen mahdollisia yhteyksiä Laitilan murteeseen jäin pohtimaan. Onko Laitilan seudulle joskus muuttanut Itämeren yli väkeä, jotka ovat asettuneet tänne ja joilla on ollut kieleen näihin päiviin asti ulottuvaa vaikutusta? Varmaa tietoa ei taida ainakaan vielä olla missään, mutta Anna-Leena Siikala ja Ants Järv ovat kirjoittaneet artikkeleissaan, että esimerkiksi tällä suppealla alueella esiintyvät Kalevanpoika-tarinat ovat samanlaisia perusaiheiltaan ja jopa yksityiskohdiltaan kuin Baltian puolella. Järv arvelee, että ehkä ajanlaskun alkupuolella on Suomenlahden eteläpuolelta siirtynyt Vakka-Suomeen kanta-asukkaita.

 

Murre, tuo todellinen äidin ja isän kielemme. Joskus kun me kahdeksan aloitimme Kaariaisten koulussa ensimmäisellä luokalla, kaik kyl puheliva iham puhrast Laitla murret. Koska ei meillä mukulilla ollut vielä muuta kieltä. 

 

Murre on myös se tunnekieli, joka vivahteet, painotukset ja vitsailutavat ymmärtää tarkkaan vain se, kuka siihen kielen keskelle on syntynyt.  Sittemmin koulu, lukeminen ja kirjoittaminen, muutot muualle, työpaikat, muut kielet ovat muokanneet ja runsastuttaneet alati elävää kielipalettia. 

Koska olen laitlalaisen frouvan kanssa naimisissa, meillä viljellään väkisinkin murretta ja sanontoja. Mutta jos Laitla murret pitää yhtenäisesti pitempään puhua, sitten joudun jo keskittymään. 

 

Aika paljon murreparsia ja sen kielen ymmärrystä on tietysti siirtynyt mukulille. Heli Laaksosen ja Markus Siltamäen Laitilanmurteen sanakirja on silloin tällöinkin meijä huusollin tuvam pööräl plarattavan. Osaa sanoja en ole kuullutkaan - toisista sanoista taas kuulee ja muistaa selvästi vielä isän ja äiten äänet.

 

Kieli on osa sukupolvien ketjua, johon takertuu olosuhteita, yleisen kehityksen vaiheita, historiaa. Ruotsin vahva vaikutus Laitilan murteeseen on selvä peli, mutta sitä vanhan viron osuutta pitää vielä tutkiskella.

 

***

 

Sitten sananmukaisesti jälkikirjoitus. Viime aikoina Laitilan Sanomissa on julkaistu kuolinilmoituksia, joihin liittyviin ihmisiin on itsellä ollut erilaisia sidoksia. Tämän lehden toimituksessa Rantasen Tipi aikanaan opetti muiden muassa minulle klopille kirjoittamista ja myöhemmin keltanokalle, miten se kunnallispolitiikka käytännössä toimii. Juopoteltiinkin joskus ja tarinoita piisasi; laitla murttel tiätyst.

Tässä jossain vaiheessa sovittiin, että kaffetellaan ja viisastellaan taas maailmaa pykälän paremmaksi. Juuri sellaiset asiat kannattaa sopia hetimiten kalenteriin ja toteuttaa. Koska jossain kohden kääntyy viimeinen päivä eikä kalentereita enää ole.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja toivoo, että Kodjalan kirkkotutkimuksille löytyy lisärahoitusta, koska sieltä voi löytyä valtakunnallista historiankirjoitusta

 

Carl Mothander: Paroneista bolševikkeihin (ja muuta ajatusketjua)

 Tallinnan muutaman päivän lomamatka tarjosi monenlaista nähtävää. Hotelli sijaitsi vanhan kaupungin lähellä, joten historiallisilla paikoilla tuli käveltyä paljon. Museokäynneistä parhaimmat olivat Fotografiska, Kumu sekä miehityksen ja vapauden museo Vabamu, joka tarjosi teräväpiirtoisia faktoja ja aikalaiskertomuksia Viron historiasta. Jonkin matkaa siitä tiesi itsekin ennalta, muttei esimerkiksi omissa koulukirjoissa aikanaan Viron itsenäisyyden eri vaiheista juuri mitään kerrottu. Suomalaiset koulukirjat kun olivat jossain määrin väritetty cccp-musteella.

Jossain kohden ryhdyin lukemaan lisää jonkun mutkan kautta 700 vuotta Virossakin valtaa pitäneistä balttiansaksalaisista, ja sitä myöten löytyi myös ns. sisäpiiriläisen, ruotsalaisen Carl Mothanderin kirjoittama Paroneista bolševikkeihin - Viron viimeiaikaisia oloja ja tapahtumia. Sen suomennos on julkaistu 1944 K.J. Gummerus Oy:n kustantamana. Kirjan sain sutjakkaasti luettavaksi Turun pääkirjaston kuljettamana tänne omille asuinnurkille.

 

 

Hyvin kirjoitettu teos, osa ilmauksista runollistunut ajan pureskeltua lauseita. Ja varmasti yläluokkainen lehtimies Mothander on kirjoittamansa omilla motiiveillaan ja tulokulmillaan pyöristellyt, mutta yhtä kaikki, se on tavallaan ulkopuolisenkin kertomus virolaisen kartanoelämän onnen ajoista, Tallinan yläluokan elämänpidoista, jotka päättyivät Neuvostoliiton kaikenkurjistavaan miehitykseen. Kirjan loppupuoli kuvaa hyvin sitä, miten tuskastuttavan vaikeaa neljän ruotsalaisen oli päästä lopulta Virosta pois Estonia-aluksella Tukholmaan.

Tämä kirja osaltaan alleviivaa ainakin itselleni sitä tosiasiaa, että venäläinen kommunismi oli itsevaltaisen johtajan ja puolue-eliitin diktatuuria demokratian vaatteissa, joka harjoitti valtiojohtoista väkivaltaa eri muodoissaan. Sitä samaa se oli ja tulee olemaan muuallakin.

Aiheeseen liittyen tänään oli Turun Sanomissa (13.8.2023) artikkeli Gulagissa kärsineiden vaiheet alkavat selvitä, jossa esiteltiin dosentti Aleksi Mainion johtamaa Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushanketta. Hyvä että nämä kommunistiseen ihannemaahan loikanneiden (osa lähti pakoon Suomessa ollutta syvää lamaa) tai sinne itärajalle lapuanliikkeen kyydittämien kohtalot pyritään tutkimaan esille, ja siten lisäämään kollektiivista ymmärrystämme Suomen ja muiden maiden historiasta. Historialla ja ihmisten toimilla kun on syklisyydessään taipumus toistua.

"Arviolta ehkä kymmenentuhatta suomalaista kuoli ja katosi parin vuoden aikana vuosina 1937–38. Jotkut arviot puhuvat jopa 25 000 ihmisestä. Tutkimus myös lukumääristä on kesken.

– Voidaan puhua etnisesti virittyneestä poliittisesta terrorista. En puhuisi kansanmurhasta, mutta myös sen termin käyttämisen puolesta voidaan hyvin argumentoida, Mainio sanoo.

Etenkin Neuvostoliitossa asuneet rajakansojen edustajat, suomalaiset, puolalaiset, virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset tulivat massamittaisesti teurastetuiksi. He edustivat uhkaa vainoharhaiselle diktatuurille. Myös kansallismielisyyttään hakeneet ukrainalaiset olivat tulilinjalla."

Jazzkukon artistikattaus entistä monipuolisempi

  (Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 14.7.2023)

 

Laitilan oma Jazzkukko-festivaali järjestetään yhdeksättä kertaa ja tapojensa mukaan se tarjoaa runsaan viikon verran erilaista musiikillista ohjelmaa. Piknik-henkinen pääkonsertti pidetään Kirkkopuistossa 22. heinäkuuta. Uutta on matkailuajoneuvoille tarjottava paikoitusalue ja yhteistyö Pori Jazzin kanssa.

 

Jazzkukko-festivaali on valmiina alkamaan ja odotukset ovat tänä vuonna korkealla.

Tunnettu tätäkin tapahtumaa koskeva ongelma on, että Laitilassa on hyvin rajallisesti yöpymispaikkoja, jonka lisäksi julkinen liikenne on viikonloppuina öisin olematonta. Yhdeksi ratkaisuksi tähän järjestäjät ovat keksineet asuntoautoilla ja matkailuvaunuilla liikkuvat, ja yhteistyössä Laitilan kaupungin kanssa karavaanarit voivat parkkeerata festivaalin aikaan Laitilan keskustassa vain kivenheiton päässä Kirkkopuistosta pientä sähkömaksua vastaan. Varaukset mimmi@jazzkukko.fi.

 

Tulevaisuudelle hyvää lupaa myös alkuunsaatu yhteistyö Pori Jazzin kanssa. Tarkoituksena on saada yhteisvoimaa promootioiden ja artistiyhteistyön merkeissä. Alkufanfaarina tälle Pori Jazz All Stars Meets Jazzkukko -kokoonpano esiintyy 11.7. Kulttuurikulmassa Porissa ja 11.8. Ravintola Pookissa Uudessakaupungissa.

 

Kaupungintalolla laadukas kaksoiskonsertti

Perjantaina 21. heinäkuuta Laitilan kaupungintalolla esiintyy kaksi kokoonpanoa. Aloituksena Jazzkukon taiteellinen johtaja Kari Antila Quartetinsa kanssa. Parasta aikaa studiotyö uuden albumin on pitänyt miehen työpaineen korkealla, enää onneksi puuttuvat viimeistelyt.

– Levyn musiikkia olen säveltänyt jo pitkään ja hartaasti. Uskon, että tästä tulee yksi kaikkien aikojen parhaista, varmaan paras. Levy saadaan valmiiksi valitettavasti vasta syyskuun alkuun, vaikka alunperin sen piti ehtiä jo Jazzkukkoon. Kaupungintalon konsertissa soitan yhtyeen kanssa pääasiassa uuden levyn biisejä, joten kuultavaksi tulee myös täysin uusia biisejä. Luvassa on siis hyvää musiikkia hyvien muusikoiden kanssa soitettuna.

 

Illan toisena esiintyjänä on ukrainalainen Mari Zhinigas Jazzkukko House Bandin säestämänä. Zhinigas on vuodesta 1998 lähtien esiintynyt Ukrainan tunnetuimpien yhtyeiden kanssa monilla festivaaleilla.

– Zhiginas esittää jazzstandardeja ja mukana on myös jokunen ukrainalainenkin sävelmä. Oman säväyksensä musiikkiin tuovat brassi Livio Almeida ja italialainen Antonello Parisi, lupaa Antila.

Ukrainalainen Mari Zhiginas esiintyy perjantaina Laitilan kaupungintalolla Jazzkukko House Bandin kanssa.

 

Entäs miten taiteellinen johtaja itse arvoi tämän vuoden Jazzkukkoa?

– Mielestäni tämä vuosi kaikkineen on ohjelmaltaan erittäin hyvä ja esiintyjiin on panostettu tähän asti suurin budjetti. Tämä näkyy ohjelman laadussa.

Antila iloitsee, että tänä vuonna taas järjestettävään jazzkitarakilpailuun on saatu osallistujia ja kisasta on tulossa kansainvälisestikin erittäin korkeatasoinen. Kilpailun finaali pidetään Laitilan iltatorilla 20.7.

– Itse odotan valtavasti myös lontoolaisen Xantoné Blacqin keikkaa. Mies on todella huipputason muusikko ja nyt on ensimmäinen kerta, kun tämän kaliiberin esiintyjää kuullaan Laitilassa livenä.

 

Ikoset lupaa laittaa bileet pystyyn

Lauantain puistokonsertin esiintyjälista on monipuolinen. Aloittajina Livio Almeida & Antonello Parisi Trio, sitten nuoremman polven taiturit Atte Aho Band. Heidän jälkeensä esiintyy suomalaisen blues- ja juurimusiikin todellinen kummisetä Pepe Ahlqvist Tomi Leino Bandin tukevoittamana. Sitten tosiaan voidaan puhua kansainvälisestä kovasta nimestä, kun brittiläinen kosketinsoittaja-lauluja Xantoné Blacq saapuu yhtyeensä kanssa Laitilaan. Hän on ollut mm. edesmenneen Amy Winehousen bändin kantavana voimana. Etukäteistiedot lupaavat lennokasta matkaa soulin, jazzin ja funkin maailmoihin.

 

Lauantai-ilta päättyy sanamukaisesti lavan täydeltä, kun sen valloittaa Ladys First Big Band solisteinaan Osmo ja Heini Ikonen.

Todellinen musiikin multitalentti Osmo Ikonen on keskittynyt lähiaikoina omaan soolouraansa, jossa on paljon aineksia albumista Yhden miehen armeija. Laitilan keikkaa musiikkiohjelmistakin tuttu mies odottaa mielihyvin.

– Ladies First Band on tosi kiva porukka, joka tekee hommia hyvällä sykkeellä. Odotan innolla ensimmäistä keikkaa heidän kanssa.

Ikosten sisaruksia on neljä ja kaikki musiikillisesti erittäin lahjakkaita. Herää kysymys, mitä teille on lapsena juotettu?

– Ollaan koko sisarusporukka tosi läheisiä keskenämme ja pidetään paljon yhteyttä toisiimme. Eipä meille mitään taikajuomaa ole lapsena juotettu. Musa on vaan ollut koko ajan läsnä ja kyllähän siinä eteväksi kehittyy, jos sitä jatkuvasti elää ja hengittää.

Puistokonsertin päätteeksi on luvassa muhkeaa meininkiä hyvällä sykkeellä.

– Yleensä vedän keikoillani pelkästään omia biisejäni, mutta nyt päätettiin keskittyä mun lemppari swing- ja menobiiseihin. Eiköhän me Heinin kanssa saada bileet pystyyn!

 

Järjestäjätaho muistuttaa, että Kirkkopuiston pääkonsertti on kokonaisuudessaan katsomoaluetta, joten lain mukaan omien alkoholijuomien tuominen ei ole alueelle sallittua. Oman piknikfiltin voi kuitenkin levittää anniskelualueelle tai sen ulkopuolelle. VIP-ruokailut tulee varata etukäteen ravintolasta.

 

Useita vapaan pääsyn konsertteja viikon mittaan

Kuten ennenkin, Jazzkukko tarjoaa kuulijoille myös vapaa pääsyn konsertteja. Kasitorilla on perjantaina 14.7. festivaalin lämmittelyetkot usean esiintyjän voimin. Vehmaan kirkossa 19.7. esiintyvät Antilan kanssa pianisti Lassi Kouvo sekä saksofonisti Livio Almeida ja pianisti Antonello Parisi. Perjantaina 21. heinäkuuta Tiihosen kahvilassa pitää soolokonsertin kitaristi Mikko Iivanainen. Festivaaliviikko päättyy sunnuntaille 23.7. jolloin torilla on suosituksi osoittautunut rytmimusiikkihenkinen tanssimessu yhteistyössä Laitilan seurakunnan kanssa.

 

Jazzkukon ohjelma kokonaisuudessa löytyy sivustolta www.jazzkukko.fi

 

Jazzkukko tapahtuu talkooenergialla

 Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 30.6.2023

Tänä vuonna Suomen svengaavinta festivaalia järjestetään Laitilassa jo yhdeksättä kertaa. Alusta asti tämän mittavan ja monipuolisen tapahtuman järjestäminen on vaatinut esiintyjiä,  tapahtuma-alan ammattilaisia sekä lukuisan määrän vapaaehtoisia työntekijöitä.

Lähtölaukauksena kaikelle toimi Kari Antilan äänestys Vuoden kukoksi Munamarkkinoilla vuonna 2014. Samalla kuoriutui ideoita Laitilan omasta musiikkitapahtumasta ja Jazzkukko ry perustettiin saman vuoden elokuussa. Puheenjohtajaksi tuli Henri Aitakari. Yksi alusta asti mukana olleista on Hanna Lehtonen.

– Saarin Päivi pyysi palaveriin ja siellä oli vanhoja koulukavereita Kari ja Salkon Totti. Eri tehtäviä mietittiin ja sieltä saakka vastuullani on ollut Jazzkukko-paitojen ja muiden oheistuotteiden myynti. Ja minulla on se kauppa aina auki vaikka meseviesteillä.

Hannan mukaan monenlaista on tullut koettua, mutta ne ovat vieneet tapahtumaa eteenpäin. Ja vuosien saatossa on saanut kuulla upeita kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä.

– Mieleenpainuvin on ehkä ollut meksikolainen Luiz Marquez, toivottavasti hänet saadaan pian uudelleen esiintymään.

 

Jussi Perkkola kuuluu myös heihin, jotka ovat olleet mukana rakentamassa festivaalia alusta asti.

– Kun Kari valittiin Vuoden Kukoksi ja hän lupasi antaa vastapalvelukseksi jotakin Laitilalle, niin päätin, että siinä haluan olla mukana.

Nyt on Perkkolan mukaan jo kiva muistella, mutta sitä se ei ollut silloin ensimmäisenä vuonna, kun he omalla väellä yön pimeydessä ja kylmissä oloissa purkivat alueaitaa ja siivosivat kirkkopuistoa aamuksi. Sittemmin pystytyksestä ja siivouksesta päävastuun on kantanut Jyskeen ringetteporukka.

Yritystä ja erehdystä on mahtunut matkan varrelle, mutta kokeilujen kautta on löytynyt pysyvääkin hyvää.

– VIP-ruokailua ehdotin mukaan jo aiemmin ja se toimi hyvin. Ja nyt kun se on paikallisen yrittäjän Poukanvillen toteuttamaa, se on ollut erinomaista.

Ja jos joskus lykästäisi, Jussin toive Jazzkukon lauantaihin olisi J. Karjalainen.

 

Muistilista jos aiot järjestää uuden festivaalin

Kun jokseenkin nollasta lähdetään liikkeelle rakentamaan uutta festivaalia, yksityiskohtia on tekemislistalla valtavasti. Muun muassa luvat, tilat, rahoituksen hankinta, Helistölän helpotukset, yhteistyötahot Laitilassa ja muualla, turvallisuus- ja pelastussuunnitelmat, vakuutukset, artistisopimukset, kuljetukset ja roudarit, ruokailut ja majoitukset, Pekosen lava- ja äänentoisto, markkinointi, lipunmyynti, ensiapu ja vielä, mistä sähkö festivaalin pistorasiaan. Plus paljon muuta. Ja kymmenittäin talkooväkeä vipeltämään eri käytännön töihin.

 

Pasi Iivanainen on ollut useamman vuoden tekemässä ja jeesailemassa siinä missä tarvitaan. Tommi Aaltosen kanssa hän on isossa vastuussa siitä, että lavalla ovat tarkan aikataulun mukaan oikeat kamat ja niille oikeat artistit.

– Yllättäviin tilanteisiin pitää olla valmis, mutta meillä on siellä backstagella mukava porukka. Ja paljon on ollut hyviä kuunneltavia bändejä vuosien mittaan.

Välillä toki ehtii artistien kanssa juttelemaankin. Pasille mieleen jääneitä ovat olleet muiden muassa Maarit ja Sami Hurmerinta.

 

Mimmi Junkola hoitaa Jazzkukon taustavoimana valtavan määrän niitä yleisölle näkymättömiä käytännön työtehtäviä. Kevät ja itse festivaaliviikko on kiireistä, mutta tekemistä riittää pitkin vuotta.

– Kokeilemisen kautta tässä ollaan tapahtumaa uskallettu kehittää, vaikka riskit lähtevät jo säästä, että millaista sattuu osumaan. Mutta vaikka silloinkin oli tosi kylmää kun Broadcast oli täällä, niin ihmisillä oli silti hyvä fiilis.

Tämän vuoden artistikattaukseen Mimmi on tyytyväinen ja hänelle odotetuin on Ladys First Big Band, jolla solisteinaan Osmo ja Heini Ikonen.

– Talkooporukka on korvaamaton apu ja hyvän tunnelman luoja festivaalin toteuttamisessa. Olen samaa mieltä myös siitä, että tämä sopivankokoinen Laitilalle. Ei se saa liian suureksi kasvaakaan, koska silloin samalla katoaa se tietty Jazzkukon omaleimaisuus.

 

Jazzkukko-festivaalin 2023 ohjelma

 

 Jazzkukon taustalta löytyy paljon vapaaehtoistekijöitä, tähän kuvaan saatu kevätpalaverista osa heistä. Kuva: Joona Aaltonen

 

KasiToriRock pistää lavapöytään komean kattauksen

 

Lauantaina 10.6. pidetään ensimmäistä kertaa Untamalassa KasiTorilla rocktapahtuma, joka nostaa yhdellä kertaa lavalle harvinaisen paljon laitilalaista rockosaamista. Mukaan on saatu Kehä, jonka kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista jo yli 5 miljoonaa kertaa. Heidän lisäkseen mukana on taattu bilebändi Iwan ja äskettäin odotetun albuminsa julkaissut TheYellow Mellow Band. Illan avausbändinä on tuoreempi tuttavuus Guts ja DJ Miko pitää tunnelmasta huolen.

Idearikkaista tarjonnoistaan tunnettu KasiTori ei järjestäjänä vielä osaa sanoa, juurtuuko tästä uusi festivaalityylinen tapahtuma Laitilaan.

– Katsotaan nyt ensin, millaisen vastaanoton tämä saa, Jari Seikola toteaa.

 

 

KasiToriRockin illan avaa death metal -yhtye Guts, jossa soittavat laitilalaiset Iiro Hustovaara ja Jani Kiiski.

 

Gutsin ytimenä laitilalainen parivaljakko

 

Trashmausteinen death metal -bändi Guts on perustettu Turussa 2020. Kokoonpanossa soittavat Mikko Saari basso, Juha Kivimäki laulu, kitaristit Jaakko Hentilä ja Iiro Hustovaara sekä rumpali Jani Kiiski. Kaksi viimeksi mainittua ovat laitilalaisia, jotka ovat soittaneet yhdessä jo vuodesta 2016.

Viime vuonna ilmestyi bändin ensimmäinen single Spinebreaker ja sen perään kokonainen albumi Decay, joka syntyi osittain "vahingossa" V.R. Studiolla.

– Meillä oli tarkoituksena mennä äänittämään vain muutama single, mutta koska biisit oli treenattu hyvin, niin saatiinkin kahden päivän aikana taltioitua 9 biisiä, Hustovaara ja Kiiski kertovat. 

 

Guts tekee omanlaista, tyyliltään vanhan koulukunnan metallimusiikkia. Matkan varrella vaikuttaneita esikuvia ovat olleet Bolt Thrower, Obituary, Torture Killer, Cannibal Corpse sekä monen soittajan uran uurtaja Slayer.

Albumi on saanut positiivista vastaanottoa ja se on kuunneltavissa mm. Spotifyn kautta.

Bändillä on tuoreesti takana 2 keikkaa ja lisää on tulossa. KasiToriRockiin Guts on tulossa hyvällä meiningillä.

– Odottavaisin ja jännittyneillä tunnelmilla tuodaan death metallin ilosanomaa Laitilaan ja tietenkin on mukava tulla tutuille soittamaan, Hustovaara ja Kiiski toteavat.

 

 

                                       Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 2.6.2023

 

Shakkisiirtoja

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 31.3.2023 - 

päivänä, jolloin Turkki hyväksyi Suomen Nato-hakemuksen viimeisenä.)

 

Työn puolesta olen tehnyt paluun shakkilaudan äärelle. Tuo pelien kuningas ja älyllinen sotapeli on nostanut nuorison keskuudessa suosiotaan. Syitä lienee monia - erilaisia nettisovelluksia on paljon ja puhelimella pystyy pelaamaan hetkessä tietokoneen tai satunnaisen pelikaverin kanssa mistä päin maailmaa tahansa. Nykyinen ykköspelaaja, norjalainen Magnus Carlsen on lajia edistänyt stara. 

 

Mutta itse pelin kiehtovuus ratkaisee eniten: shakin säännöt ovat suhteellisen yksinkertaiset ja pelin jännittävään tunnetiimellykseen pääsee heti mukaan. Taitojaan saa hioa loputtomasti ja aina löytyy jostain se henkisesti piristävä parempi pelaaja. Lopullisen valmiiksi ei voi tulla ja mikä parasta, yksikään peli ei ole koskaan samanlainen. Siihen eivät päivityksiä ja muita teknisiä vaivojaan vinkuvat digipelit pysty.

 

Ingmar Bergmanin elokuvassa Seitsemäs sinetti on kuuluisa kohtaus, jossa ritari Block pelaa meren rannalla Kuoleman kanssa shakkia voittaakseen itselleen lisää elinaikaa. Shakista ja elävästä elämästä onkin löydettävissä paljon yhtymäkohtia ja syvää symboliikkaa. Kaksi vastakkaista puolta ja strateginen taistelu, taito- ja kykynappuloiden erilaiset voima- ja valtasuhteet sekä niiden poistuminen pelilaudalta lyönnin jälkeen. Erilaisten siirtojen lähes loputtomat mahdollisuudet, kuristuvat umpikujat ja lopulta voitto, tappio tai tasapeli. Ja siitä seuraavaan peliin ongelmia ratkomaan.

 

Tällaisia eteneviä "shakkisiirtoja" ovat tarjonneet mm. Ukrainan sota, Nato-prosessin eri vaiheet, ja myös eduskuntavaalit. Jo ennen äänestyksiä kolme suurinta puoluetta ovat tehneet (mahdollisesti) peruuttamattomia pelisiirtoja sen suhteen, kenen kanssa mennään tulevaan hallitukseen ja kenen kanssa ei. 

 

Samalla näiden vaalien tavoitteelliseksi "matiksi" on luotu se, että kenestä tuleva pääministeri. Nämä siirrot vaikuttavat tietenkin myös äänestäjien, eli sotilaiden peruuttamattomiin numeropäätöksiin. Sotilaat eivät ota shakissa taka-askelia. Ja yleensä me ihmiset haluamme olla voittavan ehdokkaan, puolueen tai armeijan puolella. 

 

Se ero löytyy, että shakissa säännöt ovat selkeät ja niitä noudatetaan. Toki huijareitakin löytyy sieltäkin, kisoissa on käytetty tietokoneavusteisuutta. 

 

Shakissa, elämässä ja politiikassa on joustavaa viisautta kääntää takkiaan, jos ja kun tilanteet tai olosuhteet muuttuvat oleellisesti. Mutta tahallisten ja käytännössä mahdottomien kusetuslupausten heittely oman tai puolueen äänipotin saamiseksi ei ole oikein. Tai pettäminen esimerkiksi Koulutuksesta ei leikata -lupauksesta.

 

Olen useamman kuukauden pelannut nokikkain erään ukrainalaisen nuoren kanssa biljardin ja pingiksen lisäksi shakkia. Kaikissa näissä lajeissa alan vähin erin jäädä hopealle. Se on hienoa.

 

Kirjoittaja on entinen kunnanvaltuutettu, joka sarkasminappula pohjassa lupasi vaalimainoksessaan kaikille mm. matka-arkullisen rahaa.

 

Kaksi kuolemaa, monta elämää [Puukenkki Kustannus]

Helmikuun alussa julkaistiin yhteistyössä tehty nuortenkirjamme Kaksi kuolemaa, monta elämää [Puukenkki Kustannus 2022] Teoksen pääkohderyhmä on ollut alusta asti he yläkoulukäiset pojat, joita ei pätkääkään kiinnosta kirjojen lukeminen. Teos soveltuu luonnollisesti hyvin myös muillekin.

Kaksi kuolemaa, monta elämää on luokiteltu helppolukuiseksi ja siinä on 93 sivua. 

Sisältövaroitus: kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä.

Kirjoittamisesta ovat vastanneet kirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihinen, ja suomen kielen ja kirjallisuudenopettaja, kasvatustaiteilija Hanna Tähtinen. Kuvituksen kirjaan on tehnyt kuvataiteilija, korumuotilija ja tatuoija Emmi Oksa.

Kirjaa saa kirjakaupoista, Kirjavälityksestä ja 13€/kpl hintaan tarjoaa Booky.

Laitilan Sanomat ja Hanna Hyttisen kirjoittama juttu 24.1.2023 lehdessä.

 

Kirjan tiimoilta olin keskustelemassa lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta Kalle Talosen kanssa 2.2.2023 [Yle Radio Turku] ja toimittaja Johanna Manu teki siitä nettijutun.

The Yellow Mellow Band: Ballad of Cody White

 Juttuni julkaistu Laitilan Sanomissa 31.1.2023

 

Kuuntele levy Spotifyssä.

Kappale Hangin´Around Too Long YouTubessa.

Rujonraikasta rokkia ankeisiin aikoihin

The Yellow Mellow Band: Ballad of Cody White

 

Jo vuonna 1989 Laitilassa perustettu The Yellow Mellow Band on julkaissut pitkään odotetun uuden albuminsa. Juurimusiikin ja eteläboogien musiikillisille kartoille sijoittuvaa bändiä on lähivuosina voinut hyvissä tilaisuuksissa nähdä keikoillakin. Näiden uusien kappaleiden kyydittämänä jatkossa toivon mukaan enemmänkin.

– Niin, on tämä levynteko ollut vähän sellaista vanhojen äijien kähjäämistä, toteaa vocalisti P.J. Laihonen albumin syntysyistä.

– Vähän kuin että tavattiin Tena-hyllyn edessä ja mietittiin, että pitäisikös sitä vielä ruveta tekemään levyä.

 

Mutta hyvä oli että tuli ryhdyttyä ja tuli tehtyä. Musiikillisesti yllättävän monipuolinen biisien Ballad of Cody White -kokonaisuus kulkee ja tarjoaa kuulonäkymiä kuin V8-avoauton takapenkillä istuisi ja aurinkoisia valtatien maisemia katselisi. 

Mielenkiintoisena poimintana mainittakoon, että Raven -kappaleen on Jussi Piirainen tehnyt jo 90-luvulla. Kyseessä on eräänlainen aikakapselissa tähän päivään elävänä säilynyt biisi. Vierailevana tähtenä lisää laulullisia jenkoja tälle biisille antaa tuore tangokuningatar ja musiikillisesti hyvin taipuisa Heta Halonen. Tässä kappaleessa on sitä selkeää hittipotentiaalia.

Kaikki tekstit kirjoittanut Laihonen on sommitellut sanoitukset samaan kattoteemaan. Se on ollut toimiva ratkaisu, joka tukee albumin sisällöllistä yhtenäisyyttä ja luo isomman kokonaisuuden. Kappaleet kertovat tarinoita kuvitteellisen Cody White -nimisen kaverin elämästä. Biisit ovat erilaisia otteita tyypin elämästä, jossa mm. helpon rahan tavoittelu johtaakin monenlaisiin asioihin ja vaikeuksiin. 

 

Musiikkiala myllertynyt lähes kokonaan

Bändin toisen kitaristin ja julkaisuasiainhoitaja Henri Aitakarin kanssa jutellessa tulee ilmi, miten paljon bändi- ja musiikkikulttuuri on muuttunut. Kun kelataan jonkin matkaa taaksepäin, silloin vielä ei-niin-tunnetuillekin bändeille oli keikkakysyntää ja keikoista myös maksettiin. Nykyään ei, ja harvat isot nimet putsaavat kaikki pöydät rahamurusista entistä puhtaammiksi. 

Aikanaan bändit tekivät LP-levyn, jota sitten myytiin ja ostettiin. Nykyään levymyynnin osuus on hyvin vähäinen ja lähtökohta on se, että musiikki on ilmaiseksi kuunneltavissa. Jossain määrin myös musiikillinen luova työ on "vain" myytävää liimaa mainostajille. Tekijät saavat rahallisia rojalteja digitaalisista kuunteluista ja radiosoitoista. Tähän ympäristöön oli The Yellow Mellow Bandinkin sopeutuminen.

– Albumi julkaistiin Spotifyssä, mutta siitä tehtiin myös fyysinen CD-levy, jota saa hankittua ainakin bändin jäseniltä. 

Nykytrendien mukaan julkaistiin pari päänavausbiisiä singleversioina ennen kokonaisuutta.

Mutta internetin kautta on periaatteessa ikkunat joka puolelle maailmaa avoinna soiton kuulua Laitilasta saakka, ja niin vain tieto The Yellow Mellow Bandin musiikista on jo kulkeutunut Saksaan ja Ranskaanjuurimusiikin radioasemille.

Ja kun huomioi bändin aikaa kestävän musiikillisen tyylilajin, P.J. Laihosen sarkastisen loppukommentin ymmärtää oikein:

– Sitä me tässä vaan ollaan peljätty, että tämä menee pois muodista ennen kuin ehditään julkaista.

Ei muuta kuin lykkyä levylle ja perinteistä levynjulkistuskeikkaa odotellen.

 

The Yellow Mellow Band : Ballad of Cody White

P.J. Laihonen: laulu

Jussi Piirainen: kitara, slidekitara

Henri Aitakari: kitara

Sami Soini: basso

Kimmo Jokila: rummut, taustalaulut

 

lisäksi studiolla:

Tuomo Vähä-Pesola: koskettimet

Heta Halonen: laulu Raven -kappaleella