Voiman Runoilija.-palsta osa 29: Virpi Alanen

Julkaistu Voima-lehden numerossa 7/2018, tässä pitempi versio

Virpi Alanen

Runoeläintarha

Turun Kirjakahvilassa on ollut ensimmäinen visuaalisen runoutesi näyttely – millaisesta poeettisesta evoluutiosta runoeläimesi ovat saaneet alkunsa?

Poeettiset eläimet ovat vuonna 2015 aloittamastani Peilit-blogista (peilit.blogspot.com) syntynyt oma rönsynsä. Kieli on minulla ajattelun keskiössä, ja olen kehitellyt poeettisilla eläimilläni eräänlaista universaalia kieltä, jota kaikki voivat vapaasti lukea oman taustansa ja mielikuvituksensa mukaan. Joku näkee itämaisia kuvioita, joku riimuja tai anfangeja tai muuta. Nämä ovat jotakin eläinhahmon ja kirjaimen välimuotoa, tai kirjoitus on alkanut ottaa eläinhahmoa. Olen pitänyt tietoisesti näiden tekemisen yksinkertaisena, vain tussit ja paperia, puuliimaa. Näiden kanssa on myös niin tarkkoja työvaiheita, ettei sovi edes hengittää.

Runoeläimet ovat kirjoittamisen ja kuvan välimaastoa, esikoisteoksesi Ystävätär K (Poesia 2012) on runon ja aforistiikan hybridiä – mistä yhdistely ja monitaiteisuus?

Olen kotonani välitiloissa. Laaja opiskelutaustanikin varmasti vaikuttaa, mutta taiteellinen tekijyyteni on aina mukautunut paikkoihin, joissa saa ottaa monista suunnista aineksia. Taide elää koko ajan, ja minä pyrin pitämään ajatteluni mahdollisimman vapaana.

Tämän yhteydessä voisi esittää pohdinnan, että moni on aiheellisesti huolissaan lukutaidon vähenemisestä, mutta mitäpä jos onkin niin, että lukutaitomme on laajenemassa, koska luemme arjessamme entistä enemmän tekstiä ja kuvaa?

Jos runoeläimesi tekisivät nukketeatteriesityksen, mistä tarina kertoisi?

Tarina rakentuisi katsojan päässä, mutta esityksessä runoeläimet liikuskelisivat vapaasti, kohtaisivat toisiaan. Eroaisivat, kokeilisivat muotoja ja rytmejä. Pohjimmiltaan puhuisivat siitä, mikä tämänhetkinen maailmantila on.

Ilmasto ja ekosysteemit ovat uhattuina, joten poeettistenkin ekosysteemien rakentaminen on ajankohtaista.

Näetkö runoeläintarhallesi tulevaisuudessa lisääntymisen mahdollisuuksia?

Kyllä, teen näitä koko ajan lisää, ja uskon että tulen tekemään näyttelykokonaisuuksia lisää. Kirjallinenkaan muoto ei ole poissuljettu vaihtoehto. Aion myös laajentaa teoskokoa, tässä näyttelyssä eräs rajaus oli neliömuoto ja sen tuoma sarjallisuus.

Milloin sinulla on otollisin aika kirjoittaa?

Iltapäivä, alkuilta. Se vaihtelee, lähinnä silloin kun on mahdollisuus työskentelyyn. Tekemisen aikaraami on sekoittunut näiden poeettisten eläinten myötä jonkin verran.

Kirjallisuuden ja kritiikin ammattilaisena – mitä positiivista ja mitä negatiivista kehityskulkua olet nykyrunoudesta tunnistanut?

Runoudessa eletään nyt hyvässä tilanteessa, että erilaiset poetiikat vaikuttavat runoudessa ja niille löytyy paikka kentältä. Toisaalta Suomen runouskenttä on silti aika pieni, ehkä kuitenkin ollaan vähän konservatiivisia eikä tekemisen vapaudelle aina löydy tarpeeksi tilaa. Mielestäni naisoletetuille tekijöille sanotaan edelleen helpommin rajoittavia asioita, vaikka arvostuksen pitää lähteä siitä että on tekijä joka tekee. Ja asioita pitää tehdä – ei auta vikinä.

Mitä aiheita seuraava kirjallinen runoteoksesi käsittelee?

Työn alla on useita kirjallisia käsikirjoituksia, jotka toimivat monilajisesti runon,

esseen ja aforismin tienoilla. Tänä kesänä olen keskittynyt poeettisiin eläimiin, muut projektit etenevät ajallaan.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Mitkä ovat viisi kaikkein tärkeintä asiaa?

Tekeminen. Mielikuvitus. Rytmi. Syntyminen. Kasvaminen.

UKULELE - kompista sooloon (Aviador 2018)

Aviador Kustannus on kunnostautunut Suomessa yhä kasvavan ukulelebuumin myötä julkaisemaan laadukkaita kirjoja aihepiiristä. Vuonna 2017 ilmestyivät tuhti perusteos Suuri ukulelekirja ja kevyempi, peruskouluikäisille suunnattu Ukulele - kaikki soittaa -oppikirja.

Nyt nämä hyvin kaupaksi käyneet julkaisut ovat saaneet jatkoa ukulelemaestrojen Arto Julkusen ja Markus Rantasen toimesta. 250-sivuinen Ukulele - kompista sooloon onkin varsin luonteva jatko-osa aikaisemmille teoksille. Uutta purtavaa.

Kirja tarjoaa kosolti uutta opiskeltavaa edistyneemmillekin ukulelen soittajille. Omalta osaltaan kirja varmasti nostaa myös itse ukulelen statusta ja arvostusta ilmaisuvoimaisena soittimena. 

Huomionarvoista on sekin, että nykyään on varsin kohtuuhinnalla on mahdollista hankkia laadukas ja saundiltaan hyvä ukulele. Valikoimat ovat hyvät. Lelupeleihin ei rahojaan kannata hassata.

Kirjan opastus on selkeää ja yksityiskohtaista. Myös taitto on kauttaaltaan onnistunutta, sekään ei aina ole varsinkaan musiikkikirjoissa mitenkään itsestäänselvyys. 

Kirjan sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa näkyy myös käytännön opettamistyön tuoma loogisuus.

Erittäin mielenkiintoista ja teoriaopetusta tasapainottavaa kirjassa ovat ukuleleen eri tavoin liittyvät tarinat ja soittajaesittelyt. Esimerkiksi tämä The Triplet Oulusta oli uusi tuttavuus.

Mielestäni tekijöiltä oikein hyvä ja kattava ukulelepaketti.  Ei muuta kuin treenaamaan seuraavalle tasolle! 

Biisisanoittamo Turussa

Turku on yhtenä osallisena valtakunnallisessa Biisisanoittamo-hankkeessa. Siinä etsitään uusia, kaupunkiympäristöä kuvaavia laulusanoituksia.

Kilpailuaika on 1.8.–30.11.2018 ja viralliset säännöt löytyvät täältä.
Sivustoilta löydät myös oivia vinkkejä ja videoita omien laulutekstien tekemiseen.

Turun osakilpailun parhaan palkinto on mielestäni erityisen komea: onnistunein lyriikka sävelletään ja toteutetaan korkeatasoiseksi äänitteeksi Turku Rock Academyn osaamisella.

Jos kaipaat laulutekstiesi tekoon ideaa, sparrausta, apua, teknistä vinkkiä yms. niin lämpimästi tervetuloa Biisisanoittamon työpajoihin. Turussa ne ovat:

• TO 16.8. Taiteiden yössä klo 17–19 Turun pääkirjaston sisäpihalla (sateen sattuessa kirjaston musiikkiosastolla)
• TO 13.9. Ruuhkavuosisanoittamo Hansassa klo 10–12 (tarkka paikka selviää tuonnempana)
• SU 16.9. Turun päivän Baarisanoittamo, Kortteliravintola Hugo klo 19–21
• KE 26.9. Varissuon Biisisanoittamo klo 17–19 (tarkka paikka selviää myös tuonnempana)

Ajankohtainen info löytyy hankkeen kotisivulta ja Facebookista tätä kautta.

Olen näissä pajoissa ohjaamassa tekstien nikkarointia yhdessä sanataiteilija Veera Vähämaan kanssa. Kitarat mukana. Myös improtaituri Markus Kaustell toimii mukana työpajoissa.

Kilpailu ja työpajat ovat avoinna kaikenikäisille, voi tulla yhdessä ja erikseen tai vaikka perheen kanssa. Mukaan vain tekemään omia lauluja.

Marko Laihinen ja Veera Vähämaa. (kuva: Niina Niemi-Nagy)

Turussa Biisisanoittamon yhteistyökumppaneina ovat Turun kaupunki, Turku Rock Academy ja Kirjan talo.

Fingerporissa 19.7.2018

Näitä ideoita silloin tällöin lähettelen, nyt oli näemmä Jarla taasen yhdestä innostunut.
Hesarissa 19.7.2018.

Taannoin kun ensimmäistä Fingerpori-elokuvaa filmattiin Turussa, olin myös yhdessä päivässä avustajana mukana Fingerporin kuntalaisena.

Jazzkukko 2018

Suomen svengaavinta festivaalia Jazzkukkoa vietettiin jo neljättä kertaa, ja tänä vuonna sää oli tapahtumalle suosiollinen. Väkeä tuli lauantain puistokonserttiin mukavasti, ja mukana oli paljon ensikertalaisia. Tunnelma oli rento, ja musiikkikattaus tarjosi tänäkin vuonna monipuolisen valikoiman.

Salonkiorkesteri Timbuktu aloitti samaan aikaan kuin portit aukesivat kello 15:00.

Toms Rudzinskis Quartet soitti tiheän eteerisen keikan.

Viimeisessä kappaleessa vieraili myös tapahtuman perustaja ja sen taiteellinen johtaja, 

Laitilasta kotoisin oleva jazzkukko Kari Antila.

Laitilan Soittokunta esiintyi torilavalla kahteen otteeseen. 

Viihdyttävää ja taidokasta swing-meiningillä.

Maarit ja Sami Hurmerinta esittävät aurinkoisen setin joka kelpasi yleisölle oikein hyvin. 

Jäätelökesä-tunnelmissa kun oltiin. 

Turku Jazz Orchestra laulajanaan Sami Pitkämö valloitti yleisön ja sai aikaan tanssiakin. Kieltämättä Pitkämö on aivan huippu Frank Sinatran tunnetuksi tekemien kappaleiden esittäjänä. 

Myös Big Band oli oivassa iskussa.

The Yellow Mellow Band siirsi jazzfestarin yleisgroovea astetta rouheampaan suuntaan. Tirheä keikka jo peräti 30 vuotta toimineelta bändiltä.

Lauantain puistokonsertin viimeinen esiintyjä oli Ina Forsman Band. Sielukasta ja omaperäistä, taidokasta ja suurilla tunteilla.

Umamia ja kanakukkoa

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.7.2018

Ihminen saa kyllästymisen tuuppaamassa uutuudenkaipuussaan helposti jonkun ihmeellisen ällin päähänsä. Joka ei tahdo antaa rauhaa ennen kuin sen on saavuttanut ja kokenut. Kas näin pohjustan tarinaa, miten lähdetään etsimään omasta kielestä makuaistimusta nimeltä umami.

Jokin aika sitten menin lukemaan misotahnasta. Se on japanilaisesta keittiöstä kotoisin ja valmistettu fermentoidusta soijapavusta ja riisistä. Ja kuulemma juuri sen kautta viides perusmaku umami tulee ihan parhaiten esille.

Pieni ongelma oli se, ettei sitä helvetin misotahnaa myydäkään ihan joka lähikaupassa. Tämä on toki yleistä muissakin hittiresepteissä, aina niissä on se yksi aineosa, pankojauho tai mirinsoosi josta ei ole ikinä kuullutkaan, ja jota ei ainakaan ruokakaapista löydy.

– Onk teil misotahna, ny tarvittais umami aromi?

– No kuule housuissas on misotahna ja ite olet umami!

Tätä rataa, ja ehkä kuuden kaupan jälkeen se pikku purnukka puolivahingossa löytyi. No niin, nyt sitä huippuhyvää ja lapsillekin maistuvaa misolohta uuniin värkkäämään!

Ei se maistunut oikeastaan miltään. Tai no ei hyvältä ainakaan. Eikä kelvannut mukuloille. Mutta ehtoolla pierut olivat sitä luokkaa, että tapetit alkoivat yläosastaan kiprustamaan auki. Knooh, hienoa että edes jotain uutta ja ihmeellistä elämystä pystyi perheelleen tarjoamaan. Voi olla niinkin, että koko umami on vain japanilaisten vahingoniloinen pikku jekutus.

Vuonna 2002 suunnittelin ammattikokki Rami Routsalon kanssa Kalantiin taidenäyttelyyn uuden leivontateoksen, kanakukon. Suolaisenmakea uusperinteinen vastine savolaisille.

Sittemmin Rami on kunnostautunut huipputatuoijana, ja uskon että moni kokkikin on ollut hänellä tikattavana. Näkemästä päätellen kun tatuoinnit ovat tv-kokkien perusasustetta.

Kanakukkomme pointtina oli tehdä leipäpiiras aineksista, joita löytyy nimenomaan Laitilasta. Joten vaalean kakkotaikinan sisälle sipulia, porkkanaa ja kanaa. Lisäksi mustaherukkahyytelöä, suolaa, pippuria sekä kevätsipulilla vihreä silaus. Pilkontaa, ja esikypsennys pannulla.

Katriinan parempi kakkotaikina: kolmen viljan sämpyläjauhoja, nesteeksi rasvatonta maitoa, rento loraus rypsiöljyä, hiivaa 50g/5dl nestettä ja suolaa tukeva hyppysellinen enemmän kuin yleensä ohjeissa.

Taikinan noustua kaulitaan 20 senttiä halkaisijaltaan olevia pyöreitä levyjä, hilloa pohjalle ja muut ainekset kerroksittain päälle, taikinan saumat piiloon pohjan alle. Voidellaan kananmunalla, reikiä kylkeen ja 200 asteen uunissa kypsänruskeiksi. Vegeversion saa soijasuikaleilla.

Näinä sukupuoli-identiteettien säätämisten aikoina kanakukko maistunee siltäkin osin trendikkään neutraalisti.

Ja voi sinne kanakukon sisälle jemmata myös esimerkiksi jotain kallista misotahnaa, joka on jäänyt jääkaappiin purkkiinsa kuivettumaan.

Kirjoittaja asuu Turussa ja jolle reseptit ovat aina viitteellisiä

The Yellow Mellow Band juhlii Jazzkukossa kolmekymppisiä

Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 17.7.2018

The Yellow Mellow Band Jazzkukon pääkonsertissa: vasemmalta Jussi Piirainen kitara, 

Pasi Laihonen laulu, Sami Soini basso, Kimmo Jokila rummut ja Henri Aitakari kitara.

Vuonna 1988 Sami Soini ja Jyrki Varjo päättivät Kievarin rappusilla kahden miehen konferenssissa, että pitää perustaa etelärockin bändi. Näin myös tapahtui. Ja niin ihmeellistä kuin onkin, tänä päivänä tuo kolmekymppinen bändi on treenattu tirheään keikkakuntoon.

– Jos kerran Neon 2 teki comebackin, niin sitten mekin, nauraa Soini ja kertoo, että oikein hyvillä fiiliksillä jo odotetaan tulevaa esiintymistä.

The Yellow Mellow Band esiintyy Jazzkukon puistokonsertissa torilavalla juuri ennen viimeistä esiintyjää Ina Forsmania. Tämän vuoden vuoden jazzit  sinertyvät tyylikkäästi bluesvoittoisaksi illan ympäriltä tummetessa. Svengi saa vähän tuhdimpaa potkua osakseen, toki linjaan sopivasti annosteltuna.

– Ne meidän junttabiisit jätetään Jazzkukon keikkalistalta pois, bluesimpaa settiä on luvassa ja siitä suurinpiirtein puolet on uudempaa tuotantoa.

Soini kehaisee samalla Henri Aitakaria uusien biisien säveltämisestä, jo useamman vuoden bändissä soittanut ”kokelas” on onnistunut niissä oikein hyvin. Myöskin todellinen fiilissoittaja ja keikkakonkari Kike Jokila on istunut yelkkareiden rumpuihin ja kokoonpanoon mainiosti. Eikä bändin aikomus ole jättää keikkailua yhteen juhlalauantaihin. 

– Suomessa varsinkin kesäaika tarjoaa paljon bluestapahtumia ja meille sopivia keikkamahdollisuuksia. Muun muassa keikkahankintaa varten meillä on tarkoitus tehdä lähiaikoina myös taltiointia.

Alueellisille kokoonpanoille tilaa

Jazzkukon taiteellinen johtaja Kari Antila pitää oleellisen tärkeänä, että festivaalilla on aina ollut mukana myös laadukasta paikallista osaamista. Tänä vuonna The Yellow Mellow Bandin lisäksi Laitilan Soittokunta on vahvasti mukana lauantain pääkonsertissa.

– Jazzkukko ry:n tarkoituksena on tuottaa Vakka-Suomen alueelle jazz- ja rytmimusiikin koulusta ja kehittää sitä toimintaa eri tavoin. Ja mikäpä olisi parempaa kehittämistä kuin tarjota paikallisille ja alueellisille kokoonpanoille esiintymismahdollisuuksia niinsanotusti isomman yleisön edessä.

Toisaalta Antila korostaa sitä, että Jazzkukko-tapahtuma halutaan olevan kuuntelijoitten, harrastajien ja muusikoiden yhteinen tapahtuma, johon kokoonnutaan joka vuosi.

– Alueellinen ja kaikkien yhteiseksi kokema Jazzkukko, kiteyttää Antila tavoitteet.

Kari Antila