RED CHAIR JAZZ

Olen tässä kevään aikana valmistellut yhteistyössä Henri Aitakarin ja Leena Ritva Koskisen kanssa teosta, joka yhdistää musiikkia, videotaidetta ja fyysistä performanssia. Teos on luotu yhteistyöllä alusta asti - livenä tapahtuvalle vuorovaikutukselle on tietoisesti jätetty myös oma tärkeä liikkumavapautensa.

Video on tuotantoani ja siinä on muutamia aforistisia ankkureita myös Halokehrät-kirjaani.

Aitakarin kanssa olemme soittaneet yhdessä 1980-luvun loppupuolelta asti, eniten olemme tehneet keikkoja Kokeelliset Uuspelimannit -nimikkeellä. Omia kappaleita.
Olimme useita vuosia myös Laitilan Louhenlinna -linnaravintolan ns. housemuusikkoina.

Suomessa ja ulkomailla esiintyneen Leena Ritva Koskisen tapasin ensimmäistä kertaa tuolloin performanssitaiteen läänintaiteilijana työskennelleen Leena Kelan organisoimalla Esiintymistekniikan työpajalla Kutomolla 3.-7.3.2014. Samainen viiden päivä kurssi on poikinut myös muita eri taidelajien raja-aitoja ylittäviä uusia yhdisteitä.
Monitaiteisuudella on syynsä ja tarpeensa nykyisenkaltaisessa kehityskulussa.

RED CHAIR JAZZ -teos on nyt valmistunut, ja ensimmäinen veto meillä oli Barker-teatterin Incognito-illassa 30.5.2015. Kuvia sieltä ohessa, ja ne on ottanut Saara Suvitie.

Seuraava esiintyminen on Titanikissa 5.6. klo 18:00, ja kolmas varmistunut keikka on elokuussa Laitilassa, Jazzkukko-festivaalien sunnuntaissa Kustaa Hiekan Lukutuvassa.

Marko Laihinen, Leena Ritva Koskinen ja Henri Aitakari.

Fingerpori 21.5.2015

Toisen kerran Jarla oli napannut lähettämästäni ideasta kiinni - nyt osui varsin ajankohtaisesti.

Ilkassa juttua kirjatrailereista

KE 20.5. Ilkassa oli juttua kirjatrailereista, jotka ovat lisääntyneet Suomessakin.
Pasi Lapinkankaan haastatteluissa oli isompien kustantamojen edustajana Bonnier Books Finlandin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Petra Majander ja pienempiä kirjallisuusalan toimioita edusti Laihinen & Poesia.

"Laihinen uskookin trailereiden yleistyvän myös isojen kustantamojen ulkopuolella, sillä ihmisillä on aiempaa enemmän yhteyksiä myös ammattilaisiin.
– Ehkä silloin sisällöllä ja taiteellisella rimalla on enemmän merkitystä kuin että videoita tehtäisiin taskulaskin kädessä."

Nettisiivu aiheesta Halokehrät-videon kera aukeaa tästä.

VOIMA 4/2015: Runoilija.-palsta Nnimmo Bassey ja lääkekannabis-juttu

Tämänkertaiselle Runoilija. -palstalle (VOIMA 4/2015) tapahtui mukava inhimillinen infonvaihto nigerialaisen kirjailijan Nnimmo Basseyn kanssa. Kääntäjän avulla hänen runoudestaan ropisseet kysymykseni saivat nopealla aikataululla vastauksensa.

Juttu luettavissa täältä, sivu 53. Ja tästäkin:

Öljyä verenväristä

Nnimmo Bassey on nigerialainen arkkitehti, ympäristöaktivisti, kirjailija ja runoilija, joka vierailee Suomessa toukokuussa. Kirjassaan Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka [Rauhanpuolustajien Pystykorva-kirjat 2014] on tietotekstin yhteydessä hänen runojaan. 

Tietokirjallisuuteen verrattuna – mitä enemmän pystyt kertomaan runoillasi?

Runot ovat yleensä yhtä totta kuin tietokirjat, sillä se syntyvät kokemuksista ja havainnoista. Ne välittävät meidän rakkauttamme ja ilojamme kuten myös kipuja ja vihaa. Joskus ne ovat vitsikkäitä, mutta usein minun runoni puhuvat ympäristörikoksia ja ihmisloukkauksia vastaan. Ne paljastavat tekopyhyyden ja ylistävät ihmisten voimakkuutta ja sinnikkyyttä. Ne vakuuttavat meille, että vaikka kuolemme, niin säilymme elävinä.

Mitä sinulle tarkoittaa ”The spirit of Africa”?

Afrikan henki tarkoittaa ihmisyytemme yhteenkietoutumista. Se on se näkymätön voima, joka tekee mahdottomaksi elää ilman toinen toisiamme.

Mitkä asiat tekevät yhteisen Afrikan? Mitä asioita pitää puolustaa – minkä puolesta pitää taistella?

Afrikka on hyvin moninainen ja sen kansat ovat yhdistyneet ihmiskunnan ykseyden kautta, vaikka petolliset voimat pyrkivät rikkomaan sen. Meidän täytyy puolustaa kulttuuriamme kokonaisvaltaisesti, oikeuttamme turvalliseen ruokaan ja luonnonmukaiseen viljelyyn, oikeuttamme turvalliseen ympäristöön. Meidän pitää taistella ympäristörikoksia vastaan, vuosisatoja jatkunutta luonnonvarojemme riistoa ja ryöväystä vastaan.

Millä keinoin runoilija Nnimmo Bassey uskoo, että Afrikkaa koettelevat vaikeudet ja riisto voitetaan?

Jollemme usko siihen, että hyvä voittaa pahan, emme voi olla aktivisteja ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhujia. Afrikka tulee voittamaan. Taistelu koskee sekä tulevaisuutta että menneisyyttämme. Muistimme palauttaminen on avain tulevaisuuden rakentamiseen!

Tarkoittaako Afrikka sinulle runoilijana elävää olentoa – kuvaile millaisena sen näet?

Afrikka on keskeinen osa Maaplaneettaa. Se on maailman sydän. Sen vuoksi se on vahva mutta myös haavoittuvainen. Sydän lyö taukoamatta eikä lepää hetkeäkään niin kauan kuin olemme elossa. Silti sydäntä voi pistää pienellä esineellä. Afrikka, kuten jokainen osa Maaäitiä, on elävä olento. Sitä pitää kunnioittaa, sillä se pitää huolta kaikista sen lapsista.

Kerro viisi asiaa, joka tekevät Afrikasta maailman kauneimman maanosan.

Kansat, kulttuurit, äänet ja näkymät, ubuntu, ihmisten yhteys toisiinsa.

Runoilijan oma kysymys, ja vastaus siihen?

Mikä on suurin oppimisen lähde? – Vanhusten viisaudet, ja luonnon ääni sen jatkuvasti parantaessa itsensä haavoista, joita aiheutamme sille.

Muutamat valitut sanat

Kuivuneita kyynelkanavia

Saastuneita joenpoukamia

Unessa kaikki on todellista

Näemme ammukset

Ja sotilaiden kilvet

Ilkeät, iljettävät hirsipuut

Öljynporaustornit

Poraavat meidän sieluamme

Me luulimme sitä öljyksi

Mutta se olikin verta

Nnimmo on Turun Kirjakahvilassa KE 20.5 klo 18:00, joten tulee tavattua ihan livenäkin.

Samaisessa VOIMA-lehdessä on laaja juttuni lääkekannabiksesta. Todettakoon, että se on journalistisesti varmasti työläin ja tarkimmin tekemäni artikkeli tähän mennessä. Monia haastateltavia, tiedonetsintää ja tiedon tarkistusta. 

Ajankohtainen, ristiriitainen ja tunteita herättävä aihe, joka toi esille ainakin sen, että lääkekannabis löytyy yllättävän monen asian ja asenteen risteyskohdasta.

Hae lehti telineestä tai lue täältä!

Penkkiurheilijan murheiluruutu

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 21.4.2015)

Impivaaran uimahallissa kupli uppopalloturnaus. Oman kluttaamisen jälkeen kävin vilkaisemassa, että millaista se sitten on. Ilman vedenalaisia kameroita ei erityisen katsojaystävällinen laji. Välillä heilui räpyläiset karvaiset kintut veden pinnalla, sitten ei näkynyt mitään. Selkäytimeen asti ulottuva summerinääni kertoi ajasta, virheistä ja maaleista. Saunassa sitten kuuli pelaajien puheista, miten hukuttavan tuimaa taistoa pinnan alla olikaan käyty.

   Jäin miettimään näitä muitakin tylsiä penkkiurheilulajeja. Esimerkiksi nyt squash. Voisi kuvitella, että sen ovat keksineet kaksi umpiturhautunutta kesälomateiniä. Mätkitään polvinivelet jauhoina sitä huonosti pomppaavaa palloa ja pelkästään toista kiusaten. Ei näyttäviä suorituksia – paitsi ne muhkeat, ankarasta squashinpeluusta pullistuneet persposket, joita katsojat joutuvat tuijottamaan pleksin takaa koko pelin ajan.

    Oi toista maata on lentopallo, tuo läheisriippuvaisten halipulaväen Joukkuelaji! Aina kun tulee piste, se on pituutta vanuuntuneiden ryhmähali. Ja silloinkin kun vastustaja lyö pojopallon kenttään, niin eikun sitä jaxuhalia.

    Mutta on suunnistustakin aika vaikea televisioida niin, että edes jokin livejännitys välittyisi. Joko jossain öisessä metikössä on juhajokinen kuhisemassa minuuttikaupalla mikkiin, että juu äänet jo kuuluvat ja otsavalotkin tuolla latvoissa heiluvat, mutta täällä ryteikössä rastin luona ei vaan ketään näy. Tai se puhkikulunut kuva, jossa parhaiten maaliin löytänyt lönköttää loppusuoran voittajana, ja joukkuetoverit juoksevat rinnalla tunkemassa seppelettä kaulaan ja lipputankoja ja kotiseutuviirejä käsiin. Tuosta on toki vielä jalosteena se autosuunnistus. Huh huh, siinäpä vasta jännä laji!

    Mutta ihan paskin tv-laji on jääpallo. Vaikka olisi 200 tuuman teräväpiirtotelkku, ei sitä palloa erota sieltä jäädytetyltä lentokentältä vaikka olisi nokka kiinni ruudussa. Joku etäisesti huiskaisee, ja puolet pelaajista nostavat kädet pystyyn ”heiii”– ja samalla koko 14 hengen innostunut, kotoa pakotettu katsomo räjähtää riemuun. Maali tuli.

    Mitäs muita näitä vielä on – kävely, jossa kaikki huijaavat, mutta kun ilmeisesti ei vaan osata keksiä lenkkareiden pohjiin juoksemisesta ilmoittavia piippareita. Amerikkalainen jalkapallo, joka on täynnä ihme kyhnäämistä ja munien rutistelua, omien tai vastustajan. Tai jääspeedway, jossa piikkirengasmopoilla vedetään kaasu pohjassa pelkkää vasenta kaarretta, ja jossa se lähdön sisäradan jamppa voittaa aina, jos ei aja väärinpualin.

    Oijoi, vaan toista se on nyrkkeily, tuo tyrmäävän osuva laji juuri Homo sapiensille. Siinä lajissa juju on biologisen selvä niin kilpailijoille kuin katsojillekin.

Kirjoittaja on Turussa asuva penkkiurheilun alkeiskuluttaja

Halokehrät -kirjan traileri

YouTube -linkkinä täältä.

Kirjan tilaus: http://www.poesia.fi/halokehrat

Halokehrät julkaistu tänään 20.4.2015

Kävi läpi yhdeksän vuotta erilaisia vaiheita.
Nyt valmis.

Ensisijaiset kiitokset: Virpi Alanen ja Osuuskunta Poesia.

Matkan varrella myös Tommi Parkko, Juha Kulmala ja Sami Feiring ovat antaneet käsikirjoitukselleni asiantuntijalykkyä.

Täältä tutustuminen

Täältä tilaus. http://www.poesia.fi/halokehrat/

Sami Feiringin tekemä taannoinen haastattelu, josta myös joitakin kirjani oleellisia taustoja 

piirtynee esille. Kliks!