tiistai 10. lokakuuta 2017

Timo Salo: Mutta ennen muuta (Poesia 2017)




Timo Salon neljäs runoteos Mutta ennen muuta (Poesia 2017) on muhkea tapaus - sivuja kovakantisessa kirjassa on 136, ja se pitää sisällään erityylistä runoutta, visuaalisia runoja, valokuviakin. Uudissanoja, kielen mikropintojen leikkelyä, leikittämistä, tutkimista.
Useita kirjoja Suomen aforismiyhdistyksen Pilke-kirjasarjaan taittaneena hän on tehnyt taittotyön myös tähän omaan kirjaansa, ja sen takia runsailla typografisilla ratkaisuilla ja kokeiluilla on paljon suurempi merkitys kuin runokirjoissa yleensä. Ne pyrkivät alituiseen yhteistyöhön tekstin kanssa ja perusrajoitteet antavat runoille visuaalista asua.




Haastattelin Timoa kirjastaan tämän vuoden Turun kirjamessuilla, ja keskustelusta irronneita kiinnostavia asioita olen ujutellut tähän mukaan.

Runokirjan eräs pakote tai sääntö on kolmipalstaisuus, jonka alkuperäinen tarkoitus oli pitää lukuvauhti nopeana, mutta käytännössä kääntyikin päin vastoin. Kolmipalstaisuus hidastaa lukemista koska se tarjoaa mahdollisuuksia rikkoa lukutapaa ja loikehtia riviltä toiselle.

Tarkan ladontatyön ansiosta myös &-merkki esiintyy teksteissä poikkeuksellisen runsaasti, ja lukija alkaa keksiä sille helposti tarkoitusmerkityksiä. Onko se kuin käsikynkkä rinnastetuilla asioille, vaiko lauseen loppuun jotakin oleellista vielä kiinnittävä sanajunanvaunun koukku?
Joka tapauksessa kirjan runoissa tempo ja rytmi vaihtelevat hyvin paljonkin - välillä sivu mätkähtää täyteen rivejä joihin on yksinkertaisesti pysähdyttävä.

Minusta mielenkiintoinen ilmiö on, että Salon runoissa tapaa sieltä täältä vanhan suomen sanoja, laulusäkeen torsoja, vanhahtavaa ilmaisumuotoa - elegiakin löytyy. Eräänä selityksenä tälle hän kertoi, että tietyllä tapaa hänen vanhempansa olivat 50-lukulaisia, ja heillä oli runsaasti kirjahyllyssä nahkakantisia, kultakirjaimin kirjattuja kirjoja. Muutoinkin varhaisessa elämässä hänen mukaansa siellä Pohjanmaan maalaismiljöössä raksutti vähän erilainen aika, ja siksi kirjoittalle ehkä on tullut tiettyä perittyä nostalgiaa, nostalgikon vikaa, joka tahtoo näyttäytyä luonnollisesti myös runoissa. Minusta se on pelkästään kiinnostava ja omaperäinen juonne, kuten myös pohjanmaata, pohjanmaalaisuuttakin koskevat runosäkeet.

(Äskettäin Turussa vieraillut Sting totesi lehtihaastattelussa, että elämämme 10 ensimmäistä vuotta ovat ne, joista sitä luovaa sisältöä ammennetaan myöhemmin eniten, ja uudestaan ja uudestaan.
Ehkä näin on.)

Mikä on keskeistä: lyriikka on
rauhoittava keskittymishäiriö.  

Kirjassa kivi esiintyy monessa muodossa, ja sille on löydettävissä erilaisia tarkoituksia ja symbolisia painoarvoja runoissa. Salon itsensä mukaan kysymys on osaltaan menneisyyden murikoista joista jo tässäkin puhetta, jotakin esi-isien haamumaisia katseita. Sisyfoskivistä, jotka liittyvät kirjan teemoihin ja tarjoavat välillä myös odottamattomiakin askelluspintoja eteenpäin.

Eräs eri muodoissa toistuva teema kirjassa on hallitsemiseen liittyvä, kontrollin teema.
Runoista on irroitettavissa myös kirkasta ja omaperäistä aforistiikkaa, tässäkin kirjassa niitä on kuten hänen aikaisemmissakin teoksissaan.


epäilen kauneutta, kauneus on 
selittämättömällä hallitsemista

kielillä puhutaan toisten kieliä

meriä ja merkityksiä hallitaan, siis hallitaan reittejä niiden yli

kulttuurin lyhennelmä on kuri 

Ironia kysyy luottamusta, sekin
                                          vielä.

romantiikkani kerrottu ruusu


Mutta ennen muuta -kirjassa on ainakin minulle myös niitä pullonkaulaisia tihentymiä, tuntemattomia sanoja, käsitteitä joita joutuu googlettelemaan – ajatuksellisesti ahtaita ja hitaita kohtia. Ne ovat lukijalle eräänlaisia umpikujia, hetkellisiä suunnankadotuksia, monimutkaisuuksia. Ymmälleenjääntejäkin. Toisaalta, ei taiteen kuulukaan olla helppoa.

Toisaalta kirjassa taas on suurta kepeyttä, sitä leikkiä, huumoriakin narisemassa tässä kuitenkin jossain määrin arkkitehtorisessakin runoteoksessa.
Kirjassa on valtavasti yksityiskohtia, ja uskaltaisin tekijän ja kustantajan toimintatapaa tuntien väittää, että niistä jokainen on kyllä mietityssä kohdassaan.
Lukijalle tarjotaan paljon, tarjottimen täydeltä; sanotaanko nykyrunoutta pohjanmaan kautta.




meren jäytämä kylä Haisboro
[nimi lausutaan Haisborough]     kivikirkko, kiviaitaa, Haisbro,
                                                                                                    Myrsky huuhtoi rantahiekasta
                                                  eräänä keväänä näkyviin lähes   miljoonan vuoden takaiset esi-

                                                  ihmiskulkueen jäljet, kahdessa   viikossa meri oli pyyhkinyt ne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti