Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 11.6.2024
En muista tarkkaan, milloin pikkumukulana olin ensimmäistä kertaa enomiesten mukana Munamarkkinoilla. Ihmispaljous ja kaikenmoisen ihmeellisen ja kummallisen tarjonta on jäänyt muistikuviin. Yksi on todellisen helppoheikin, eli paperikauppiaan myyntipuheshow. Joskus myöhemminkin joku toi minulle muovikassillisen lehtiöitä, et poik saa piirttä. Piisasi pitkäksi aikaa.
Jossain kohden tuli mukaan vahvana odotus, että milloin taas ne Munamarkkinat ovatkaan. Kaikki tietävät sen tunteen miten joulun, syntymäpäivän tai minkä tahansa miellyttäväksi koetun asian odottaminen on mukavaa. Ja nimenomaan se odottaminen kuplii tunneajattelua – miten asiat ehkä menevät, mitä hauskaa tapahtuu. Ja monesti sitten kun se itse tapahtumisen aika on, fiilis voikin olla laimea kuin hörppy haaleaa hopeateetä.
Jokin vuosi sitten löysin ilmiölle selitystä. Kun ihmispolo saa kokea jotain uutta ja aidosti elävöittävää, niin siitä alkaa helposti muodostua tapa tai rutiini. Myöhemmin aivojen palkkiojärjestelmässä jo kokemuksen toistumisen odottaminen tuottaa tujut dopamiinipaukut. Syynä se, että aivoissamme on huomattavasti enemmän hermoverkkoja, jotka ovat kohdentuneet palkkioiden haluamiseen kuin niistä syntyvän mielihyvän kokemiseen, joten siksi H-hetki voikin olla pliisu.
Voisi ehkä väittää, että onnellisella ihmisellä on erilaista odotettavaa. Hän tietää, miksi aamulla nousee sängystä. Samoin sitä tiettyä perusarkea turjuttavaa sirkushuvia on hyvä välillä olla. Jos näet alkaa elämänpidot olla silkkaa vakavuutta päivästä toiseen - käörän töis, makseta laskut, tehrä klapei 50 vuareks ja pessimisti ei pety - niin se voi nypätä töpselin irti koko tunnemekanismista.
Nuorempana markkinahumua kavereitten kera piisasi joskus perjantaista sunnuntai-iltaankin. Hik ja kippis. Oli tyjäköitä paikallisten soittajien yöllisiä rokkikonsertteja torilla ja hauskaa koheltamista. Veikkaisin, että aika monen kohdalla romansseja ja häitäkin on pohjustettu Laitilan Munamarkkinoilta. Nomen est omen, nimi on enne. Ehkä näinä matalan syntyvyyden ja muuttotappioiden aikoina järjestäjät voisikin tuleville Munamarkkinoille tuoda uusia, rohkeita ohjelma-avauksia. Jos ei nyt ihan suviseuraluokan sutinoita ja sitä seuraavaa pienten odottamisten iloa, niin jotain sinne päin.
Nykyään tuttujen ihmisten näkeminen markkinoilla on itselle se tärkein juttu. Ihmiset tarvitsevat hyväntuulisia tapaamisen paikkoja. Ja pätkät metrilakua.
Kirjoittaja asuu Turussa odotellen loma-aikojen hitaita päiviä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti