Luonnostelua

Ruumiin omasta kulttuurista

2012-01-27T16:25:00.001+02:00

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 27.1.12)

Työkaveri neuvoi, että aikuisiän baletti auttaa alaselän vaivoihin, koska siellä pitää loikkia kaikki lihakset pinkeänä koko ajan - niin että kolikko persvaossa pysyisi. Piruuttaani päätin lauantaina saunan jälkeen vähän kokeilla. No heti kilahti kakseuronen laattiolle kun ensimmäisen askeleen otin. Toisella yrittämällä pääsin sipsuttamaan isovarpaiden varassa jo eteisen ovelle asti. Kolmannella kerralla kolikko katosi jonnekin. Eikä kyllä kuulunut mitään kilahdustaan. Nooh, elämässä tapahtuu välillä sellaisia selittämättömiä katoamisia. Vaan eipä taida minusta olla jormauotiseksi.

Hormoonit ovat muuten todellista ruumiin kulttuurin toimeenpanevaa voimaa.

Eräs humanisminnakertaja totesikin, että ihmisyyden koko kuvan voi naulata kahteen sanaan: estrogeeni ja testosteroni. Niiden piiskureiden haluille ja tarpeille nykyinenkin maailmamme on tyystin rakennettu.

Tieteen mittarit viisaroivat, että 38 ikävuoden jälkeen miehellä alkaa laskea testosteronin määrä noin prosentti per vuosi. Tunnen yhden kaverin, jolla siinä iässä laski aamuvirtsan yhteydessä 75% miäshormooneista pyttyyn. Yhdellä lorotuksella, eikä takaisin ole tullut. Kuulemma heti tuli kyllä kauhia himotus ostaa edes moottoripyörä, vene, punainen urheiluauto ja vanhoja kiinniruostuneita maamoottoreita mäki täyteen. Metsästyskin nyki hihasta ja maratonin hölkkäys. Lisäksi jotain puoliksimaatunutta kansakoulua olisi pitänyt päästä vähän reeraamaan.

No, ei sillä tänäpäivänäkään mitään moottoripyörää ole; jossain kansalaisopiston kurssilla käy mänttäämässä poppania kokoon. Niitä on jo yksi suulinvintti täynnä, mutta on vaan niin pirun kamalat färit – kyllä huomaa että entinen miäs on ne kutonut. Eivät kelpaa enää edes paikallisen diakoniapiirin lähetysmyyjäisiin.

Senkin miehen huushollissa on muuten jo jonkin aikaa ollut paras seksiasento sellainen, että nainen menee ensin sängylle selälleen, ja sitten mies nousee ja lähtee raveihin.

Mutta ymmärtääkseni eipä se naisillakaan niin helppoa ole. Kun ikävuodet nyhtää lisääntymisen tulppaa irti ja estrogeenin pinta alkaa laskea kuumin aalloin, niin eiköstäs sieltäkin se sama testosteroni pääse pintaan! Ja taas käy moottoripyörä –ja partakonekauppojen ovet, ja sirkkeleitä, pyssyjä ja ränsistyneitä rakennuksia hankitaan projekteiksi. Myös yksilölliset kilpailu- ja turpaanvetolajit alkavat kiinnostaa. Niiden jälkivaikutuksen tietääkin moni ukko.

Kun hormonit iän myötä sheikkaavat aivokemioita, niin sukupuolten sisälmysroolit vähän kuin vaihtuvat. Naiset ovatkin yhtäkkiä kotonaan siinä yksinäisessä vapaudessa, ihanassa riippumattomuudessa. Ja äijät kerääntyvät känisemään omiin kinkereihinsä shellinbaareihin ja markettien kahviloihin. Prohtaamaan maailman menosta - miten oli taas säätiedotus väärässä ja kui o suali toiminu.

Tuo viimeinen on kyllä tärkeä. Itsekin löysin äsken raappahousuistani kahden euron kolikon. Ihmeellistä! No, elämässä tapahtuu välillä sellaisia selittämättömiä löytymisiä. Kuten uusia harrastuksia. Pitäisikö sittenkin kokeilla sitä aikuisbalettia?

Kirjoittaja on Turussa asuva kilahteleva holtittomuus

Työelämän mulkvistit

2011-12-09T19:59:00.001+02:00

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.12.2011)

Tykkään lukea talosuguru Alf Rehnin hymynaamaisia kirjoituksia. Taannoin hän totesi, että ne työpaikan ärsyttävät ihmiset ovat sittenkin niin tärkeitä. Ilman niitä tyyppejä kun meillä olisi tylsää, ja duunissa ei olisi sitä terveellistä dynamiikkaa mikä luo uutta. Päinvastoin kuin vihata ja kiukutella, meidän tulisi suoda ymmärrystä näille tärkeille henkilöille, ja muuttaa itseämme.

Just näin. Minullekin on kertynyt kokemusta näistä työelämän tärkeistä henkilöistä. Alf sai miettimään suorastaan lämmöllä kaikkia niitä ärsyttäviä pallopäitä, joita olen itse kohdannut, tai joista olen kuullut luotettavia selontekoja.

Tämä pikkujoulujen aika pulauttelee herkästi esille työpaikkojen henkilökemioiden katkeria kuplia. Sen kunniaksi, poksautetaanpas todellisista palasista kokoon täysin kuvitteellinen, oikea nykytyöelämän suurmulkvisti.

Valta-asema. Suorittavan portaan duunari pystyy laittamaan hiekkaa kaikkien rattaisiin. Varsinkin, jos hänellä on hallussaan työnantajalle jotakin kallisarvoista osaamista – silloin on varaa pysyä kusipäänä. Mutta voi voi, tavallinen työntekijä on nykyään kovin helppo erottaa ja palkata vaikka ulkomailta uusi osaaja tilalle, paremmalla asenteella. Eikä yrityspomotkaan sovi tähän koska ovat kaikki kytketty pörssimyrskyihin ja vaihdoksiin kiinni. No kävisikö mulkvistin pohjaksi joku perheyrityksen asioita vielä päivittäin sekoittava perustaja-tervaskanto?

Ei, kyllä frankensteinin hirviömme virkamies olla pitää. Mies tai nainen, sillä ei ole mitään väliä. Virkamiestä kun ei Suomessa niin vaan erotetakaan. Ja käsiin keskitetään paljon päätösvaltaa ja päähän kyvyiksi 60 –luvun johtajuustaidot.

Mulkvistimme voisi olla siis valtionlaitoksen, sairaalan tai kuntapuolen isompi tai pienempi virkapomo. Hierarkiasta kun löytyy kunnon mulkvisteille aina pesäpönttöjä. Ja toki mielellään saa olla perseen alla muhimassa lisäliimana se haalistunut puoluekirjakin.

Luonne. Onhan niitä kaikenlaisia limaisia paskiaisluonteita, mutta muodikkaaseen narsistiseen persoonallisuushäiriöön viittava toiminta istuu mulkvistillemme parhaiten. Siitä kun ei parannuta, ja päähenkilö kokee itse olevansa parantumattomasti terve ja aina oikeassa. Se taas tarjoaa muille aina uutta nieltävää. Tehokkaina työtapoina mm. kersanttimainen huutaminen ja kyykytys, röyhkeä omien ja kaverien etujen ajaminen, ja muiden manipulointi. Valehtelua, syrjimistä ja mustamaalausta unohtamatta. Näillä jo onnistuu rakenteellinen henkinen väkivalta, josta mulkvistit jäävät yllättävän harvoin kiipeliin. Aika moni pelkää sitä, että jos avaa suunsa, samalla aukeaa organisaatiossa lattialuukku omalta kohdalta.

Ikä. Mielellään se ”muutama vuosi vielä eläkkeelle.” Ja siitä eläkeiästä ei ole kellään varmuutta. Tiedän itsekin muutaman ihmisen, joiden eläkkeelle lähtöä odotetaan kuin kuuta nousevaa – hammasta purren, rystyset valkoisina. Mielikuvissa murhasuunnitelmista nautiskellen.

Työnarkomaani. Lousku Yhteisten Tavaroiden parisuhde, tai eronnut sinkkukinkku kastettuina laimistuneisiin hormoneihin maustavat ihmisestä hyvän työhullun. Toki rahanhimokin ja tittelinkipeys voivat vielä kannustaa lisää. Ja kun ei ole enää muuta omaa elämää kuin se työelämä, niin silloin muiden ilo ja riemu korpeaa. Kateus, ah, se on oivaa bensaa työpaikkatyrannille – toisten nuoruus, kauneus, luovuus, rohkeus ja mahdollisuuksien tähtitaivaat. Kateus varsinkin jos se oma unelmaura on tyssännyt. Alkoholin kanssa olisi myös hyvä jonkun verran läträtä. Kiristää toisaikaisen mulkvistin pipoa.

No, eiköhän näistä aineksista nyt jo sentään jonkinlainen mulkvisti mieleen piirry. Häntä nyt sitten hetken lämmöllä ajattelee hän, ja terveisiä mielessään lähettää.

Työterveyslääkäri (oikea) Juhani Seppänen pohtii kirjassaan Hullu työtä tekee työpaikkakiusaamisen perusolemusta. Hänestä kiinnostavinta ei ole se styranki tai kiusattu, vaan se muu yhteisö, joka sallii tylytyksen. Niinpä. Porsaita äidin oomme kaikki.

Kirjoittaja on Turussa asuva yhdensortin mulkvisti.

Mistä on erilaiset elämät tehty

2011-11-27T12:14:00.004+02:00

Joulu kaikkineen on eräs vetoketju, joka paljastaa Suomessa vallitsevaa ihmisten eriarvoisuutta täysin paljaaksi.

Tuore faktatieto on karua luettavaa.

Suomessa vuonna 2009 köyhissä lapsiperheissä eleli 13 % lapsista, yhteensä 143 000 lasta.

Työttömyys aiheuttaa köyhyyttä, mutta köyhistä lapsiperheistä noin puolessa käydään töissä, mutta työllä ei saa raavittua kasaan kunnollista toimeentuloa. Ollaan pätkä ja osa-aikatöissä. Yksinhuoltajat ovat erityisen huonossa asemassa, ja heihin on tulonsiirtojen jälkeenjääneisyys purrut pahiten. Yksinhuoltajien koulutustaso on keskimääräistä alempi, jolloin he päätyvät matalapalkkaisempiin töihin. 15% köyhistä on korkeakoulutettuja.

– Aivan oleellista on, miten päästään eteenpäin nuorten koulutuksen varmistamisessa, sillä nykyään köyhyydessä iso ongelma on periytyvyys. Työelämän kehitystrendit ovat toinen tärkeä näkökohta: onko vähemmän koulutettujen mahdollista löytää sellaista työtä, jolla tulee toimeen, kysyy tutkimuspäällikkö Minna Salmi Terveyden ja hyvinvointilaitokselta.

Lähteenä TS 27.11.11 Ritva Setälän juttu Yhä useampi lapsi elää köyhyydessä ]

Köyhien aivojen pienenemisestä, statusahdistuksesta ja eriarvoisuuden muista suorista terveydellisistä vaikutuksista Hesarin Jani Kaaron juttu täältä.

Köyhyyden olemassaolossa kyse on suurimmalta osin tietoisesti poliittisesti luoduista tuloeroista, joka synnyttää väistämättä eriarvoisuutta.

Ihmisille on psykologisesti helpompaa, kun muut tienaavat mahdollisimman vähän omiin tuloihin verrattuna. Suomen historian professori, psykohistorioitsijanakin tunnettu Juha Siltala selittää tutkimustulosta: rahan tuottama onnellisuus on tietyn perustason jälkeen suhteellista, mutta oman aseman suhteellinen heikkeneminen tekee kyllä onnettomaksi.

– Ihminen on laumaeläin, jolla on jatkuva huoli asemastaan laumassa. Ihmisen neocortex, isojen aivojen kuorikerros, arvioi etupäässä suhdetta toisiin ihmisiin. Hälytyksen paikka on, jos asema huononee suhteessa toisiin. Stressi lisääntyy, terveys heikkenee.

Taskulaskinmoraalilla todetaan että näin vain on, ja näin pitääkin olla, ainoastaan tuloerojen tuomalla motivaatiolla Suomessa on työpaikkoja ja tavaraa vientiin joka tuo rahaa.

Suomessa vuodesta 1990 vuoteen 2007 rikkaimman kymmenyksen tulot lähes kaksinkertaistuivat, ja ylimmän prosentin peräti kolminkertaistuivat, kun taas alimman kymmenyksen tulot kasvoivat 12 %.

Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala selvittää, että tuloerojen repeämisen suurin syy on vuoden 1993 verouudistuksessa. Silloin pääomatulojen veroprosentti eriytettiin ansiotuloista. Vuonna 2007 suurituloisimman yhden prosentin tuloista 62% oli pääomatuloa, kun 1990 vastaava luku oli 14%. Ammatinharjoittajat kuten asianajajat ja yksityisen sektorin lääkärit kykenevät muuttamaan tulojaan pääomatuloiksi.

– Muuta syytä tilanteelle en keksi kuin porvarillisten puolueiden vaalirahoittajien vaikutusvallan. Myös persut olivat vaaliohjelmassaan valmiit säilyttämään listaamattomien yhtiöiden omistajien osinkojen verovapaudet.

[Lähteenä TS 27.11.11 Lauri Seppälän juttu Tuloerojen kahdet kasvot]

Aldous Huxleyn fiktiivisessä kirjassa Uljas uusi maailma pullossa kasvatettavien sikiöiden aivoja säänneltiin hapella oikeankokoisiksi ennen syntymää. Näin varmistettiin oikea älykkyys ja sijoittuminen oikeaan yhteiskuntaluokkaan ja tehtäviin.

Todellisuudessa, sivistyksen liput ylhäällä liehuen, olemme lajitovereille tietoisesti täysiä petoja. Rahafasismia.

While my guitar gently weeps

2011-11-01T00:14:00.003+02:00

Joskus voi olla kuudessa minuutissa

harvinaisen paljon läsnä

kaikenlaista

koskettavaa

olennaista

(täältä.)

Rahan pimiöt. Varakas kehittää omasta elämästään muotokuvansa.

2011-10-19T18:54:00.002+03:00

Mietin aamutuimaksi sananlaskua "Ei oppi ojaan kaada." ja Linkolan siitä tekemää muunnosta "Oppi ojaan kaataa." Molempiin löytyy oikeassaolevia perusteluja.

Tähän limittyy suoraan myös se vanha filosofinen kysymys; ollakko onneton sokrates vaiko onnellinen sika?

Kyse on siitä, miten ihmisen hienoviritteiseksi ja arvokirkastettu sisäinen paketti suhtautuu ja on vuorovaikutuksessa ympäröivän ulkoisen ympäristön kanssa, joka ei sitä vaikuta olevan. (=oppi ojaan kaataa.) Ristiriidoista pullahtavat pintaan ainakin taloudellisen toimeentulon hankkimisen eettiset vaikeudet ja aiheet onnellisuuteen.

Liity, sopeudu tai poistu. Toisaalta mäkikiipijä Veikka Gustafssonin sanat - välillä ihmisen on luovuttava standardeistaan jotta voisi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa. Tuskin hän vuoria valloittaa siksi että saa olla goretex-mainoksissa.

Jos käytetään taiteen suomia keinoja ts. yritetään päästä inhimillisin keinoin lähemmäs vallitsevaa ja muuttuvaa yhteistä ja yksilöllistä todellisuuttamme ja tekemään näkymätöntä näkyväksi, silloin kaikki muu paitsi 100% rehellisyys on idioottimaista. Mutta ongelmia tulee välittömästi, jos samaa lähtöasennetta soveltaa mm. nykytyöelämään. Pitää suostua teeskentelemään rehellistä mukana muiden.

Yksilön ja häntä ympäröivän käytännön maailman kitkoihin puree edelleenkin parhaiten raha. Nykyään monella ihmisellä on mahdollisuus muokata omaa elämäänsä yhä enemmän mieleisekseen ja omaksi kehittyväksi kuvakseen. Se on aitoa jumaluutta, rahan valtaa, ja sen takia tämä omistusoikeudenjakojärjestelmä on ollut suosituin.

Uskottavia vaihtoehtoja... eipä taida olla.

Ekologis-eettinen toivo liittyy yleisempään arvojen korottumiseen, mikä tapahtuu hitaasti tai nopeasti tietoisuuden lisääntyessä. Yksilö -ja laumakäyttäytyminen on muutoksen avainasemassa.

Ja kärsivällisyys.

Luonnollinen raakuus

2011-08-23T23:33:00.002+03:00

Surffasin muutama päivä sitten luontopätkiä YouTubessa.

Eräs siivu herätti paljon tunteita ja ajatuksia. Jäi mieleen yhdellä katsomalla.

Ei ole yhtään ihme, että sadut on ulkoistettu ja puettu eläinhahmoihin jo aikojen alusta.

Villieläimissä, erityisesti apinoissa ihminen voi myös katsoa omaa kehityshistoriaansa, kuten avaruustieteilijät tiiraavat maailmojen syntyä tuolta hieman kauempaa. Jotenkin kaikki aika on koko ajan läsnä.

Kohtalonomaisuus. Vaisto, tietäminen, viisaus, ei tietäminen, kohtalo.

Modernissa sadussa; elämän virrassa on luonnollisesti kaikenlaisia asioita, hyvää ja pahaa. Itsessään neutraaleja.

Krokotiili voisi olla tässä faabelissa esimerkiksi heroiini tai pienestä huolimattomuudesta syntyvä liikenneonnettomuus.

Puheena oleva luontovideopätkä tästä.

Älä klikkaa jos tekee helposti häijyä.

"Raha ei tuo onnea"

2011-08-02T00:39:00.002+03:00

Rahalla voi muun muassa hankkia lisää elinvuosia, terveyttä, aikaa, vapautta, hankkia valinnanvapautta ja vaihtoehtoja, kauniin kodin, loma-asuntoja, korjauspalveluja, lomaa, ystävyyksiä ja verkostoa, avata mahdollisuuksia, ostaa palveluja, opintoja, tarjota lapsilleen mahdollisimman hyvät henkiset ja materiaaliset lähtökohdat, mahdollisuuden harrastaa mitä haluaa, toteuttaa unelmiaan, elämyksiä, matkustaa, luoda turvallisuutta ja jatkuvuutta, hankkia vanhemmilleen hyvän vanhuuden, syödä ja juoda koko ikänsä paremmin ja laadukkaammin; itse asiassa rahalla voi rakentaa koko elämänsä enemmän omannäköisekseen.

Mutta silti, vanha totuus pitää paikkaansa: raha ei tuo onnea.

(Edellinen sarkasmi on tämän päiväisen Timo Harakan vetämän 10 kirjaa rahasta -ohjelman innoittamana. On tietenkin täydellistä paskapuhetta etteikö raha toisi sitä onnea mitä raha voi tuoda.)

Terrorismimurhista katsovat takaisin mustat aatteet

2011-07-24T11:59:00.003+03:00

Olen lukenut aamupäivän Norjan tapahtumista pyrkimyksenä asiaa itselleen motiiveineen jotenkin ymmärtää.

Varsin moni lajitovereista facebookissakin olisi varmasti toivonut, että tekijä olisi ollut joku islamkiihkoilija. Olisi saanut sytykettä roihuttaa sitä omaa vihaansa, joka on vain laadullisesti muutaman pykälän miedompaa kuin kyseisellä massamurhaajalla. Mutta samaa silti. Ihmisvihaa.

Norjalainen oikeistolainen kristitty oli todennäköisesti motiiveineen ainakin sillä asialla, että teki ristiretken tuhotakseen työväenpuolueen tulevaisuuden poliitikkoja ja ministereitä. Natsit tuhosivat toisen maailmansodan vaiheissa Puolan älymystöä ja eliittiä täsmälleen samassa tarkoituksessa.

"On niiden vasemmistolaisten päättäjien saatanan hyysääjien vika että pohjoismaat ovat menossa koko ajan yhä pahemmin helvettiin! Ne päästää ne kaikki vitun ulkomaalaiset ja islamhullut tänne!"

Noin kutakuinkin ajattelee vihainen ja pelokas äärioikeistolainen perustellessaan omaa maailmankuvaansa ehjäksi ja horjumattoman turvalliseksi, ja hoplaa, kaikki syylliset löytyvät oman itsen ulkopuolelta.

Minä en vaan kykene selittämään edes teoriassa, miten maailmasta tulee turvallisempi ja parempi paikka elää äärimmäisiksi käyvin oikeistolaisin opein? Jokaiselle täälläkin käsiase ja oikeus puolustaa omaisuuttaan ja omaa pihaansa? Kuolemantuomio takaisin. Kidutus sallitaan. Kovemmat vankeustuomiot. Lisää vartijoita. Lisää sähköaitaa. Rajat kiinni.

No, en ole lyhytnäköisen ja "onnistuvan" oikeistolaisen ideologian ja elämänkatsomuksen selittäjä; se jonkun muun tehtävä.

Samaan hengenvetoon todettakoon, että virallinen sivistyneisyys ja varsinkin nykyvasemmistolaisuus liehuttaa monissa kohdin suvaitsevaisuuden lippua, vaikka todellisuudessa on kyse paskahousuisesta välinpitämättömyydestä. Samat asiat näyttäytyvät hyvin erilaisesti eri sosioekonomisissa luokissa - esimerkiksi vieraiden ihmisten, kulttuurien ja uskontojen maahanmuutto. Se mikä ylhäällä on vapautta ja kansainvälisyyttä, kulttuurien suurenmoista rikkautta, on toisille mitä pelottavin uhkatekijä mikä pakottaa yksilön taistelemaan perusresursseista ja asemasta yhteiskunnassa. Yhdenlaiset vastaukset eivät vastaa kaikille; kaikkia ei oteta huomioon.

Humanistien on kovennettava omia otteitaan. Paradoksaaliselta kuulostava lause tarkoittaa sitä, että jos vastapuoli käyttää aatteidensa tekoina aseita ja pommeja, ei siihen sateenkaarenväriset saippuakuplat ole oikeaa vastaenergiaa. (Näissä kohden on hyvä myös miettiä sitä, että mitäpä jos itse olisi päävastuussa mitä tehtäisiin, niin kuinka silloin toimittaisiin? Vastuu muuttaa ääntä kallossa.)

Oman ihmiskäsitykseni valossa en ole erityinen rauhanmarssien tyyppi. Arvostan suuresti heitä ketkä ovat. Asioiden on kohdattava samassa energiassa muutoksen aikaan saamiseksi.

Henkilökohtaisesti kannatan sitä, että uskonto olkoot jokaisen ihmisen henkilökohtainen asia. Sitä ei saisi sekoittaa valtiolliseksi tai mihinkään muuhunkaan vallankäyttöön, jotka ulottuvat toisten ihmisten vapauden alueille. Olen siis ateistirasisti. Inhoan kaikkien uskontojen hihhuleita tasa-arvoisesti.

Tietenkin rasismi on tämän kilpailuyhteiskunnan ydin. Kapitalismin ydin. Me vastaan muut - voitto -häviäjät. Hävitettävät. Kyse on siitä, kuka tai mikä eturyhmä hyötyy vallitsevasta talousjärjestelmästä, - osaa sen - kuuluu sen arvomaailman voittajiin ja menestyjiin, ja ketkä sitten taas kuuluvat häviäjiin, kilpailuideologian luusereihin.

(Suomessa karkeasti ottaen 70 prosentilla menee hyvin, 30 prosentilla enemmän tai vähemmän huonosti. Jälkimmäinen luku kasvaa.)

Oleellista on myös ymmärtää, että moni niin kutsuttu yksilön kohtaama onni ei ole sitä yleisön olettamaa tuuria tai sattumaan nähnytkään. Taskulaskimet ovat.

En usko mihinkään kaikenkattavaan kommunistiseen ratkaisuun edes utopiatasolla. Nähty on kenttäkokeet. Se edellyttää liian suurta tietoisuuden ja vastuun tajua osallistujiltaan toimiakseen oikein. Pienessä, paikallisessa muodossa sellainen sen suuntaisesti kyllä toimii.

Parempi maailma lienee suunnassa jossa on lähtökohtaisesti jokaiselle vapautta, demokratiaa mutta myös rajoituksia ja säännöstelyä ihmisen ahneille ja itsekkäille yllykkeille muiden ihmisten toimesta. (Vähän sama asia kuin että viime kädessä on pakko laittaa suojatielle riittävän korkea koroke. Muille vaaraa aiheuttavat kaaharit eivät muuten hidasta kuin pelosta että oma auto menee rikki.)

Takaisin alkuaiheeseen. Yritykseni hakea selittäviä syitä mahdollisimman kaukaa jotta niihin olisi mahdollista edes jotenkin tarttua. Väitän, että yhden yksilön sosiaalinen kyvyttömyys, viha, katkeruus ja kostonhalu on eri asioiden lähes välitöntä suoraa tuotetta. Voi olla yksilön kasvatuksen tulosta, yhteiskunnan kasvatus -ja osallisuusjärjestelmän heikkouden tulosta, vallitseva kilpailuideologia arvottaa ihmiset hyviin ja huonoihin, tarpeellisiin ja tarpoeettomiin. Geneettinen paketti, persoonallisuus, omat kokemukset ja omat valinnat; kaikki nämä luovat olosuhteita, joista syntyy juuri olosuhteiden mukaisia ajatuksia, puheita ja tekoja.

Vaikuttavia tekijöitä on loputtomiin; tätä selitystä ei hallitse loppujen lopuksi kukaan.

Fakta on, että vaikka tekisimme miten oikein tahansa, on mahdollista että se oma lapsi alkaa käyttämään huumeita tai tappaa ihmisiä. Ei ole mitään takeita antaa, ja tämä tietoisuus on monelle hyvin ahdistavaa. Mutta elämässä on paljon asioita, joita emme omasta luulostamme huolimatta lainkaan hallitse tai omista. Tarvitsemme luottamusta toisiin ihmisiin ja heidän apuaan.

.ihminillisyys

Toisaalla, meidän on kasvattajina ja yhteisönä pyrittävä tekemään mahdollisimman hyvin nämä asiat, koska se estää ulkopuolelle jäämisen. Ensisijaisessa avainasemassa on rahan myöntäminen riittäville resursseille varhaiskasvatukseen, päivähoitoon, kouluun, mielenterveyspalveluihin. taas on lista loputon. Pitkän tähtäyksen suunnitelmia.

Avainasemassa on myös aikuisten maailma arvoineen ja vallitsevan ideologian kyseenalaistaminen. Muutoin on lisättävä peruskoulun oppikirjoihin että ihmisellä onkin kaksi pakkoa, kuolema ja talouskasvu.

Lapsi kasvatetaan ihmiseksi. Se on muun yhteisön tehtävä.

Logomosta himaan

2011-07-20T17:13:00.002+03:00

Olin pulpahtamassa Turun uuden Logomon näyttelyssä. Anti oli hyvä, ja paikoin hyvinkin väkevä.

Ehkä vahvimmin puhutteli Zed Nelsonin valokuva 9 -vuotiaasta Katiesta.

Tyttö oli voittanut lasten kauneuskilpailun.

Hänet oli meikattu aikuisten tavoin, puettu tietynlaiseen vaaleanpunaiseen asuun, pyöritelty koruihin, voittohuivi olkapäälle ja tietenkin se idioottimainen kruunu päähän.

Kaikki oli aikuisten hänen päällensä laittamaa.

Kuva oli kuva aikuisten maailmasta.

Tytön katse on harvinaisen tyhjä.

Kuvassa ei näy tyttöä enää ollenkaan.

Puheen alla oleva valokuva näkyy tämän takaa.

Millainen on aforisti?

2011-06-19T00:21:00.002+03:00

Suomen kielen professori Kaisa Häkkinen luennoi 17.6 Paimiossa valtakunnallisilla aforismipäivillä aiheesta, miten aforismia voisi tutkia. Esityksessä oli mukana myös riemastuttava, aforistien persoonatyyppejä litanioiva valikoima. Tätä on toki rakennettu asiaa koskevien kanssa. :-)

Millainen on aforistikko?

guru - ikuisten totuuksien esittäjä

kasvattaja, opettaja - (opittujen) ohjeiden antaja

kapinoitsija - aktiivinen vastustaja

kriitikko - epäkohtien osoittaja

toisinajattelija - vaihtoehtojen esittäjä

syrjästäkatsoja - välihuutaja

hovinarri - ilkeänhauska yllättäjä

herättäjä - uudenlaisen ajattelun aktivoija

innostaja - ilon ja toivon tuoja

tarkkailija - hyvien havaintojen tekijä

vai jotakin muuta?

Itse vertasin siten, että jos kirjallisuuden eri lajit olisivat nyt esimerkiksi pöllöjä,

niin silloin romaani olisi toki huuhkaja jne. mutta aforismi olisi metsän toisen laidan varpuspöllö, jota luonnehtii eräs lintukirja: Pieni mutta aggressiivinen lintu.

Vaikka on outolintu, niin aforismi on se omapäinen reunarikkoja tekevä kirjallisuuden lajinsa.

"ARTUR"

2011-06-03T12:28:00.002+03:00

Tämä kolumnina lähetetty Laitilan Sanomille:

Hiljaisuudesta!

Väkersin aikani kuluksi yhtä ääniteosta. Musiikkia, puhuttua tekstiä ja äänitapetiksi mm. kävelyä pisaroivassa maanantaiaamussa. Yllätyin äänitysluurien takaa, miten paljon liikenteen melua on tässäkin asuinpaikassa. No, jos moottoritien vieressä asuu, tietyin kellon ajoin koneiden metakka on tauoton. Vaikka meluun tottuukin, sen vaikutukset eivät katoa. Ihmisestä riippuen se vaikuttaa helposti uneen, oppimiseen ja ruuttaa stressihormoneja liikkeelle. Väsyneenä melu ottaa vielä enemmän pattiin: pienikin metakka kuin haarukalla kahdeksikkoa lautaseen.

Se vahvistuu mihin kiinnittää huomiota. Näin myös aistien kanssa. Jos haluaa esimerkiksi vilkastuttaa nenänsä toimintaa, kannattaa lukea Patrick Süskindin kirja Parfyymi.

Äänitysten kautta palauttelin mieliin hetkiä, milloin olen ollut aivan hiljaisessa, kutakuinkin äänettömässä paikassa. Yllättävän vähän löytyi. Eikä johdu vain siitä, että mesoan ja pölötän yksinäni ihan kiitettävästi.

Joskus Karhutunturin lähistöllä Sallassa, kun kännykästä katosivat kaikki tolpat niin samalla muun maailman äänet myös. Mykkä, kauaskatsova hiljaisuus. Sitten vesierämaassa, Taalintehtaan tuolla puolen eräässä vanhassa kivisessä kansakoulussa – yhtäkkiä yläkerran kamarissa: ei mistään mitään ääntä. Tuplien takana tuulessa heiluneet koivutkin pitivät suunsa kiinni ja voimistivat sen hiljaisuuden. Kolmannen kerran Laitilassa eräässä kyläpaikassa aamulla, kun ulkona oli jähmettynyt, aamuvalon kova pakkanen, ja asennossa seisova koko metsä. Hiljaisuudella tarkoitetaan myös liikkumattomuutta.

Ja kerran keskellä päivää, Kiikalassa eräässä savusaunassa – ensimmäisen heitetyn löylyn kohinan jälkeen tuli niin hiljaista, että melkein päästä sattui. Ja meitä oli lauteilla sentään muutama ihminen. No, hiljaisuutta voi kokea myös yhdessä. Hiljaisuuden retriitit ovatkin hyvin suosittuja – en ole tosin kokeillut, millaista olisi viikonloppu toisten kera sanomatta sanaakaan. Ehkei onnistuisi. Joku tirskahdus ja sanaripuli pärähtäisi kumminkin.

Muutama vuosi sitten hiljaisia paikkoja kartoitettiin Turusta esille oikein virallisesti. Asukkaat niitä jonkun verran sentään ilmoittivat. Lähes äänettömiä paikkoja ei enää ole.

Hiljaisuus ei rajoitu pelkästään ääniin. Tietty vuodenaika tai maisema voi olla hiljainen, ja värimaailmasta löytyy hiljaisia yhdistelmiä. Musiikin pohja on hiljaisuudessa, tauoissa. Runo voi puhua hiljaa. Huone saattaa olla hiljainen; ehkä vielä hiljaisempi, jos siellä on tyhjiä tuoleja, seinäkellon iäkäs askellus, ja putkiradiosta vaimeasti esiintyy harmonysistersit.

Ihmisen sisällä voi olla riitasointuista metakkaa, stressinperkelettä, tai sopusointuisesta ja tasapainoisesta elämästä säveltyvää syvän tyyntä pintaa.

Ajatuskuplissamme on se hauskuus, että niitä pitkin voi myös loikkia taaksepäin kyselemään itseltään, että mistäs pula ja puute. Jos otsan takana liikkuu epämääräisiä ajatuksia jostain Lapin erämaista, purjeveneilystä, kesäyön kävelystä hiekkatiellä, yksinolosta, majakasta, kesämökin terassista katse järvelle - ihmisen tarpeena saattaa ehkäpä olla pieni hiljaisuuden kaipuu. Korvat auki, hiljaisuudessa on loppujen lopuksi paljon ääntä. Hiljaisuudelle ei kannata olla kuuro.

Kirjoittaja on Turussa asuva sanojen sirkkelöijä.

Kirjoituksessa mainittu ääniteos "ARTUR" löytyy täältä.

runosiivu 1 //

2011-05-03T21:48:00.002+03:00

Joskus sinä olit

Karamellihuvilan keväänviileä turkoosi, levännyt kamari

kaunis ja vähän liian makea tähän aikaan kastettuna

puulattian vuosien haamunaarmut, yllä lepäävät paksut maalikerrokset

näistä ajoista

kun muiden suostutelleet äänet lähteneet retkelle korissaan

yksi kokonainen kuorimaton päivä, sinä sanot et tule

sinä jäät, et tule, ja jäät virkatulle peitteelle makaamaan

ulkovaatteet ylläsi, katsot

vanhassa tapetissa rikkireunaisia varjoja

lehtien liikkuvat äänet kaunisvirheisen ikkunalasin takaa

pihan koivussa kesä leikkimässä

elokuvaa

tästä hetkestä.

Kapitalismi hillottaa osaajansa

2011-04-01T13:43:00.002+03:00

(Tämä kolumni on julkaistu Laitilan Sanomissa 1.4.2011 - ja tämä on stilisoimaton versio :-)

Kapitalismi hillottaa osaajansa

Katselin miten 10 kuukautta täyttänyt tyttäreni opetteli olohuoneessa kävelemään vaaleanpunaisen kärrynsä kanssa. Liikkeiden samankaltaisuus toi kuvajaisen mieleen, että ehkäpä noin 90 vuoden kuluttua hän menee elämässään eteenpäin rollaattorilla; yhtä varovaisesti, ja askeliaan tarkkaan oikeille paikoilleen sovitellen.

Jokainen ihminen saa elämältä kaksi pistettä. Alun ja lopun; millaista elämänpitoa näiden kahden pisteen väliin jää? Mistä päättää itse, mistä muut?

Minulla ei ateistina ole uskonnollista turvarättiä, eikä sen takia myöskään kuoleman jälkeistä elämää muuta kuin sydämissä, muistoissa, tehdyissä teoissa. Tasan tarkkaan en usko new age –sekoiluihin, joissa me itse valitsemme vanhempamme ja tulemme tänne henkenä hengailemaan ja omia ”kehitystehtäviämme” suorittamaan. Ja sitten meistä tulee enkeleitä. Ei, oikeasti yhä useammalla suojelusenkelillä on nykyään amk-tutkinto.

Vaikka se vaikeaa paikoin onkin, uskon ihmiseen, ihmisen järkeen ja siihen, että jos jonnekin, kykenemme maan päälle sitä taivasta rakentamaan yhteisvoimaisesti.

Psykopatia tarkoittaa narsistisen luonnehäiriön vaikeinta muotoa. Psykopaattinen ihminen on kylmä, tunteeton ja täydellisen välinpitämätön muista ihmisistä. Itsekkyys on hänellä pohjaton.

Kanadalainen oikeustieteilijä Joel Bakan todistelee esimerkein kirjassaan Yhtiö, miten osakeyhtiöiden toimintatapa on suoraan rinnasteinen psykopaattiselle käyttäytymiselle. (Samaa aihetta käsittelee Richard Sennetin Työn uusi järjestys.)

Yhtiöiden päätarkoitus on aina –yhteiskuntavastuullisenakin- tuottaa voittoa omistajilleen. Piste. Säädetyt lait pakottavat yhtiöiden työntekijät toimimaan tismalleen tämän päätarkoituksen mukaan. Yhtiöissä työajalla työntekijöiden on enemmän tai vähemmän omaksuttava tämä arvomaailma ja sen kylmät toimintatavat. Tunteille ja humanismille ei ole sijaa, sillä loppujen lopuksi se on palkansaajille tulos tai ulos.

Toki on suurta eroa sillä, työskenteleekö reaalitalouden yrityksessä vai operoiko globaalina keinottelijana turbo- tai korppikotkakapitalismissa. Kuitenkin, pääoman kartuttaminen vapautetuilla markkinoilla perustuu ihmisten eriarvoisuuteen ja hyödynnettävyyteen taloudellisesti. Monen mielestä tässä kohden tulee tuhahdus so what, mitä sitten, niin se on aina ollut?

On sanottu, että helpompi on keksiä erilaisia maailmanloppuja, kuin kapitalismille vaihtoehtoa. Suoraa vastakohtaa ei olekaan olemassa; tosin ilman vastavoimia kapitalismi on myös diktatuuri.

Väitän, että Suomessa kirkkokin on juuri tämän takia rähmällään: talousarvot ovat lonkeroituneet inhimillisille alueille lailla belsebuupin. Ihmiset eivät enää välitä heikommistaan. Oikeisto-oppi opettaa toistellen, että huono-osaisuus on oma syy. Toisaalta, minkä ikäisenä me sitten olemme ihan yksinään sen oman onnemme seppiä? 2vee, 13vee, 41vee, 85vee?

Katson ja mietin tyttöäni. Tällä hetkellä Suomessa hyväosaisia on noin 70 % väestöstä. EU-lasketusti köyhiä on 900 000, lapsiköyhiä 150 000 ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria 60 000. Tarkoittaa, että laskennallisesti voidaan 20 oppilaan luokasta kuudelle ekaluokkalaiselle ennustaa, että sori, sinä et tule pärjäämään kilpailukykymarkkinoilla. Sinun osasi tulee olemaan muihin verrattuna huono; saatat kuulua jopa kurjalistoon.

Kapitalismi hillottaa osaajansa. Huvipurtiloi keskiluokkansa. Kellaroi ei-osaajansa.

Kun minun tyttöni on 7 vuoden kuluttua kouluiässä, näillä arvoilla ja kovien talousarvojen keitoksilla ihmisten jako kahteen on Suomessa jyrkentynyt, raadollistunut. Ymmärrän hyvin, miksi pelko oman lapsen syrjäytymisestä on uusi moderni pelko. Siihen on syynsä.

No. Markkinatalous on aina mahdollista luoda myös sellaiseksi, että siellä on jokaiselle halukkaalle ihmisarvoinen, oma, vapauden paikka. Rahat ja elinehdot voidaan periaatteessa aina jakaa myös oikeudenmukaisesti. Eettisesti, ekologisesti. Jokaisen ihmisen arvoa kunnioittaen yhtä lailla kuin omaakin.

Maan päällä kun tapahtuu ihmisen tahto.

Kirjoittaja on Turussa asuva sanatyöläinen, joka vaalien alla kirjoittaa omasta mielestään oikealta vasemmalle.

Kuinka kauas nuotit kuuluvat?

2011-02-27T14:23:00.002+02:00

Sunnuntaiaamuna laitoin hetken mielijohteesta soimaan

Bachin Suite n:ro 1 em Sol Maior BWW 1007 eli

pelkkää barokinajan sellomusiikkia.

Pikkulikka oli sylissäni, ja selkeästi aivan

ihmeissään kuulemastaan musiikista – todellakin pelkkänä korvana.

Tuijotti soitinta, jotakin tavoitteli.

Mietin että melkein vierestä kuulee, miten aivot rutisee uutta terveellistä

synapsia neuronien välille.

Kasteltiin kukkia, kuunneltiin musiikkia.

Välillä katsottiin ulos miten kauniilta näyttivät auringonpilkistykset hangilla.

Oli rauhallista, vaivihkaista.

J.S Bach eli elämänsä ja kuoli 1750.

En tiedä milloin hän nämä kyseiset kappaleet sävelsi.

Tuli merkillinen olo, kun mielikuvittelin miten paperi oli rapissut

nuottien tulla Bachin kädestä, hyräillyt kenties,

niitä oli soitettu henkiin,

kappaleet olivat jääneet elämään koska olivat sisältäneet Jotakin hyvästä,

niitä oli kyetty uudella tekniikalla taltioimaan eri versioina ja

laajempi yleisö niitä saattoi kuunnella,

tuli cd-tason äänitteet, joita nyt yksi 9 -kuukautinen tyttö

jossain Härkämäen asunnossa, kolmannessa kerroksessa

haltioituneena kuunteli vuonna 2011.

Ei ollut ikinä ennen sellaista kuullut.

Bach elää, kuten Rannanjärvikin.

Aika hienoa.

Myöhemmin kun hän nukkui syömisensä jälkeen vaunuissa ja käveltiin ulkona

mietin Erno Paasilinnan aforismia:

Ainoa neuvoni nuorelle kirjailijalle: älä innostu. Älä

innostu koskaan. Mistään. Kuvaa ja pysyttele poissa.

Olemme elämän kuvaajia. Se on innostavaa.

Kuvaamme omaa todellisuuttamme, kuvaamme yleistä todellisuutta.

Olemme myös elämän kuvaajia; meistä näkyy toiseen suuntaan

katsottuna hyvin, ja paljon.

Ehkä kaikki.

Hetket

2011-02-26T00:22:00.002+02:00

Väistämättömät omakohtaiset pohdinnat

elämän ja kuoleman kysymysten kanssa jatkuvat

kun suvun nuorta verta kuollut.

Hyvin surullista.

Jokaisessa surukin on ainutlaatuista, ainutkertaista.

Sitä ei voi suorittaa, kiiruhtaa - sen pitää antaa tehdä omaa työtään ihmisessä.

Ottaa sen ajan minkä ottaa.

Kuollut ihminen, hänen elämänsä muistottuu sitten ajan kanssa.

Elämään toisten ihmisten sydänmuistoihin.

Joskus olen näkevinäni hyvinkin selvästi millaiseksi

elämän pidoiksi ihmisten pitäisi tällä jo olemassa olevalla sivistyksellä ja

teknisen maailman osaamisella kyetä.

Mutta emme kykene.

Minä räpellän, sinä räpellät loppujen lopuksi aivan toissijaisten asioiden parissa.

Räpellämme.

Vaikka jokainen tietää, että omalla ja jokaisen Toisen kohdalla

ovat vain nämä rajalliset Hetket.

Elämä on annettu tai meidät on tänne pyytämättä tuupattu,

mutta elää se tulee.

Päivien mittarointi kertoo loppujen lopuksi aika vähän.

Elää omat Hetkensä.

On sitä jumalaa, Jumalaa tai ei.

On sitä kuolemanjälkeistä elämää uskonnollisessa tai ateistisessa mielessä.

Hetket ovat katoamattomat.

Jokainen ihminen saa omasta elämästään kaksi pistettä!

2011-01-23T23:40:00.002+02:00

Nimittäin elämän ja kuoleman pisteet.

Ne varmat kaksi pistettämme.

Väistämättömyyden hetket, miltä ne tuntuvat mahassa, päässä, tietoisuudessa?

Hetket jolloin hammaslääkärin ovi aukeaa ja kutsu käy, kun on hypännyt stadionin tasanteelta ja sekuntien kuluttua kohahtaa veteen, hetket jolloin on todistanut syntymän pakollisuutta?

Lähipiiristäni on kuollut iäkäs mies.

Minulle monin tavoin esimerkillinen ja opettavainen ihminen.

Ystävä.

Hyvä ihminen, niin voi vilpittömästi sanoa.

Ihminen joka ei tehnyt elämästään minkäälaisia valituksia.

Se mikä oli, se oli hyvää.

Kohtalonomaiset asiat on mahdollista kääntää inhimilliseksi suoritukseksi. Olen opiskellut sen logoterapiasta, ja olen sen nyt itse nähnyt mitä se oikeassa elämässä voi tarkoittaa.

Hienoja asioita, toisia ihmisiä auttavia asioita.

Ihminen tulee väistämättä vanhaksi, ja kuolee.

Mutta minne kuolee, mitä syntyy?

Kuolemantapaus herättää minussa vanhoja, vahvoja tunnemuistoja.

Saattaa mustasti ajattelemaan myös omaa ja läheisten katoavaisuutta.

Kuolinilmoituksen saattojoukoista nimet hilaantuvat vuoron perään ylemmäs jos kronologisesti täältä lähdettäisiin.

Minulla ei ole uskontoa; uskon siihen että tämä yksi maallinen vaellus on se, mitä meillä on.

Ajattelen, että mitä vähemmän meillä olisi jähmettyneitä, keskenään sotivia uskonnollisia rakennelmia, sen enemmän meillä olisi aitoa keskinäistä lähimmäisenrakkautta.

Meistä jokainen on maahan muuttaja.

(Tässä aforismissa piilee alku, loppu ja periempatia.)

Ymmärrän, että kuolemanpeloissa ihminen on luonut valtavasti uskomusjärjestelmiä sitä turruttamaan pois tietoisuudesta. Että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen. Että jokin "musta laatikko" minusta jatkaisi, ei koskaan kuolisi.

Että muistaisitko vielä nimeni, jos tapaamme taivaassa?

Ymmärrän myös, että olkoot ihmiset sitten omassa uskossaan turvassa.

Oman tai läheistensä kuolevaisuuden tiedostaminen voi tuottaa valtavaa eksistentiaalista ahdistusta, pohjatonta mustuutta, mutta on se myös käännettävissä siihen asennoitumiseen, ettei tätä elämää todellakaan kannata tuhlata. Ei mielellään sekuntiakaan.

Elettäväksi tämä on lahjan tavoin saatu. On sitä luovaa jumalaa tai on meidät pyytämättä tähän näytelmään sartretellen heitetty.

Jokaisella on ne kaksi pistettä.

Ei ole se ja sama, mitä niiden kahden pisteen välissä on täältä kokenut, tänne tehnyt.

(Ajatella, ihan jokaisella ihmisellä sama juttu!)

Eletyt elämät jäävät – joka tapauksessa – elämään.

Ihmiset muistottuvat toisensa mieliin, sydämiin; tarinoituvat.

Ajattelen perhosen muodonmuutoksia.

Saarikosken niityillä

2011-01-16T01:46:00.000+02:00

Tyttö poimii käteensä voikukan, oman kuvansa.

Sanoista vahingossa kaunis solmuke.

Hymyilen, sanon, sinä olet oikeassa.

Kaikki kukat auringon kukkia.

Miten ikinä ovat suostuneet?

2011-01-05T23:15:00.002+02:00

Elokuvantekijät siihen, että kesken kaiken heidän elokuviaan voidaan televisiossa näyttää mainoksia lähes kymmenen minuutin välein, kymmenen uutisia, säätä, tulosruutua etc.?

Tällaista soosia sunnuntaina MTV-3 -kanavalta, kun katsoin vielä itsessään heikon leffan Pilvilinna joka romahti. Kiinnosti koska edelliset nähnyt.

No, rahastahan tietenkin tekijät ovat tuon paskaksi leikkelyn sallineet. Idioottimaista.

Huomasin myös, etten juurikaan katso MTV-3:n ohjelmatarjontaa. Enkä aio jatkossakaan imuttaa alitajuntaani mainoshöttöä ja "elokuvia" siltä kanavalta.

Ihan perinteistä vaan

2010-12-20T13:34:00.002+02:00

(Kolumni Laitilan Sanomiin)

Työni kautta olen tullut lastatuksi mukaan laivaan, joka täyttää piakkoin 100 vuotta. M/s Aina oli 80-luvun puolivälissä viittä vaille Aura-jokeen uponnut troolari, mutta sitten eräät raisiolaiset äijät iskivät siihen silmänsä. Ja sen perään tuhansia talkootyötunteja. Maksoivat lainan pois kolmessa vuodessa joulupukkikeikoilla. Nykyään alus on kauppa-laiva tehden monenlaista ajokeikkaa. Se on monille ukoille hyvin rakas – kuin jo melkein vähän eläväksi muuttunut. Ne kaikki tehdyt talkootyötunnit ovat magneettisina tallessa tässä ainutlaatuisessa, ”seilaavassa työväentalossa”. Se laiva on monelle ihmiselle kaiken vaivan jälkeen paljon enemmän kuin yksi vanha laiva.

Kirjamessujen jälkisivujen plarauksen myötä olen nyt jäsenenä myös kulttuuriseura Walossa. Sen perustamisen aiheuttanut tuhopoltto ja koko rukoushuoneen purku-uhka suorastaan pakotti tietyistä ihmisistä esille luovat puolustusvoimat. Nyt myös tämä pieni talo siellä mäen päällä on monelle ihmiselle paljon enemmän kuin jokin yksi vanha talo vain. Ehkä siellä nykyään pitää majaansa moderni laitilalainen ja hyvävoimainen Talkoohenki, kukaties.

On ollut riemullisen kiinnostavaa tavata ihmisiä, joille jonkin vanhan säilyttäminen, entisöinti ja rakentaminen perinteen mukaan ovat aidosti hyvin tärkeitä asioita. Sydämen asiaa, omilla käsillä tehtynä. Usein myös hitaasti ja perin vaivalloisesti. Näin varsinkin, kun itse olen äkkiä ajateltuna hyvin kaukana lujajuurisesta kotiseutuihmisestä – sellaisesta tapainvaalijasta, joka on aina se henkinen haulikko kädessä puolustamassa kaikkia mahdollisia vanhoja rakennuksia, esineitä, kekripässejä, tanhuja ja muuttumattoman ympäristön arvoa.

Olen asunut 12 osoitteessa, ja parhaat käsityötaitoni liittynevät nyrkkikyllikin tikkaamiseen. Elämästäni opiksi saaneena tiedän, ettei läheisiä tai muitakaan ihmisiä omisteta. Minulla ei ole tunnearvosta luopumattoman raskaita esineitä. Itse asiassa oudoksun edelleenkin koko Omistamisen perusideaa, jonka kasvatus on osalle meistä koko elämän pääsisältö. Muuttumiskykyisen elämänasenteensa ihminen voi oikeasti omistaa, ei muuta.

Huonojen perinteiden ja orjallinen tapakulttuurin noudattaminen ” niin kuin muutkin” on minusta itsensä rutinoimista, luovuutensa nitistämistä ja vierasta ihmisen perusolemukselle, joka on nokka uutta päin. Eilispäivät toki muistaen.

No, keväällä tahdoin äänittää talteen erään laitilalaisen vanhan miehen ja hänen kuusikymppisen poikansa tarinoita. Heillä on kirkasta muistitietoa sukunsa ja oman kylänsä paikallishistoriasta ja ihmisistä. Kymmenien vuosien muistihaitari soi koskettavalla tavalla verkkaisia Tarinoita – sanataloja – joissa on kenelle tahansa sisällä vierailevalle valtavasti merkityksellistä voimaa tarjolla. Tarinat elävät, Tarinat elävöittävät.

Aineeton puoli on siis enemmän minun juttuni. Henkisen puolen perinteet, perinnöt ja viestikapulat – ne ovat minusta hyvin kiinnostavia. Vaan ne taitavat olla ainoastaan saman asian vähän toista puolta. Laivoissa, taloissa, esineissä, tavoissa ja maisemissa on omat tarinansa. Materiaalista ja henkistä sisältöä on usein täysin mahdotonta erottaa toisistaan.

Itseämme me tässä eri keinoin rakennamme. Päivästä toiseen. Oi, onneksi me olemme kaikki niin erilaisia, ja onneksi me kaikki olemme niin samanlaisia. Vuodesta toiseen.

Ja eihän sitä koskaan tiedä – kop kop – voi olla että päivänä eräänä olen itsekin punkemassa rautakangella pystyyn jotain maantasalle nuukahtanutta tupajumien 500 neliön kyläkoulua – yötä myöten, mikkihiiri-otsalamppu yllä hymynaaman vain välkkyen!

Vaikka hiukan kyllä epäilen.

Oletko köyhyysrajan alapuolella?

2010-12-06T13:54:00.002+02:00

Luin itsenäisyyspäivänä Lastensuojenlun keskusliiton julkaisua Lapsen maailma.

Siellä oli kansantaloustieteen professorin Markus Jäntin haastattelu. Hän oli saanut tehtäväkseen laatia selvityksen Suomen lapsiköyhyydestä EU:n raporttia varten, ja piti skandaalina Suomen nykyistä tilannetta.

Vuonna 1995 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 52 000 lasta.

Vuonna 2002 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 129 000 lasta.

Vuonna 2007 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 151 000 lasta.

On selvää, että kolmessa vuodessa tilanne on huonontunut sitten viime tilastoinnin.

Köyhyysrajan alapuolella ovat ne kotitaloudet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 % väestön keskituloista. Tarkoittaa esimerkiksi:

1 aikuisen talous max. 1100 €/kk

1 aikuinen, 2 alle 14v. lasta max. 1743€/kk

2 aikuista, 2 alle 14v. lasta max. 2943€/kk

(Käytettävissä olevat tulot kuukaudessa, kaikkien perheenjäsenten ansio- ja omaisuustulot sekä tulonsiirrot vähennettyinä veroilla ja pakollisilla eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuilla.)

Lisää faktatietoa Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen Lapsiperheiden hyvinvointi 2009 -julkaisusta.

Mainittakoot, että meidän perhe ei yllä jäsenmäärällään ja nykytuloillamme mainittuihin rajalukemiin. Oivoi, köyhiä ollaan.

Markus Jäntti tuo oman tosiasiatietämyksensä valossa tärkeää kommenttia tähän pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta -käsitteeseen, jonka lausuminen saa esimerkiksi kokoomuslaiset lähes kyyneliin kun se on niiiiin tavoiteltava ja asia suoraan Hyvyydestä.

– Suomi oli ennen 1990-luvun alun lamaa vasta saavuttamassa sellaisen hyvinvoinnin tason, jolle Ruotsi, Norja ja Tanska olivat jo yltäneet. Sen jälkeen suomalaisten hyvinvointia on murennettu joka suunnalta.

Jäntti kannustaa poliitikkoja ottamaan vallan käsiinsä ja tekemään oikeita päätöksiä. Valta on luisunut virkamiehille, vaikka näiden kuuluisi panna toteen poliitikkojen tekemiä ratkaisuja.

Talouselämällä on myös suuri valta siihen, mitä loppujen lopuksi sitten oikeasti tehdään.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan selvityksessä tutkittiin suomalaisten huolenaiheita. Enemmistö koki tärkeäksi, ettei eriarvoisuus kasva. Vähemmän tärkeäksi he kokivat tavoitteen alentaa veroja. Silti viime hallitukset ovat keventäneet verotusta ja antaneet tuloerojen riistäytyä käsistä, ihmettelee Jäntti.

Jäntin mielestä Suomi on kova ja sydämetön yhteiskunta muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Ihmisten hyvinvointi on hallitukselle vasta toissijainen asia.

Niin.

Pari muuta ajankohtaista linkkiä aiheen taustan esille kirvoittamiseksi:

Taloussanomat: Tuloerojen kasvu jakaa Suomen kahtia.

HS: Suomalaisten verotus hiipii kohti tasaveroa.

Ei minulla mitään muuta asiaa tänä itsenäisyyspäivänä ole.

Lopuksi vähän laulua meille köyhimyksille:

Opus: life is live

Tämä oli myös 100. blogikirjoitukseni, siitä pieni riehakas juhlinta.

- Hip.-

Marraskuun jää

2010-11-28T00:00:00.002+02:00

Olin vanhemman tyttöni kanssa tänään pulkkamäkeä suihkimassa.

Kymmenen astetta pakkasta, periaatteessa jo ihan sopivaista talvea.

Vedin häntä pulkassa ja ennen kotiinlähtöä käytiin kurkkaamassa vakiopaikallemme

tuohon lähelle Raision ja Turun rajalle, joen kohtaan jossa se kaareva puusilta.

Pakkanen oli tehnyt jäätä, virtausten heikot kohdat näkyivät selvästi.

Irroitimme isoja kiviä ja yritimme saada heittämällä jäätä rikki, ei oikein onnistunut.

Vahvaa jäätä.

Siinä oli sellaista merkillistä olemisen hetkeä; yhdessä ja erikseen.

Tullut talvenselkä ilmiöineen oli molempia kiinnostava.

Puhuin Hayo Miazakin elokuvasta Henkien kätkemä,jossa se saastuneen joen henki tulee puhdistautumaan sinne kylpylään. Tyttöni sen muisti myös. Ajattelin että tavallaan sellainen henkisyys jokaisessa joessa on; helpostikin jos sen niin haluaa nähdä ja tuntea.

Varoittelin menemästä liikaa jäälle, ja muistin siitä tarinan jota isäni kertoi.

Hän oli ollut isosiskonsa kanssa leikkimässä laitilassa Haaron joen lähellä ja

sanojensa mukaan –

sodan jälkeen kun lentokoneita pelättiin, niin sellainen oli jostakin taivaalle tullut ja sitä olivat rynnänneet piiloon. Isä oli tipahtanut virtauskohdan jään läpi, ja joki oli jo imaissut häntä sinne jäiden alle, mutta vähän vanhempi isosisko Seija oli napannut kädestä kiinni ja vetänyt ylös.

Henkensä pelastamiseksi isäni itse tapahtunutta kutsui.

Tyttöni tarinaa mietti, olimme itse juuri samanlaisessa kohtaa; ehkä samassa vuodenajassa, en tiedä.

Katseli jäätä ja totesi ääneen, että jos olisi sinne hukkunut niin sitten ei olisi ketään meistä.

Totesin että näin on.

Pienet asiat saattavat ratkaista valtavan paljon. Tapahtumat, tai ne jotka eivät tapahtuneet.

Ei sekuntiakaan voi sieltä jostain puuttua.

Muutaman minuutin kuluttua meidän ylitsemme lensi harmaata taivasta vasten pieni potkurikone.

Katsottiin se taivaalta, ja molemmat rekisteröitiin se tarinamme yhteyteen.

Tarinat ovat vahvoja voimia.

Ei kultainen nuoruus

2010-11-11T02:25:00.000+02:00

[Kolumni Laitilan Sanomiin]

Opetusministeriön tilastojen mukaan tällä hetkellä Suomessa on syrjäytymisvaarassa lähes 60 000 alle 25-vuotiasta nuorta. Se vastaa yhtä sukupolvea, totesi ministeri Stefan Wallin. (TS 9.11) Luku on valtava. Ihmelääkkeeksi näille yhteiskunnan ongelmanuorille on nyt ylhäältä keksitty etsivä nuorisotyö. Siinä työparina toimivat nuorisotyöetsivät hakevat koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle kadonneita nuoria vaikka kotoa ja tarjoavat apuaan. Etsivä nuorisotyö onkin menetelmänä tehokas – toimii Laitilassakin Nuorisoverstaan kautta – mutta se on vasta alku. Mitä sen jälkeen?

Kovin vähän on tarjota mitään todellista ja pysyvää elämänsyrjää näillä nykyisillä olemassa olevilla rahoilla ja voimavaroilla. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat monipuolista tarkoituksellista tekemistä, niitä pätemisen paikkoja ja tilaisuuksia kasvattaa kykyä ottaa omaa vastuuta. Hyviä ja osaavia yhteisöjä, joihin saisi liittyä muutoinkin kuin vain määräaikaisesti TE-toimistojen ohjaamina. Räätälöityjä vaihtoehtoja. Ammattitaitoisia ohjaajia. Luovuutta. Iloa. Näköaloja ja uskoa tulevaisuuteen, että se voi olla ihan ok.

Kaikista meistä ei ole lukumiehiksi, vaan sitä konkreettista käsillä tekemistä kaivataan kipeästi erityisesti nuorten miesten rintamalla. Eikä kaikki voi toimia palvelija-ammateissakaan tai lähihoitajina. Tarvitaan oikeita työpaikkoja, mistä maksetaan nuorille ihan oikeaa palkkaa, eikä hyväksikäytetä heitä työharjoitteluilla tai muilla työelämääntutustumis-rahoilla kuten nyt tehdään. Itse seurasin juuri ammatin omaavaa nuorta, joka työskenteli puoli vuotta kuusi tuntia päivässä, ja sai siitä 9 euroa päivässä nettopalkkaa. Wow! Mutta oli poissa työttömyystilastoista.

Syrjäytyminen, syrjäyttäminen? Meillä on ikuiseen talouskasvuun ja yksilöiden väliseen keskinäiseen kilpailuun sidottu uskonvarainen yhteiskuntasopimus. On luotu hieno ja ulkomaisen talouspainostuksen takia jatkuvasti vaatimuksiaan koventava kilpailuyhteiskunta, jossa pärjäävät järjestelmälle viisaat keinottelijat ja monilahjakkaat huippuosaajat. He joille on sattunut hyvät geenit, vanhemmat, verkostot, hyvät olosuhteet kasvamiselle ja paljon silkkaa hyvää tuuria.

Vaan entäs jos se oma lapsi onkin ihan tavallinen, eikä hänellä todennäköisesti tule olemaan mitään maailman markkinoille kovaan hintaan myytävää osaamista, kilpailuviettistä persoonaa tai kaunista naamaa? Miten voi luottaa, että hänkin siitä huolimatta löytää myöhemmin sen oman paikkansa tässä maailmassa, voi hankkia perhettä ja elää ihan onnellista, perusturvallista elämää? Ei enää mitenkään.

Se että oma lapsi syrjäytyy kurjan paskaelämän karuselliin luhistumaan on uusi ja täysin aiheellinen pelko nykyvanhemmille. Yksilöstä riippuen voi lyhyessäkin ajassa osattoman nuoren moninaiset ongelmat kroonistua ja muuttua pysyviksi; päihdeongelmaa pukkaa, mielenterveys nalkkaa, aivojen aineenvaihdunta muuttuu, ja se olikin sitten kutakuinkin siinä. Heippa.

Loppuiäkseen syrjäytyneen nuoren hintalappu yhteiskunnalle on noin 1100 000 euroa. Ja silti tehokkaita, ennaltaehkäiseviä toimia pidetään kalliina. Ei ole varaa. Monien päättäjien talousmatematiikka on edelleen matalaotsaisen lyhytnäköistä. Päätöksiin vaikuttaa luultavasti eniten se, ettei monella hyväosaisella päättäjällä ole omassa lähipiirissään mitään hemmetin köyhiä lapsia tai sellaisia syrjäytyneitä ongelmanuoria. Ei tule asia oikeasti mitenkään omalle iholle.

Tämän tulee olla lähtökohtaisesti jokaisen yhteiskunta. Jos ja kun se ei sitä ole, on meidän hyväosaisten yksiselitteinen velvollisuus ja ihmisen vastuu sitä enemmän sellaiseksi tehdä. Kyllä niillä kuudellakymmenellätuhannella nuorella on jokaisella nimi ja oma elämä. Yhtä lailla kuin sinulla ja minulla.

Lelu

2010-10-08T10:14:00.002+03:00

Kaiken aamuhälinän keskellä soi

merkillinen, tuntematon melodia.

Soittorasia, en tiedä minkä ajan valkoista ja sinivihreää muovia.

Koneisto väsynyt, narisee täsmälleen kuin purjelaivat elokuvissa.

Mutta laulu jatkuu, sävelet ovat harvat

sen takia sitä tuttua, alkuperäisesti asennettua sävelkulkua on vaikea tunnistaa –

mekaanisten nuottien välissä on jo niin paljon taukoa, hiljaisuutta

että se luo itsestään

aivan eri laulun

kuin mitä se on joskus ollut.

Soittorasia on talo, joka katsoo silmillään itsessään asuvaa

kolmea, hitaan tahdin mukaan luukuistaan kurkkivaa iloista koiraa.

Ajattelen vanhuutta. Vanhaksi tulemista.

Makasin eilen lattialla, venyttelin, ja huomasin että vasen olkapää vääjäämättä

muuttaa jo minun lauluani hitaammaksi.

Ikänäkö asettunut silmiin. Kaikkia maailman asioita ei toki tarvitsekaan nähdä niin terävästi.

Ajattelu lepää kokemuksellisuudessa ja osaa jo sentään jonkin verran valikoida,

mitä laihinen ajatella, mihin aikaansa laittaa.

Ajattelin lopulta sitä aina ystävällistä jyrkännettä,

jonka lähestyvälle äärelle menemme jokainen

jokaisena vielä talteen herättynä aamuna.

Katsomaan.

Ihmettelemään.

En synkistele, olen elämää lähellä, ehkä vain dramatisoin väkisin

kertojapalettini takia.

Olen hyvin iloinen siitä, että meillä on talossa pieni lapsi.

Kolme lasta yhteensä.

Iloista, elämää kurkkivaa.

Tyttäreni sanoi kesällä vahingossa hehkuvankeltaisesta voikukasta että auringonkukka.

Pidän edelleen aforismista jonka siitä jatkonypin;

– Kaikki kukat ovat auringon kukkia.

En usko, vaan tiedän että kaikki kukat ovat oikeasti auringon kukkia.

Ja se ei ole teologinen tai tieteellinen selitysyritys.

Tai ehkä molemmat joista seuraa kolmas vastaus.

Muistan tänään hereille myös sen, että ensimmäinen sana, jonka opin lukemaan, oli

"Äl-ee-le, äl-uu-lu; Lelu."

Aktiivinen / Passiivinen

2010-09-25T23:41:00.002+03:00

(Jälkimainingeissa kun olin kuuntelemassa Jouko Kajanojaa Raisiossa 25.9)

Alkuun yksinkertainen vertauskuva. Kun televisiossa pyörii elokuva dvd-levyltä, kaikki laitteet ja osapuolet ovat aktiivisia. On ”PLAY”. Kun vehkeet ovat odottavalla kannalla valmiustilassa, on kyseessä ”STAND BY” –tila. Yleensä se jokin pieni punainen merkkivalo palaa. Kun virtaa ei ole ollenkaan, tila on täysin mykkä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee tällä hetkellä karkeasti suhdeluku, että meistä hyvin pyyhkii seitsemällä kymmenestä, kun taas meistä kolmella kymmenestä ei mene elämässään hyvin. Rikkaat – Köyhät = 70% – 30%.

Huonosti saattaa mennä muun muassa siksi, että on työtön, ei omaa sosiaalista turvaverkkoa ympärillään. Voi olla vaikeita sairauksia, päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia. Ihminen on liian vanha työmarkkinoille, tai omaa sellaista osaamista, josta ei kukaan mitään maksa. Nykyään on jo kolmannessa polvessa sitä kotioloista perinnöksi saatua huono-osaisuutta, näköalattomuutta ja köyhyyttä. Voi tapahtua kohtalonomaisia onnettomuuksia jotka nujertavat ihmisen.

Miksi ihminen passivoituu – heittää hanskat tiskiin ja oman pensselinsä hiekkaan -miksi se kiinnostus melkein kaikkeen osallistumiseen lopahtaa ja ihminen vetäytyy omaan pieneen kuoreensa pois pahasta maailmasta? Onko passiivisuus itse aiheutettua vai syntyykö se ihmisen ulkopuolelta?

Ensimmäiseksi; ihmisen oma biologinen paketti voi olla passiivisuuteen taipuvainen. Ei ole erityisen oma-aloitteinen, tai ulospäin suuntautuva. Voi olla hidas temperamentiltaan ja luovuttamisaste vaikeuksien edessä voi olla alhainen.

Toisekseen – edellistä usein voimistava ovat taas ne kasvukodin esimerkit; jos oma lähipiiri on aktiivinen ja osallistuva, sillä on yleensä ne omat myönteiset vaikutuksensa. Seura tekee kaltaisekseen.

Kolmanneksi; huonot olosuhteet passivoivat ihmisen. Jos tulee riittävästi pettymystä pettymyksen perään, sitä omaa paikkaa ei löydy ja köyhyyskurimus vaivaa kaikkine ongelmineen, ihminen luonnollisesti vetäytyy ”stand by” –valmiustilaan suojellakseen omaa mielenterveyttään. Oleellista hiipumisessa pieneksi elämänvaloksi on se, jos ihminen kokee, ettei kykene vaikuttamaan omin voimin siihen omaan elämäänsä kohentavasti mitenkään. Pahimmat seuraukset osattomuuden kokemuksesta ovat krooninen masentuminen ja itsemurhat. Jos se on vielä nuoren ihmisen kohtalo, niin mikä valtava hukkaan heitto.

Neljänneksi: passivoituminen, tahallinen syrjäytyminen yhteiskunnasta voi olla myös ihmisen vapaan tahdon ilmaus.

Entäs sitten ratkaisut vaikeaksi ja kalliiksi koettuun yksilön passivoitumisen ongelmaan? Mistä uskoa, mistä rohkeaa, sisukasta asennetta?

Yhteiskuntaa on aktiivisesti rakennettava myös muille kuin sille hyväosaiselle 70 prosentille eli keskiluokalle, monilahjakkaille huippuosaajille ja rikkaan eliitin tarpeisiin. Jos tämä ei ole kuin sen jokaisen yksilön yhteiskunta – tavalla ja toisella – sitten meidän tulee hyväksyä reilusti kasvava eriarvoisuus ja se, että ”talouselämälle tarpeeton paskasakki” tulkoot toimeen miten tulee. Ei ole minun asia, en välitä. Sitä paitsi itseaiheutettua. Minun oman sidosryhmän etu aina ja ennen kaikkea. Piste.

Joku sanoo että porvarit ajattelevat näin, mutta itse uskon että tosiasiassa hyvin harvat. Sosiaalidarwinisti ja natsit ajattelee näin.

Pitää luoda vaihtoehtoisia malleja työllistyä myös vajaakuntoisena. Jos jotakin, niin ihmiset kaipaavat perusturvallisia työpaikkoja epävarmuutta poistamaan. Ei niissä tarvitse olla huippupalkat, tärkeämpi on että saa murenematonta jalansijaa tulevaisuuden rakentamiseen. Tulee luoda lapsista vanhuksiin asti niitä aitoja väyliä päästä mukaan tekemiseen, mukaan muiden ihmisten pariin ja päivittäiseen rytmiin. Se tyydyttää inhimillisiä perustarpeita ja tuo tarkoituksellisuutta elämään. Ihmisen onnellistuu kun kokemuksen että minäkin olen tarpeellinen, minä olen tärkeä. Olen se Joku jollekin. Uusia ja parempia elämän taitoja ja välineitä on mahdollista opetella jokaisen tässä muuttuneessa, ja muuttuvassa maailmassa. Se ei ole iästä kiinni. Kaikesta ei tule keskenään kilpailla.

Mutta nämä paremman yhteiskunnan ideat ja palaset tarvitsevat toteutuakseen uudenlaista, nykyistä oikeudenmukaisempaa rahanjakoa, ja sitä myöntää poliittinen tahto. Ja uudenlaisen poliittisen tahdon valitsee äänestäjät, eli sinä ja minä. Ei se mistään muusta ole kiinni.

2010-07-16T21:40:00.002+03:00

Illassa vapauttavaa tuulta

verho tanssii parvekkeen ovessa, kiemuroi

kuumuus on ollut kuumuus

ja olen minä valittanut.

elämänvaikeuksia on tullut kuin kakunheittoja

amerikkalaisista elokuvista

(miten ne voivat ketään huvittaa?)

kun entistä on saanut hieman siivottua, tulee uusi

muuttuu kyyniseksi tietää (tulee uusi) ettei se tähän jää ja

on sen verran vanha paska jo että

tietää tällaista elämän toisinaan olevan.

Yksilöllisten ihmisten elämä on hyvin samankaltaista kun

asutetaan tavallisten haisevaisten oloja.

Hämmästyttävän samanlaista.

Kuulun siihen sukupolveen jolle opetettiin intomielisesti

matematiikaksi joukko-oppia.

En muista siitä mitään.

Tai sen että suurin osa pallojengistä kuului rinkulan sisään, ja yksi ei.

Ehkä siinä olikin joukko-opin suurin sanoma

kotioppineille eksistentialisteille jotka eivät pysty

olemaan liian samanlaisia.

Juuret, kukat

2010-06-26T11:55:00.002+03:00

Maaperä, siemen, juuret

sade

auringonvalon määrä, hoiva

suojelu – rikastavien asioiden tarjoaminen

ja kohtalonomaiset asiat.

perinnöt.

perinnöttömyyden perinnöt.

Vanhemmat ovat omalta osaltaan lapsen kohtalon omaiset.

Eivät kokonaan, mutta omalta osaltaan.

Maaperän laatu

siemenen geenilotto

juurten voima ja elämä.

Takana, edessä.

Nyt.

Suomalaiset kaikki Kiinaan?

2010-06-09T19:38:00.004+03:00

Paperi-Turun Sanomissa oli tänään siteeraus Kotimaa- osaston yläreunassa:

" Pääministeri Matti Vanhanen lähettäisi jokaisen suomalaisen parin viikon opintomatkalle Kiinaan tai Intiaan. Reissu opettaisi suomalaisillekin, millainen kilpailu Suomessakin on edessä."

Sinänsä todella hieno ajatus. Riisuu nimittäin paljaaksi sen, millaisessa maailmassa elämme, ja erityisesti millaiseksi sitä vielä näillä taskulaskin-arvoilla ja opeilla ajetaan.

Lähestymme sitä, että ihmisistä 1/5 osaa on eliittiä, ja 4/5 osaa ihmistä on kutakuinkin hyödytöntä, tai ainakin täysin eliitille vaaratonta paskasakkia. Ratkaisuksi on jo aikaa sitten keksitty tälle kehitykselle Tissiviihde.

Päivänselvää on heti kättelyssä, etteivät suomalaiset tule pärjäämään kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa ja tuotantokisoissa entisin lukemin. Yhtä suomalaista vastaa 2000 kiinalaista tai 2000 intialaista. Aasiassa on nyt vääjäämätön kasvunpyörre ja johtoasema. Mikä ei kovin helposti myöskään katoa, johtuen ihmisoikeuksia polkevista systeemeistä ja käytännössä ei-vapaista-yhteiskuntajärjestelmistä. Myös talouskasvun tavarapalkinnot ajavat ihmisiä "yritteliäiksi" asenteella, josta täällä uneksitaan johdon torneissa.

Se suuresti ylistetty huippuosaaminen on eräs alue millä voi toki menestyä, mutta se on joka tapauksessa hyvin harvojen rusinoiden herkkupulla. Missä ei jollain suomalaisuudella ole tosiasiassa mitään erityistä väliä. Olemme globaalissa kattauksessa, ja oma sosioekonominen luokka on paljon tärkeämpi viiteryhmä kuin jokin juhlapuhehuttu kansasta.

Taannoisessa Kreikka-farssissa näkyi se tosiseikka, ettei Suomi voi enää tehdä yksittäisiä, itsenäisiä talouspäätöksiä. On mentävä mukana muiden. Ympärillä olevat Markkinat määräävät. Isot vie, ja pienet tekevät kiltisti niin kuin sanotaan.

En tiedä mitä sitten porvarit oikein vinkuvat. Sitä saa mitä on tilattu. Jos ei pärjätä "vapailla" markkinoilla niin sitten ei pärjätä vaan hävitään. Varmaankin kitinä juontuu siitä, että perinteinen omistava luokka on menettämässä rahantekokoneitaan.

Toki voidaan yrittää pakottaa suomalaisia työläisiä tehostamaan vauhtiaan ja järkeään ja innovatiivisuuttaan ja tekemään nyt ensialkuun esimerkiksi 15 tuntia kuutena päivänä viikossa. Ja kyllä sitäkin voi sitten kiristää myöhemmin jo ei riitä. Kyllähän me voimme periaatteessa olla töissä koko ajan. Mitä emme tekisi että yksityisten sijoittajien taskut eivät täyttyisi, ja korkojen kopse ei koskaan ystävällisten lainanantajien marmorihalleista loppuisi.

Hooshianna ikuinen talouskasvu ja kansallinen kilpailukyky. Näille uuspyhille antakaamme kaikkemme!

Ihan kaikkemme.

Todella masentavaa, turhauttavaa ja idioottimaista.

Voi myös toki olla, että sellaiset vähän toisenlaiset yhteiskuntamallit ja oikeudenmukaisemmat sopimukset rahan jakamiseen alkavat nostamaan päätään yhä voimakkaammin.

Yli puoluerajojen.

Puhelu iltapalaksi

2010-05-03T21:34:00.001+03:00

Eilisiltana puhelin soi, ja ensin kiiteltiin kivasta päivästä.

Tapahtuikin kaikenlaista.

Sitten keskustelu siirtyi nähtyyn tapaukseen, jossa erään pojan äiti pisti äitiään 6 -0 ja oli Pomo. Pohdittiin mitä oli mennyt vanhemmuuden taidoissa pieleen, mitä pojalle tapahtuu sitten myöhemmin kun nuoreksi ja aikuiseksi kasvaa.

Ei taida hyvä heilua tuota menoa.

Puhuttiin samalla siitä, että miksi jostakin lapsesta sitten saattaa kasvattua huonosti käyttäytyvä. Yhdelläkin hänen ystävällään on isä kuollut, ja sitä mietittiin kuinka paljon se on vaikuttanut. Varmasti paljon.

Puhelimesta kuului selkeä käsitys, että jos hän joskus vielä saa lapsia, niin hän ainakin yrittää kasvattaa ne hyvin.

Samalla hän puhui kotieläimestään josta oli iso vastuu. Kun se on elävä olento.

Olin samaa mieltä. Ja meinasin virkkoa vähän buddhalaista ajatusmaailmaa tuntevista elävistä, mutta annoin olla. Pelkäsin että on liian monimutkaista toiselle, joka sen oman roolinsa on oikein tarkkaan kyllä oivaltanut.

Sitten puhekumppanini kertoikin ystävästään, joka isoäiti oli intomielisesti selittänyt

että kaikilla on monta elämää. Itse hän oli vahvasti käsityksessään, että on vain tämä yksi elämä. Ja että sen kannattaa tehdä hyväksi. Olin samaa mieltä.

Samoin hän naurahti että olisi kamala jos olisi monta elämää, koska sitten hänellä olisi toiset vanhemmat. Ja hän kun tykkää näistä nykyisistään. Oli lämpöinen ajatus.

Tässä kohden selvitin kyllä vähän omaa näkemystäni, että yleisessä puheessa oleva, ne toisiaan seuraavat elämät tarkoittavat minusta niin kuin päiviä, pikkuelämiä. Maanantai vaikuttaa seuraavaan tiistaihin omalla tavallaan ja niin edespäin.

Samaa mieltä olimme myös siitä, että valittavat ihmiset ovat tosi raskasta seuraa. Varsinkin ystävät jotka kitisevät joka asiasta ja että aina tarvitsisi tehdä niin kuin he sanovat.

Puhuimme sitä esille, että miten kannattaa koittaa asennoitua asioihin, ettei valittaisi. Yrittäisi itse tehdä asioiden eteen ennemmin. Eikä aina valittaa.

Juopoista puhuimme. Keskustelukumppanini pelkää heitä koska on nähnyt likeltä väkivaltaisia kohtauksia asuinpaikkansa lähistöllä. Ymmärrän hyvin, ja koitin vähän rauhoitella.

Lopuksi, 33 minuutin puhelunpäätteeksi todettiin vielä, että tosissaan oli ollut kiva päivä.

Tivolissakin oltiin.

Toivotettiin toisillemme hyvät yöt ja kauniita unia.

Sanottiin että toisiamme rakastetaan.

7-vuotiaan tyttäreni kanssa puhuin.

Aika flikka.

Kolumni Laitilan Sanomiin

2010-04-03T17:05:00.000+03:00

Ulkomaalaiset pois Suomesta!

Ensinnäkin, Suomessa on tällä hetkellä yli satatuhatta ulkomaalaista, heidän kaikkien on muutettava pois! Heti heti! Samalla niiden yli miljoonan Suomesta ulkomaille muuttaneen suomalaisen on jälkeläisineen ja sukulaisineen muutettava heti tänne takaisin, haluavat tai ei, sillä Suomi kuuluu suomalaisille! Kyllä me osaamme itsekin ajaa takseja, busseja ja raitiovaunuja, ja hoitaa vanhuksia ja hulluja! Paistaa pitsat ja kebabit ja tehdä ne urakkapalkkaiset maataloushommat ja orjavuokratyöt. Ja marjat poimia ja siivota omat paskamme! Ja mukulat me tehdään ihan ite, ihan vaan oman porukan kesken, siitä seuraa kuulkaa vaan pelkkää hyvää!

Näin me suomalaiset ratkaistaan samalla työllisyysongelma ja sen höpöhöpö-eläköitysmishuutaminen! Ja ihmiset väkisin maaseudulle takaisin asumaan, siellä on tilaa ja pientä risusavottaa on aina jossei muuta!

Toisekseen, kaikki ulkomaalaiset hedelmät ja ruokatavarat on saatava heti pois kaupoista! Tilalle suomalaista banaania ja avocadoa ja lanttua! Kaikki säilykepurkit missä on ulkomaista kirjoitusta heti pois! Alkosta kaikki ulkomaalaiset viinit mäkeen ja kiljua tilalle! Kyllä siitäkin samanlaisesti känniin tulee ja on kansallisromanttistakin!

Kolmannekseen kaikki ulkomaiset firmat, juu juu heti vaan pois täältä horioppia! Sama koskee niitä vanhoja Sinebrykoffeja ja muita ulkomaisia riistäjiä kanssa! Kaikki ulkomaiset automerkit ja leivänpaahtimet ja tietokoneet kaikki pois vaan heti! Kyllä suomalainen osaa itsekin näpelöidä vehkeitään ihan hyvin!

Neljänneksi, televisiosta kaikki ulkomaalaiset elokuvat ja sarjat pois! Radiosta sammutettakoot ulkomaalaiset laulut! Ulkomaalaisten tekemät kirjat prasuksi ja ulkomaalaisten piirtämät taulut pois seiniltä!

Viidenneksi, Suomi irti kaikista kansainvälisistä sopimuksista ulkomaalaisten kanssa. Kyllä me täällä omissa rajoissa ihan itekkin osataan kuolla viinaan ja tappaa toisiamme ja masentua!

Ja ei ulkomaalaisia turisteja enää Suomeen, rajat kiinni niin kuin olis jo! Ja suomalaiset ei saa myöskään matkustaa minnekään lomille tai töihin ulkomaille koska ulkomaalaisten kanssa ei ole lainkaan hyvä olla millään lailla mitenkään hetkeäkään tekemisissä! Tulee vielä vaikutteita! Näin on, sisua vaan perkele!

Myönnän auliisti, että tämän toivon mukaan oikeaan maaliinsa osuneen maahanmuuttajakriittisen kolumnini innoittaja on Roman Schatz, 24 vuotta Suomessa asunut kirjailija/toimittaja ja nyttemmin myös mamu. Hänen kolumninsa Ilta-Sanomissa 3.4 oli nerokas ja erinomainen. Kiitos Roman vaikutteista, en olisi itse keksinyt näin hyvin.

Loppujen lopuksi, olemme kaikki maahanmuuttajia.

Marko Laihinen

Kirjoittaja asuu aika ulkomaalaisena Turussa

Mamutusta ja kansallisromanttista kiljua

2010-04-03T15:52:00.002+03:00

Roman Schatz tyyttää hyvää kolumnia Ilta-Sanomissa 3.4.2010

Siinä hän, 24 vuotta Suomessa asuneena tuntee tätä kulttuuria jo aika hyvin ja

osaa kyllä ansiokkaasti vittuilla yhtäkkiä mamutettuna takaisin.

Fakta on, että Suomessa asuu pitkälti toistasataa tuhatta ulkomaalaista, ja ulkomailla

asuu ainakin miljoona suomalaista ja heidän jälkeläistään. Jos halutaan ulkomaalaiset veks täältä, olisi reiluuden nimessä syytä kotiuttaa nämä ulkomailla asuvat.

"Maassa maan tavalla, sanoo jopa Jutta-puistotäti. Pelastakaa Suomi pahoilta ulkomaalaisvaikutteilta ja boikotoikaa mamuja: siivotkaa itse, kuskatkaa itse taksinne, bussinne ja raitiovaununne. Hoitakaa itse sairaanne, vanhuksenne ja hullunne, paistakaa itse pitsanne, lisääntykää keskenänne ja nauttikaa tahriintumattomasta kotimaisesta keliakiasta, diabeteksesta ja skitsofreniasta. Luopukaa keljuista tuontitavaroista, syökää puhtaita suomalaisia banaaneja, ananaksia ja kumkvatteja. Mihin te vitamiineja tarvitsette,

teillähän on sisu. Pankaa ulkomaalaiset elokuvat, vierasperäinen musiikki ja käännöskirjallisuus pannaan, rakentakaa itse autonne, unohtakaa chileläiset viinit ja paltkaa juomaan kansallisromanttista kiljuanne. Taantukaa ylväinä, tehkää Suomesta kotiseutumuseo ja muuttakaa takaisin autioituneelle maaseudulle. Samalla teidän pitää ehdottomasti kieltää myös Maamme-laulu, sehän on maahanmuuttajan säveltämä."

Näinhän se kutakuinkin on.

Me tarvitsemme noita vitun ulkomaalaisia.

En tiedä sitten kuinka paljon he tarvitsevat loppujen lopuksi meitä.

;-)

Aforismien maassa ajatuskukkia koriinsa poimimassa

2010-03-23T08:16:00.003+02:00

Olen ohjelmoinut aivojani ajattelemaan näkyviä todellisuuden ilmentymiä aforismeiksi. Ajatelmiksi, mietelmiksi - tarkoituksena että kesän aikoihin aforismikokoelmani (työnimellä Huvipuisto) olisi valmis.

Asema on paikoitellen ollut hyvinkin viritettynä oikealle kanavalle.

Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä, että miten ja millä tavalla ajatukset pätkittyvät aivojen rattaissa sopiviksi, ja miten niitä on vielä kiva paperilla veistellä terävämmiksi. Kyse lienee pohjimmiltaan siitä, että on ollut taipuvainen sanojen maailmaan jo aiemmin, teorian opiskelu hahmottaa huomion suuntaamista, ja aforismien luku kartoittaa jo maailmaan kirjoitettua, ajateltua kenttää.

Samuli Paronen, Torsti Lehtinen ja Erno Paasilinna ovat ainakin sellaisia joiden kanssa koen ajatuksellista veljeyttä. Hienoa lukea hienoja, kulumattomia ajatuksia.

Ja sitten se persoonallinen, ainutkertainen, ainutlaatuinen oma elämä.

Kaikki suodattuu sen läpi.

Oi mikä riemu jos sitä tarkastelee arkipäivän eteen tuuppaantuneisssa tilanteissa.

Rahahakemuksien teko, väliovien maalaaminen, kirjoittaminen, polkupyörän kumien vaihto mikä tuli luovuttaa vastoinkäymisten suudellessa seuraaville päiville. Keskustelut ja tulevaisuuksien uumoilu ystävien ja vähemmän ystävien kanssa.

Kaikki suodattuu, vaikka välillä sitä yrittääkin olla niin ovela että itseäänkin huijailla koittaa!

:-)

Edelliseen liittyvä päivän facebook -päivitykseni; mitäpä mietin tässä aamulla internettiin:

Marko Laihinen miettii ajan olemusta, sitä miten eletty karttuu. Sitäkin miettii kun tietää rajallisuudet ja tuon lapsellisen tahtomuksensa, että kynttilästä riittäisi viljalti valoa vielä kauan jälkeenkin päin - sen jälkeen kun pimeys on meille jo lämmin.

Keväinen yö

2010-03-19T23:58:00.002+02:00

Minuuttia vaille keskiyön ajattelen kirjoittaa tänne muutaman rivin.

On ollut kiireitä, remonttia ja muuttoa.

Elämää pahvilaatikoiden ja tekemättömien, seisahtaneiden töiden keskellä.

Kun nurkat ovat siivotut menneisyydestä, maali seinällä on uutta; osa vanhemmista luulee erheellisesti, että on hienoa, kyllä nyt kelpaa. Ei, kun puitteet ovat siedettävässä kunnossa, alamme vasta siirtyä asiaan. Ihmiset pääsevät ajatusmaailmaltaan remontoimaan, nikkaroimaan uusia asenteita, opettelemaan uutta, muovautumaan tämän ajan kanssa.

Teen aforismikokoelmaani valmiiksi.

Olen innostunut, minulla on nyt hyvät asiantuntijat ja sparraajat sen kanssa.

Luen niitä myös nyt pinot jotka kirjastosta löydän.

Torsti Lehtisellä on huumorinsa niissäkin:

Kaikista luomakunnan olennoista vain ihminen ja apina ovat naurettavia, apinakin vain sikäli kuin se muistuttaa ihmistä.

Kesyttömästä uroksesta saa oikein kasvattamalla aviomiehen, jonka suurin pahe on omenahyve.

Romaanikäsikirjoitukseni ensimmäisen raakaversion olen myös toimittanut kirjoittamisen ammattilaiselle arvioitavaksi. Paperinippu kädessä tunsin oivallista ylpeyttä tekemisistäni. Tiedän että silti aika oppipoikia tässä vielä kirjoittamisen ja ajattelun ollaan, mutta kun on 40 ikävuoden kieppeissä, kyky ajatella muuttuu. Tavallaan murrosikä.

Ehkä nyt tässä iässä alkaa ensimmäiset karvat kasvaa aivoihin.

Tytön kanssa tehtiin tänään päivällä lumiukkoa.

Innostuimme, ja siitä tulikin lumimadonna lähiötalojemme pihalle, pieni lumilapsi sylissään.

Ihminen prosessoi, iso ja pieni, samaa asiaa.

Hetken hetkiä.

Vilkkaus

2010-02-15T21:22:00.002+02:00

On tullut todenneeksi, että ruumiillinen työ ja tarkoituksellinen tekeminen ovat yhdessä hyvä paketti. Aika muuttuu tähdelliseksi.

Kun ihmisellä on syyt ja tarkat tavoitteet ja mielellään vielä aikataulutkin,

ei paljon mietitä aiheita että

kuka mää ole, mitä varte tämä kaikk, ja mihi mää jourun kualtuani.

Kantamuksia ees ja taas, maalia seinään ja muuta olen tehnyt.

Lauantaina muutetaan esineistö ja elämän pidot uuteen paikkaan, jossa on

sellaista värimaailmaa joka on meille hyväksi, meidän näköinen –

eritoten meidän tulevaisuuden väreissä.

Paljon on värejä, erilaisia, uusia.

Viritystä, virittäytymistä.

Täytin neljäkymmentä vuotta.

Joskus se olisi ollut paljon, nyt ei juuri kummoinenkaan juttu.

Paitsi että 40 vuotta on jo talteen eletty.

Ja siellä ovat, siellä pysyvät.

Hyvän meiningin kevät on alkanut.

I L O !

Tammikuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä

2010-01-21T19:35:00.002+02:00

Aamulla tyttö kouluun

kertoi miten soittanut Mombasata ja kaveri laulanut

ulti-innostunut pianotunneistaan

Sitten remontoinnin keskiössä hetken, sieltä

tyhjäämään kuolleen mummeroisen

maallista tavarajäämistöä

outo fiilis –

nähdä vielä lähiaikoina olleet elämisen jäljet

shampoot hyllyllä, vaippapaketit, lääkkeet

vanhoja esineitä; valokuvia jotka eivät kelvanneet kenellekään

omia lapsia ei ollut

Tyhjeni pieni huoneisto miesvoimin äkkiä

kaikki tavarat katosivat omille teilleen

osa jatkaa varmasti matkaansa, paljon meni suoraan kaatopaikalle

sitten tulee siivooja, ja raamatoidusti muutaman tunnin kuluttua asunto ei muista

enää entistä asujaansa, kuin tuuli olisi käynyt

tulee uusi vanhus

muuttaa sisään elämään lopun aikojansa

Muistan alhaalla olleet vanhukset jotka

katsoivat tarkkaan mitä teimme, kommentoivat,

katsoivat pois kuljetettavia yhden ihmisen tavaroita

tietäen että kohta

oven suussa ovat hekin,

ja heidän tavaransa.

Sama ihmisenmatka jokaisella.

Olen oppinut tästä päivästä paljon.

Mombasa.

Kaarina Halme ja Tony Hazard

2010-01-14T22:38:00.005+02:00

Kaarina Hazard kirjoitti äskettäin kuolleesta Tony Halmeesta kolumnin, mistä on tullut perkeleenmoista metakkaa joka puolella. Kanteluja Julkisen Sanan Neuvostoon ja kirjoitusvaatimuksia että Hazard pitäisi vetää kanveesiin. Ja kirjoitusvaatimuksia että ihan oikeaa tekstiä hän tuuttasi; Hazardin lynkkaajat ovat jokseenkin idiootteja.

Mielenkiintoista.

Hazard tuskinpa olisi kirjoittanut tuollaista Halmeen eläessä.

Ja jos joku mies olisi kirjoittanut tuohon sävyyn jostakin kuolleesta, "värikästä elämää" viettäneestä naisesta, olisi syntynyt sisällissota.

Tony Halme edusti omalla tavallaan tietynlaisten ihmisten arvomaailmaa.

Kaarina Hazard edustaa omalla tavallaan tietynlaisten ihmisten arvomaailmaa.

Oleellinen ero on siinä, että Halmeesta puhutaan imperfektissä.

Yksittäisiä ihmisiä luokitellaan, tyypitetään, yleistetään.

Ne halmeet tätä; kyllähän nuo hazardit tiedetään.

Etiikka.

Hyvä, huono – oikein, väärin?

Koska yhteistä arvomaailmapohjaa ei enää ole suomalaisessa yhteiskunnassa – joskus oli enemmän – niin välillä kaiken keskeltä pilkottaa tämän kohun kaltainen rehellinen yhteentörmäyksellinen todistus siitä, miten eriarvoisessa ja erilaisissa suomalaisissa yhteiskunnissa me yksilöt täällä nyt sitten samaan aikaan yhdessä elämme.

Kököttäen yleistävästi sanoen; sosioekonominen ja sosiokulttuurinen taustamme tuo mukanaan hyvin erilaiset arvot ja etiikat, jotka eivät oikein tahdo enää sekoittua keskenään.

Tietenkin Hazardin kirjoitus pitää sisällään väkevän moraalisen arvioinnin hyvistä ja huonoista ihmisistä. Vaikka yritetäänkin nyt selittää että mediaa hän siinä nyt silleenniinku kritisoi eniten. (Kirjoittaa haukkuu silti Iltalehden kolumnina?)

Viisaat, oikeassa olevat – ja tyhmät, väärässä olijat?

Sivistynyttä pehmofasismia, sivistynyttä modernia sosiaalidarwinismia?

Vaiko vain yksi erinomainen, tehtävänsä tehnyt sanamiinainen kolumni?

Lyhyt väitöskirja modernin runkkaamisen seurauksista

2010-01-08T21:38:00.002+02:00

Luovuustutkijat tietävät, että jos ihminen tekee ihan arkisia rutiininomaisia asioita toisella kädellä kuin yleensä, esimerkiksi lusikoi puuroa vasemmalla kädellä tai kirjoittaa huonommalla kädellä, niin se aktivoi erilaisesti aivopuoliskoja. Moinen toiminta rikkoo rutiininomaisia aivoyhteyksiä, ja aiheuttaa sivutuotteena nk. luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä eri ennustamattomissa muodoissa.

Eilen juolahti mieleen tapahtunut huvittava mutta radikaali muutos miesten runkkauskulttuurissa. Ennen olivat nimittäin pääasiallisena visuaalisena kiihottumisen virikelähteenä ne perinteiset pornolehdet. (Sitä ennen puhdas likainen mielikuvitus ja ehkä aikaan saadut muistikuvat.)

Sittemmin ovat tulleet tietokoneet ja internetin linnunratamaisen suuri pornokuvien, pornoelokuvien ja pornon eri genreiden valtava määrä. (En laita liitteeksi esimerkki-sivustoa.)

Oletan, että tämän johdosta yleisesti oikeakätiset miehet ovat joutuneet nettipornon takia opettelemaan joko:

a) masturbointia vasemmalla kädellä tai

b) hiiren tai ohjauspaneelin käyttö vasemmalla kädellä.

Oli miten oli, niin tällä clipsittelyllä (keksimäni termi nettipornoa itsetyydytystarkoituksessa harrastavalle ihmiselle.) on väistämätön vaikutuksensa edellä mainituista syistä miesten aivolohkojen toimintaan ja uusien hermoyhteyksien syntymiseen.

Vaikutukset voivat olla toki laadullisesti ja yksilöllisesti yhtä lailla negatiivisia tai positiivisia.

Toinen lukunsa on, miten nettipornon avulla toimitettu masturbaatio vaikuttaa esimerkiksi elävän elämän seksuaalisiin suhteisiin, seksuaalisten mieltymysten muuttumiseen esimerkiksi yhä erikoisempien juttujen suuntaan mielihyväperiaatteen porttiteoriaa pitkin. Voimakkaan riippuvuuden helppo syntyminen nettipornoa kohtaan tunnetaan johtuen pääasiassa siitä että aina löytyy jotakin uutta ja ennen näkemätöntä, kokematonta materiaalia.

Tässä olisi jollekin tieteellisen tutkimuksen paikka.

Ei liittymiä

2009-12-21T13:19:00.002+02:00

Kaikki tarinat ovat pohjimmiltaan sankaritarinoita; sen eri muunnelmia.

Ja sankaritarina tarkoittaa, kertoo aina ihmisen henkilökohtaista kasvusta;

ihmisen eri persoonallisuuden ja luonteenpiirteiden etc. yhdistymisprosessista.

(Star Wars tyyppi-esimerkiksi.)

Eräs versio on se, että sankari lähtee kylästä, yhteisen turvaa tuovien valojen luota pimeään tuntemattomaan. Etsimään sitä voittavaa miekkaa, parantavaa seerumia, eheyttävää kaiken tiedon kiveä. On pitkään matkallaan, etsii, etsii. Löytää vaikeuksien ja taistelujen (sisäisten lohikäärmeiden kanssa käytävät mittelöt) kautta viimein, ja vaikka menettääkin, niin löytää paljon.

Mutta kun sankari tekee paluuta kotikylään, häntä ei enää tunnisteta, sankari on muuttunut liian paljon. Tiet ja polut ovat kadonneet, ehkä kasvatettukin umpeen.

Tai sankarissa on aistittavissa "kuoleman haju" (luovuuden peruskaavaan ja persoonan kasvuun kuuluu vanhan rikkoutuminen, tuhoutuminen uuden tieltä) ; ja silloin hänen hallussaan olevaa taikavoimaa ei tahdota. Sankari on muuttunut liian paljon, ja hän muuttaisi väistämättömästi liian paljon muiden elämää, eivätkä kyläläiset ole valmiita liian suureen huomisen tiedon ja toisenlaisten elämänpitojen määrään. He haluavat sittenkin pysyä entisessä, tutussa tylsässä mutta turvallisessa.

Liittymät ovat täten kadonneet; kadotettu kylään, ihmisiin, kylän ihmisten asioihin, suruihin, juhliin.

Sankari blokataan ulkopuolelle, hylätään.

Mikä jää tällöin sankarin rooliksi, mitä hän tekee, mitä hän voi tehdä?

Ei voinut olla lähtemättä, ja liikaa muuttunutta sankaria ei "päästetä" takaisin.

Jeesusta tapaamassa Mikaelin kirkossa

2009-12-14T13:35:00.002+02:00

Olin naiseni kanssa (osittain) laulamassa joululauluja mukana muiden SU 13.12 Mikaelin kirkossa. Väkeä tupa täys, ja tapahtuman ohella tuli sivullinen muistikirjaa suodatettua kuulemasta, näkemästä, kokemasta.

Kristillisen symboliikan avausta, kotikonstein, näin tyhmällä päällä; teemalla että nypitään enkeleiltä siivet ja sorkkarauta vaan kannen väliin ja SKRAAKS!

Isä ja Poika. Mitäpäs jos Jungin transaktioanalyysin polkua mutkitellen olisi maallistettuna, ja ihmiseen palautettuna niin, että "Isä Jumala" vastaa ihmisen ydinminää, ja "Jeesus" Itseä. Tätä maallista hanua, joka mm. tällaisia blogeja työaikansa kuluksi kirjoittelee, naistaan ja lapsiaan rakastaa, töitäkin tekee ja niin edespäin.

Tällöin vaikeasti ymmärrettävä "jeesusuhri" voisi tarkoittaa tietyssä kohdin elämää, tietyssä iässä itsekkyydestä uloskasvattavaa tapahtumaa kohti muiden ihmisten hyväksi ponnistelemista.

Persoonallisuuden eheytymis-prosessi.

(Tällöin ymmärtää myös Tuulikki Saariston lanseeraaman Minä annan anteeksi itselleni -metodin tehokkuuden ja toimintamekanismin. Ihmisessä on eri puolet, tasot niin, että on jokin joka voi antaa nahansisäisesti jollekin anteeksi nämä arkipäiväiset tekomme.)

Toisaalta ydinminän aito omatunto (Itsellä on se kasvatettu omatunto ja oikean ja väärän kasvatettu taju sanattomine tunteineen) on ihmiseksi kutsutun eloonjäämisjärjestelmän sisäistä puhetta suunnista, joihin ihmisen tulisi suunnata. (Jumalalla tai ilman.)

Frankl puhuu että aito omatunto on tarkoituskompassi; näyttää suurin piirtein mihin suuntaan elämässä tulisi mennä.

Maria ja Joosef voisivat tarkoittaa anima -ja animuspuoliamme, sisäistä miestämme, naistamme. Sieltä heistä se "jeesuskin", itsekäs minällisyyskin sitten tietenkin syntyy.

"Talliin", eläimellisten vaistojen ja tarpeiden maaperään. Eläintasolta ihmislapsi liikkeelle lähtee.

Kristillisyys käännytysuskontona on pohjimmiltaan tietenkin erinomaisen

väkivaltainen ja ei-suvaitseva uskonto. Vaikka mihin jälkikäteisiin sanahelinäkorppujauhoihin yritettäisiin piilotella.

"Tehkää kaikki muut kaltaiseksenne." Se on järjetön vaatimus josta on toisten kunnioitus hyvin kaukana.

Sitten toki hyväksytään ja kunnioitetaan jos uskot meidän uskontoon =

"Meidän Jumala on paras ja maailman vahvin jumala ja se voittaa teidän jumalanne tappelussa!" Lähetystyön maallista hyvää saavat ruskeanahkaiset ystävämme kaukana tuolla – kunhan uskot meidän herraamme.

Heti tietenkin huomaa että lähetyskäskyn pohjalla kyse on tietenkin "vain" ihmisten maailman itsekkäistä ja vallanhaluisista arvostuksista ja tarkoitusperistä. Unohtamatta yhteiskunnan alempiarvoisten hallintaa ja orjuuttamista lapsenomaisen uskon avulla unohtamatta.

Ihmisen itsensä teoista riippumaton Armon käsite on kyllä mielenkiintoinen; mistä se tulee, mitä se oikeasti on?

Ihmisen tiedostumisen etenemistä niin pitkälle, että tapahtuu elämäämuuttava "parannus", ja kärsimyksen syyt häviävät? Näin on monelle käynyt esimerkiksi vaimon hakkaamisessa,

alkoholismissa ja alivastuullisessa aikuispeuhaamisessa.

Armo kävi, ja homma loppus siihen paikkaan.

(Modernisti siellä Golgatalla ristillä riippumassa olisi tietenkin se keinotteluun taipuvainen liituraitainen markkinamies, joka alkaa meistä itse kustakin jo löytyä kun tätä vallitsevaa arvomaailmaa olemme tarpeeksi nielleet ja omaksi lihaksemme sitä muuttaneet?)

Ehkä ei parane kolkutella liikaa tällä kertaa tätä aivolohkon taikauskon ovea ja laaria. Siellä ne horoskooppiin, ufoihin, kummituksiin, new ageen ja jeesuksiin etc. liittyvät pohjaistukat muhivat ihmispsyykeen vuosimiljoonien kehityksen tuloksena.

Päätetään aforismiin aiheesta ennen kuin minäkin olen jossakin tuolla kadunvarressa joikaamassa kera Landolan ziizuz -lauluja.

:-)

(af.) Vastaansanomattomat hyvät teot, kiitokset ja ikivelat.

Kaksi tärkeää todellisuutta ja niiden välinen tila

2009-12-07T14:15:00.002+02:00

Nuorisotutkimuksessa on ehkä selkeimmin törmätty inhimilliseen ristiriitaan, kun aiheena on ollut tulevaisuus. Moni nuori näkee oman henkilökohtaisen tulevaisuutensa erinomaisen hyvänä; tulee hyvä koulutus, ammatti, rahaa ja toimeentuloa, puolisoa, perhettä ja lapsia – kaiken yllä kaunis, voimakas elämäänluottavainen auringonpaiste.

Ja sitten kun puhutaan vaikkapa kotikylän, suomalaisen yhteiskunnan tai maapallon tulevaisuudesta, käsitykset muuttuvat niin että mustat verhot vain vilahtavat. Telataan toivottomuuden väreillä, saastumme kuoliaiksi, sodimme toisemme hengiltä. Maailma muuttuu koko ajan turvattomammaksi paikaksi ja epävarmuus lonkeroituu yhä arkipäiväisempiin asioihin.

Miten tämä voi periaatteessa olla edes mahdollista?

Emmekö luota lajitovereihin, jotka sisimmässään kuitenkin ovat kuin me – samat perustarpeet ja samanlaiset henkilökohtaiseen elämään liittyvät unelmat ja toiveet löytyvät on niiden päälle pingoitettu nahan väri mikä tahansa?

(Toki iällä ja ihmisen psyyken ja persoonallisuuden ja tietoisuuden kerroksisuudella ja lokeromaisuudella on osuutensa tässä asiassa.)

Mutta, kun ihmisellä itsellään on lapsi, jälkeläisensä, niin silloin hän pakosti ajattelee asioita myös oman itsensä ulkopuolelta. Eloonjäämisjärjestelmä kun on.

(No, ei kaikki pallopäävanhemmat ajattele siltikään.)

Kun ihmisellä on lapsi – edes yksi, läheisyydessään josta on jollain lailla vastuussa, ajattelee tätä elämää syvemmin, murretuin värein.

Tolpat jotka itse kilkutamme nyt tähän kohtaan, syyt ja seuraukset mitkä vaikuttavat tulevaisuuteen.

Menneen maailman jo tunnemme.

Aiheeseeni liittyen Lyhyt Elokuva isosta asiasta.

Valotetun kuvan värejä

2009-12-02T16:41:00.000+02:00

Viime keväänä oli Raision kirjastossa valokuvanäyttely, jonka kuvat oli pyydetty tavallisten ihmisten kotialbumeista. Avajaisissa olin, ja eräs kuva pysäytti mustavalkoisuudellaan. Ihan ääneeni siinä sanoitin kuvan herättämiä tunnelmiani. Kylmänväristyksiä kävi, kun selkäni takana ollut vanhempi mies sanoi, että hän se on tuo tuossa kuvassa oleva pikkupoika. Pipopäinen poika, sotalapsi, pikkusiskonsa kanssa kyytiä odottamassa Ruotsista takaisin Suomeen. Puhuttiin siinä jonkun verrankin esille sitä, mitä kaikkea kuvan takaa löytyi. Tilinpäätöksenä – tuo nyt yli seitsemänkymppinen mies totesi yllättäen, ettei parempaa aikaa elämässään ole ollutkaan, kuin mitä se Ruotsissa oloaika oli.

Viime viikolla fillaroin saman Koskelan luo tekemään haastattelua yhteen toiseen lehteen. Pihamaalla katselin, että talossa oli tehty mittavia remontteja, kattoa nostettu ja sen sellaista muuta pientä. Vuonna -36 syntynyt kirvesmies oli edelleen voimissaan.

Juttelimme melkein kolme tuntia. Aurinkoisen vaimonsa keittämää kaffetta ja nisua otettiin välillä. Matkattiin viimein takaisin sinne sotalapsuusaikaan ja Ruotsiin. Hän kertoi, että kulttuurishokki oli ollut valtava. Heillä kotona Pyhäjoella oli 11 –lapsinen köyhä perhe, ja Ruotsissa vastaanottavaan perheeseen kuului insinööri-isä, sairaanhoitaja-vaimo ja heillä yksi poika. Sosiaalinen luokka ja tavat olivat aivan toiset. Ruumiillista kuritusta ei tunnettu ollenkaan. Sitä hän tähdensi, että häntä ja siskoaan pidettiin perheen oman pojan kanssa täysin samassa arvossa. Mitään eroa ei ollut.

Mustavalkoiseen kuvaan alkoi juontua tarinasta hienoja värisävyjä.

Suomalaispojasta oli myös ihmeellistä, että perheen vanhemmat osoittivat toisilleen avoimesti hellyyttä – ei päivää etteikö suukkoa pientä olisi vaihdettu aamulla. Pieniä veneretkiä tehtiin lasten ehdoilla, vanhemmat leikkivät lasten kanssa ja herkkujakin syötiin joskus.

Toki Koskelakin tuntee ihmisiä ja tarinoita, joissa ei ollut sotalapsilla käynyt yhtä hyvää onnea kuten heillä.

Kyllä jykevän ja suoraluontoisen miehenkin silmiin vähän kyyneliä puhaltui kun hän tuota aikaa muisteli ja minulle siitä kertoi. Ja sama täällä. Hyvistä asioista, pahoista asioista. Saatoin kuvittaa sitä kauhua, miltä oli pienestä pojasta tuntunut seistä kotipihalla muiden kanssa, ja kuulla ja katsoa aivan jo lähelle tullutta sodan jylyä, kun naapurikuntaa Kalajokea pommitettiin. Ja ne lähdön hetket Ruotsiin, repäisy pois kotoa, maalle vieraalle tuntemattomien ihmisten luo.

Vaikkei hän tarkemmin eritellyt, niin myönsi, että varmasti nuo osakseen saamansa monet myönteiset kokemukset olivat varmasti vaikuttaneet häneen ja myöhempään elämäänsä paljonkin. Siihen millainen hän itse on ollut aviomiehenä, kolmen pojan isänä. Pitkässä työelämässä mukana muiden. Seitsemän kuukautta Ruotsissa oli muokannut elämänasennetta ja suhtautumista toisiin ihmisiin lopuksi ikää. Ei ole mies nykyäänkään esimerkiksi maahanmuuttaja-asioissa kovin jyrkkä mielipiteissään.

Ensi kesänä Koskelan ja sen ruotsalaisen perheen ”pojan” pitäisi tavata.

– Ei ollakaan nähty sitten 68 vuoteen.

Uskon että on tuleva ukkojen kädenpuristus sydämellisyyttä ja iloa täynnä.

Kyllä täällä pohjantähden alla asuu myös monia oikeasti hienoja ihmisiä.

Yhteiskunta-analyysiä seitsemänvuotiaille

2009-11-27T12:39:00.003+02:00

Blogi on ollut hiljaiselossa koska olen kirjoittanut paljon muuta ja muualle.

Ja aika on naulittu paljoihin asioihin. Merkillistä että kaikki aina joskus sumaantuu samoille vuoden päiville ja sitten on kiirus. No, tovin päästä on sitten taas hiljaisempaa. Ehkä.

Tänään pikkulikan kanssa syötiin lounasta, ja hän pyöritteli maitolasiaan.

"Pepsi", virkkoi ajatuksissaan lukemaansa.

Lasi ei ole varastettu Puuhamaasta, muttei ostettukaan.

Siinä on Puuhamaan yli-iloinen nallukan kuva toisella puolen, ja toisella puolen se Pepsin logo. Rekisteröityjä tavaramerkkejä molemmat tietenkin.

Ettei kukaan varastaisi. (Varkailta. Toim. huom. :-)

Seurasi vasemmistolaishenkistä opetusohjelmaa flikalle.

Kysyin nallen kuvaa osoittaen, että onko Puuhamassa kivaa?

– On. (perustui empiiriseen kokemukseen.)

Kiersin lasia.

– Onko Pepsi hyvää?

– On. (heikosti omaa kokemusta.)

Näinhän se homma toimii.

Kaikki kuvat vaikuttavat.

Väitämme nokka pystyssä tietoisina suurhumanisteina ettei vaikuta, ja sitten menemme kauppaan kuin pakon ohjaamana juomahyllyn eteen miettimään, että

mitäs sitä ostais, jois kun muka janottais?

Ja valkataan nyt, vaikkapa tuo, Pepsi -pullo.

Ja jostain kumman syystä halutaan Puuhamaahan.

(Minäkin :-)

Ja edelleen ihmettelen miten on mahdollista, että elokuvien tekijät ovat

koskaan suostuneet siihen, että kesken elokuvansa voidaan näyttää

jotain haistavitun-mainoksia ja katkaista koko homma ja ripuloida kokonaisuus pilalle.

Ja tuo uljas määrä mainospostia satamassa postiluukusta.

Dingeli-hou-hou!: Joulu on tulossa!

Joulu, tuo ostamisen riemujuhla, vaikkakin nyt on valtakunnassa tapahtunut kaikkein pahinta painajaista; ihmiset ovat intoutuneet säästämään rahaa, ja muutoinkin ovat epäluottavaisia kuluttamisen ihanuuteen ja talouskasvuun.

Kuulkaas nyt pallopäät, ei tämä näin toimi! Ei yhtään nyt ruveta kyseenalaistamaan systeemiä niin kuin jotkut kelvottomat vihreät vassaripaskat! Kuluttakaa, kuluttakaa, tai muuten Jyrki-setä on hyvin, hyvin vihainen!

Isä Omistaminen, Poika Raha ja Pyhä Vapaa Markkinatalous; heidän on valta ja voima, niin maan päällä kuin taivaissakin.

Aaaamen.

Miksi Jumala loi tosi-teeveet ja homot?

2009-11-07T15:06:00.003+02:00

Olen pyrkinyt totuttautumaan jälleen televisio-ohjelmiin lähes parin vuoden poissaolon jälkeen.

Myönnän, että olen kyllä paikoitellen ollut jokseenkin pöyristynyt siitä, mihin nk. teevee-viihteen rimat on hilattu. Mitään BB-tunnepornoa en ole edes katsellut.

Arto Salmis-vainaan Kalavaleen luin ja se on mustanhuumorin värittämä "pohjanoteeraus" tositv:lle.

Tai ei sittenkään. Eilen tuli katsottua nimittäin uutta sosiaaliporno-ohjelmaa Totuuden hetki. Siinä oli ohjelman tekijät valinneet (arvioineet riittävän kypsymättömäksi persoonaksi ja siten toki katsojia kiinnostavaksi ja ohjelmaformaattiin sopivaksi) erään nuoren miehen. Ankara baaribilettäjä, julkihomo, otti seksistä rahaakin vastaan jos ja kun (monesti naimisissa olevat) miehet tahtoivat hänelle sitä kerran antaa. Mies itse oli tietojen valossa erittäin rikkonaisesta perheestä ja lapsuudesta kotoisin. Kaiffarille oli nyt kuitenkin koittanut ne lyhyet Hetket Julkisuudessa, ja hänet periaatteessa pengottiin läpikotaisin kaiken kansan nähtäville siinä 50 000 €:n "palkintoa" tavoitellessaan. Toki mainoksien välissä.

Tavoitteeksi jäi, sillä viimeiseksi jääneen kysymyksen tuomari tulkitsi valheeksi. Puhtaasti tulkitsi, sillä tietenkin on täysin idioottimaista edes yrittää ihmisten totuudellisuutta todistaa tällaisissa tilanteissa. No, kilpailija oli allekirjoittanut pelin säännöt, ja nyt kävi näin. Jostain aivan kummasta syystä sitä 50 000 €:a ei tässä vaiheessa ohjelmaformaattia tahdottu hänelle antaa. Peli päättyi, kättelyt, ja heippa.

Jo oli ohjelma. Jo oli homo sapiensin raadollisuudet joilla operoitiin ja katsojia koukutettiin pyssymään paikoillaan että mainonta olisi saatu onnistuneesti ohjattua psyykeeseen.

Televisio-ohjelmat heijastavat aina yhteiskunnassa vallitsevia arvoja. Sitä tehdään, mitä tilataan; niin se pääpiirteittäin menee yksilöiden keskinäiseen kilpailuun perustuvassa markkinataloudessa. Toki tiettyjä haluja rikastetaan ihan mukamas-tarpeiksi asti, mutta kumminkin. No, kotikatsomoissa koetaan suurta katharsista kun onneksi on tuollaisia vuoropäällikkö-homoja olemassa meille niin "huonoina ihmisinä".

Tekee meille "hyville ihmisille" hyvää.

Otsikkoni on toki puhdasta piikikkyyttä, koska minulla ei ole henkilökohtaista puhelinlinjaa Jumalalle.

Kirkkoisät ja äidit painiskelevat nyt hirmuvaikean kysymyksen kanssa, että pitäisikö suomalaisenkin kirkon sallia homojen vihkimiset avioliittoon kirkossa? Oi mikä maallistuminen!

Jos jo kysymyksen asettelu on tuo, niin oman kristillisyyden ymmärrykseni valossa se paljastaa kuinka helvetin hakoteillä nk. tapauskovaiset ovat todellisuudesta ja uskontonsa päivittämisessä. Homous kun ei suurimmaksi osaksi liene yksilöllinen valinta, vaan homoseksuaalisuuden pohja on biologiassa. Homoksi synnytään, joten kristillistä kuvakieltä käyttäen, rakas (Isä) Jumala on homotkin luonut.

Mikä silloin voi olla ongelma kirkkovihkimisten kanssa?

Mikä on talven hinta?

2009-10-27T18:02:00.001+02:00

Viime viikolla oli työnantajan johtokunta koolla. Pohdimme, järjestämmekö ensi helmikuussakin talvileirin paikassa, jossa on Raisiota todennäköisemmin talvi. Kolattiin esille myös sitä, että paljonko se kauemmas muuttanut talvi saa kinostaa persnettoa.

Enää on aika vähän järjeltään jäätyneitä idiootteja, jotka eivät myönnä etteikö maapallon ilmasto olisi jo nyt muuttunut rajusti. Syystä että Ihminen haluaa lajityypillisesti kasvaa ja kuluttaa äkäisenä yli oman tarpeen. Jatkossa Suomessakin säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vuodenajat syksyttyvät. Talvet vetäytyvät ylöspäin kuin entisen isännän vitjamunat. Vähän myöhemmin meidän hyväosaisten suomalaisten oven takana kolkuttelee ne miljoonat ympäristöpakolaiset. Mitäs me heille sanotaan?

Jokin aika sitten Malediivien hallituksen jäsenet pitivät kokouksensa happilaitteilla veden alla. Tempaus pulputti ainakin minulle huolestuneita ajatuskuplia päähän.

Oman muistini mukaan talvet alkoivat heikentyä Laitilan kohdilta 1980-luvulla. Jääkentät jäi jäädyttämättä ja ilma oli sumppuista, plussakeliä. Nykyään on jo kauas sulanut muistista se yhtenäinen lumipeite joka hiutaloitui loppuvuodesta, pysyi talven selässä ja lähti vasta kevään tullessa.

Me olemme kaikki sananmukaisesti helvetillisen isojen muutosten aikalaistodistajia. Kukaan ei osaa ennustaa varmaksi millaista on edes vuonna 2020. Positiivisesti ajatteleva toki uskoo, että pakkojen edessä minun, sinun ja naapurien asenteet ja arvostukset muuttuvat. Samalla toivoo, että tiede ja tekniikka monimuotoisesti kehittyy ekologisempia valintojamme tukemaan. Että aikaan saadaan tärkeät kansainväliset sopimukset, joihin kaikki maat sitoutuvat.

Meitä on kohta seitsemän miljardia tällä samalla aurinkoisella kivellä, emmekä vieläkään kosketa toisiamme.

Kyllä tämänkin päivän tytöille ja pojille soisi ytimiinsä muistoja talvisesta yhdessäolosta, lumilinnan teosta, luistelusta luonnon jäillä. Hiihtämisestä metsässä yksin ilman sitä eteen valmiiksi tehtyä latua. Pakkasen punaisia pusuja poskipäille, nautintoa kuumasta juomasta ulkoleikkien jälkeen. Ja sydämeen elämystietoa siitä talven taivaan syvänsinisestä valosta, ja lumikenttien varjoista; siitä kun kuu saapuu iltaan yön tähtineen.

Ihan himpskatin harmittava juttu, ettei vieläkään ihan kaikkien lasten vanhemmilla ole rahaa häippästä edes kerran vuodessa kokoperheenlomalle Lappiin tai Alpeille. Ihmeellistä, koska onhan se raha jo vanha keksintö; luulisi sitä jo kaikilla olevan.

Olen punanokkainen helmikuun poika, jota kiristää tietoisuuden pipo.

Putoavia kirjaimia

2009-10-14T09:28:00.002+03:00

Monesta syystä johtuen olen kirjoittanut pitempää tarinaa. Se on keskeneräinen täysin, mutta on ollut merkillistä, kun itse on astunut siitä nk. luovan kirjoittamisen ovesta, josta ainakin periaatteessa osaa muillekin jotakin opettaa.

Siinä seurataan itse tarinaa. Sitä kunnioitetaan, ollaan ikään kuin lakki kourassa ja sormet näppäimien läheisyydessä valmiina, että joskos tänäänkin jotakin. No, perusmekanismi on toki psyyken eri kerrosten monimutkaista keskinäistä vuoropuhelua ja tiedonsiirtoa, mutta kyllä se välillä ihmeeltä tuntuu. Eikä toimi ihan väkisin; samoin kuin jos kissana ryhtyisimme kolon vieressä odottamaan, että mikäs ajatus meiltä seuraavaksi hiirenä kurkkaakaan. Jos sillä lailla odottaa, ei sieltä mitään tule. Mikä sinänsä on huvittavaa.

Itse olen jo liian paatunut, että omista teksteistäni humaltuisin ja omilla henskeleilläni benjitä tekisin, mutta kyllä välillä osaan edelleen riemuita; olla niin saatanan ylpeä jostakin ideasta jonka on saanut kirjaimilla huterasti pystyyn. Niin että joku muu saa siihen omat merkityksensä kiinni laittaa.

Risto Ahdin mummo pyysi poikaa kirjoittamaan Kekkoselle, kun pojalle tuli niin pirun hyvä runo että! :-)

Stephen King puhui Kirjoittamisesta -kirjassaan hyvin, että tavallaan kirjoittaminen on sellaista Tarinoiden maassa olemista, ja kirjailija tekee tarinoiden arkeologisia kaivauksia. Välillä löytyy pieni tarina, ja välillä sieltä tulee lopulta ihan helvetinmoinen dinosaurus. Sitä ei tiedä vielä siinä vaiheessa kun lähtee työhön.

Mutta kirjain, sana kerrallaan.

Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Jos ähkyy aloittamisen kanssa tai syystä tai toisesta muutoin välttelee kirjoittamaan ryhtymistä, sitä yhtäkään sanaa tai lausetta ei tule. Eikä itä yhtä laulua, runokokoelmaa, tai romaania.

Tämä pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan.

Ja että osaa välillä vituttaa, kun on elämässä könnännyt niin paljon turhuutta ja ajan hukkaamista. Voi sitä itselleen valehdella jälkeen päin, että hyödyllistä sekin kaikki aika on ollut; sen aikaisen tiedon ja henkisen paketin varassa. Mutta se mikä tiimalasista valuu hiekkana alas päin, se ei ilman kääntämistä tule takaisin.

Ja ihmisen elämää ei voi kääntää toisin päin; maallisella tomullamme, hetkien hengityksellä on vain yksi suunta.

Voimista

2009-10-05T21:18:00.002+03:00

Se voimistuu, lisääntyy mihin ihminen kiinnittää huomionsa.

Kuin valottava, energisoiva sädetys.

Kiinnittää, liimaa, naulaa jonkin asian kylkeen, mikä vie mukanaan eikä

päästä irti.

Erityisesti pitää siis kiinnittää huomiota, mihin kiinnittää huomiota.

Ajattele mitä ajattelet, ja ajattelet tietoisesti kaiken paremmaksi, vaikka

Rumuuden ja tosiseikat hyväksyykin.

Tunteet syntyvät suuremmaksi osaksi ajattelusta; siitä mitä ajattelet, mihin huomiosi kiinnität.

Ajattele itsellesi myönteisiä, innostavia ja uteliaita tunteita, jos pidät

niistä enemmän kuin paskafiiliksistä.

Ajattele mitä ajattelet.

Höylätyt lauseet

2009-10-02T14:46:00.002+03:00

Mitä enemmän pyrkii tietämään, sen paremmin piirtyvät aina lopulta

esille ainoastaan ne oman ymmärryskyvyn rajat.

Todellinen viisastuminen?

Ikä karttuu, kokemukset saa lajiteltua laatikostoihin.

Ihminen kypsyy oman ajan uunissaan, ja yhä

useampaan kysymykseen rehellinen vastaus on:

"En tiedä, enkä voi tietää."

Ymmärrän hyvin heitäkin, jotka valitsevat vaikenemisen, joka muuten lienee paikoitellen

sitä parhainta sananvapautta.

Näkymättömän rakentamista; josta ei voi edes tulla mitään lopputulosta,

ellei sellaiseksi miellä itse rakentamista.

Viime yönä oli ollut syksyn ensimmäinen pakkanen. Tuli mieleen sadut ja niissä esiintyvät erilaiset Kylmän Tuojat; mörköt, jääkuningattaret.

Aamulla otin niiden jäljistä läheisiä valokuvia, olivat koristelleet maailmaa kauniiksi

omilla keinoillaan tai jalanjäljillään.

Kesällä ei ole pakkasta, paitsi hallaa.

Talvella ei ole lämpöä, paitsi aurinkoiset suojapäivät.

Syksyisin on puhtaita kevätpäiviä; keväällä ajattelee joskus että tällaista on syyskuussa.

Näinhän se menee.

11. Eri kansanosien erilaiset todellisuudet

2009-10-01T07:46:00.003+03:00

Tätä askartelin jo eilen aamulla facebookissa, mutta jatketaan, koska täällä aihetta on tullut

vatvottua kymmenkunta kertaa eri puolilta jo ennenkin.

Ihmisillä on tismalleen samat lajityypilliset perustarpeet. Maslowin tarvehierarkia on paljon kritisoitu, mutta on siinä perustaa poliittiselle ajattelulle kumminkin.

Kun niiden perustarpeitten tyydytys on saavutettu, siirrytään "ylöspäin" yksilöllisiin tarpeisiin, joiden sisältämä "jano ja nälkä" rakentuvat mm. lapsuudesta, vanhemmista, elinpaikasta, perheen sosioekonomisesta asemasta, ajan olosuhteista, vallitsevista arvoista, muodista, kohtalonomaisista tapahtumista etc.

Aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen =yksilöitymiskehityksen voimistuminen=oikeiston kannatuksen lisääntyminen. Oikeistolaisuuden päätarkoitus on korostaa ja edistää arvoja, jotka kasvattavat ensisijaisesti yksilön vapautta, yksilön etua ja yksityisomistamista ja yksityisten henkilöiden valtaa.

Lauseke sisältää myös sen, miksi polarisaatiokehitys jatkuu kiihtyvästi. Kysymys on yhä enemmän osaamispääomasta, josta suurin osa ei ole muuten ihmisen omaa ansiota jos rehellisesti syyt tunnustetaan. Vaikka moni "menestyjä" mielellään leuhkien paukuttaakin niitä timantoituja Oman onnensa seppä -henskeleitään, niin useinkaan hän ei ole itse niitä tehnyt. Osan ehkä, kokonaan ei koskaan. (Esim. kasvatus, "tuuri" vanhempien ja heidän henkisen pakettinsa ja kaikkinaisen osaamisensa kanssa, tuuri oman sen elinkeinon "harvinaisuuden" ja sen tuoman arvokkuuden kanssa.)

Eräs oleellinen syy polarisaatiokehitykseen; maailma menee koko ajan monimutkaisemmaksi esimerkiksi sen yksilön oman elinkeinon löytämisen ja ylläpidon osalta, mikä tarkoittaa, että ollaan siirrytty työpaikkojen osalta yhä enemmän fyysisestä työstä "ylöspäin", sinne enemmän älyä ja moniosaamista vaativiin töihin. Älykkyyttä ja muita kognitiivisia taitoja kuten hyvin oleellista muistamisen kykyä tulee synnynnäisesti tietty määrä ja se ei lisäänny, vaikka kehittyykin. Tietyllä tapaa ihmisen elämä on muistin elämä.

Yhteiskunnallista hyvinvointia lisättäisiin hyvin paljon kehittämällä jokaisen "älykkyysluokan", "muistiluokan" ja "sosioekonomisen-luokan" maailmaa sellaiseksi, että siellä voisi tulla toimeen omillaan.

Poliittinen ohjaus olisi tähän väline, mutta koska kasvava osa ihmisistä ei siihen usko eikä äänestä, valta annetaan niille, jotka tietävät että äänestämällä se valta joka tapauksessa jaetaan. Oikeistolaiset äänestävät, ja potentiaaliset vasurit makaavat kotona ja vielä ovat idiootinylpeitä siitä, etteivät äänestä. Vikaa on toki ehdokkaissakin ja itse poliittisessa järjestelmässä hyvin paljon.

Maailman monimutkaistuminen ja sen ajaminen yhä monimutkaisemmaksi on toki keino, jolla

valta (ja rahat) saadaan ulkoistettua heille, jotka osaavat käyttää järjestelmää hyväkseen parhaimmin. Huomionarvoista on, että järjestelmän taidokas hyödyntäminen kuorii yleensä inhimillistä moraalia paljaaksi jotta menestyvät keinot pyhittyvät. Oleellista pohdittavaa onkin, onko siinä sitten mitään väärää, jos "viisaammat" maksattavat "tyhmemmillä" itselleen parempaa elintasoa laadukkaammin huvituksin?

Lyyrisiä piirroksia ajan naiseuksista

2009-09-15T07:47:00.003+03:00

Eilen ostin Vesterinen yhtyeineen - bändin uuden levyn, ja minusta se on

pitkästä aikaa uusi orkesteri josta olen innostunut. Musiikillisesti ja sanojen piirroksista.

Sitten tein tällaisen havainnon.

On puhuttu ja tilastoissa on todettu naisten alkoholinkäytön lisääntyminen

kaikista ikäluokissa.

(Ja väkivaltaisuuden lisääntymisestä; dokaaminen nostaa naisen testosteroniarvoja.)

Nyt nämä perinteisesti miehistä käyttäytymistä kohden vapautuneet

naisten käyttäytymisvalinnat ovat alkaneet tulla jo myös laulumiesten aiheiksi.

Yritystä on punkea päivän valoon jotakin.

Samuli Putron uudella levyllä Elämä on juhla on kappale Älä huuda mulle. Ensiksi ymmärsin sen itsekin väärin päin, mutta se on kyllä melkoisen viiltävä kuvaus dokaavasta naisesta ja siihen maailmaan liittyvistä asioista. Toki lyriikka on kuin romaani eli aina vailla todellisuuspohjaa, periaatteessa, mutta eivät laulut tyhjästä synny.

Vesterisellä on kappale Äiti, joka kertoo myös siitä,

kun perinteiset roolit ovatkin nurin päin.

(...)

oon paratiisiin suljettu

nääntyvään taloon haudattu

joka naristi nurkkiaan

pilkaten velkaista isäntää

Samaan aikaan jossain toisaalla

annat halukkaiden kaulalle suudella

lastenhuoneessa sängyn laidalla

kerron Valtterille:

"Äiti on taas juhlatuulella

eikä tänään enää kotiin ehdi halaamaan

ei tänäänkään."

(...)

Toki voidaan todeta, että miksei naiset saisi käyttäytyä niin kuin miehetkin.

Kyllä tietenkin saavatkin, mutta vapaudessa on aina se vastuu ja se on tismalleen sama asia

kun noustaan sen sukupuolisuuden yläpuolelle.

Ja oma väitteeni on, että tietyllä tapaa naiset edelleenkin ratsastavat tässä ajassa sen alistavan tyrannimiehen historian kauheuksista rakennetun

naiseuden suojakilven alla.

Siellä jossa ei tule kuuloonkaan puhe naiseuden "pahoista" ilmentymisestä, naisten kyvykkäästä henkisestä

väkivallasta (joka on muuten yleensä 6-0 naisen voitoksi alkeelliseen mieheen verrattuna. Ja sitten jossain kohtaa alkaa nyrkit heilumaan.)

Huonoista ja holtittomista äideistä ei oikein saa puhua julkisesti.

Ja jos ei asioista puhuta, se tarkoittaa samaa kuin kissa jemmaa paskansa hiekkalaatikkoon.

Sitä ei ole kun sitä ei näy, mutta on se siellä ja haju lisääntyy mitä enemmän kamaa laatikossa on.

Mies ja nainen ovat monin tavoin erilaiset; joku sanoo että kuin eri lajia tätä ihmisapinaa.

Erilaisuuden ymmärtämisestä alkaa tasa-arvon toteuttaminen, eikä siitä että jäädä kompuroimaan rooleihin. Oman sukupuolen yläpuolelle on kiivettävä – se on yksi vuori voitettavaksi – ja otettava sitten kantaa omaan itseensä ja omiin valintoihinsa. Kontaktia. Ehkä siellä liehuvissa korkeuksissa myös tahdon vapaus puhaltuu joskus ohi niin että sen näkee, en tiedä.

Edellä mainitut esimerkitkin puhuvat tosiasiassa laajemmin yhteiskunnassa tapahtuneista arvomuutoksista. Yksilöt muuttuvat olosuhteiden ja arvojen muuttumisen myötä.

Kaikki vaikuttaa, ja ei tämä kehitys joka puolelta erityisen hyvältä näytä.

Minun mielestäni olisi parhainta, jos mahdollisimman harva aikuinen, nuori tai lapsi kiskoisi kännejä viinalla tai muilla aineilla, ja ettei olisi väkivaltainen, tavalla tai toisella.

On sitten mies tai nainen.

Ihmisiä, tismalleen samalla polulla.

Yhteisöllisten hajujen hissi

2009-09-10T16:35:00.002+03:00

Asumme Å-talossa.

Kerros kuusi.

Olen alusta asti tänne tultua kiinnittänyt huomiota talon hississä piilevään ja paikoitellen suorastaan odottavaan, toisten ihmisten mukanaan tuomaan hajuun.

Nyt kun siihen on tottunut, alkanut kiinnittää huomiota, niin siinä on aina mukavat muutamat sekunnit aikaa nuuhkia ilmaa ja tarinoittaa mielessään hajujen jättäjää.

Haju sanoittuu.

Haju vetää tulppana ulos muistoja, koska hajumuistikuvat ovat vanhimmat.

Tämä on vuokratalo, ja se tarkoittaa, että usein miten hajut on halvat.

Kirjoissa kuvataan usein että ilmassa tuoksui halvan parfyymin tuoksu.

Käytännössä esimerkiksi Linna-shampoo.

Tai Mennen.

Joku partavesi plus pikantti keskioluthuuru sen kera.

Voimakas keskiolut plus pinttynyt juuri kiskotun tupakkisätkän haju.

Mari ei täällä ole ollut pistelemässä ilmaa palaneena ruohona.

Bensiini, pakokaasu joka on tarttunut vaatteisiin.

Ja se koira.

Joku tytär on jättänyt vanhemmilleen sellaisen ihan saatanan ison hurtan hoidettavaksi ja sitä kuskataan tarpeilleen muutaman kerran päivässä. Koira mahtuu just ja just mutkalle sinne hissiin ja haisee erittäin pahalta. Vaikka on toki ihan ystävällinen koira. Ja jos sen kokoluokan koira olisikin vielä äkäinen, niin tätä kirjoittaisin jostain sen suolenmutkasta.

Välillä on ollut vastassa tuntemattomia makeitakin tuoksuja, kun hissistä onkin pelmahtanut ulos afrikkalaista kulttuuritaustaa.

Venäläisillä on oma tupakantuoksunsa; mahorkka rules ok.

Hormonejaan ympäriinsä tipottelevien teinien hissintäyttävä umpiärsyttävä paksu hiki.

Ehkäpä tämä nuuskijaksi tuleminen on herännyt jo joskus kun luin Parfyymin ja

olin siitä ihan innostunut.

Ehkä tästä olisi luontevaa hyppelehtiä miettimään myös niitä kaikkia bakteereja ja viruksia, jotka tänä sikaflunssan etc. kulta-aikana siellä hississä myös kanssamme liikkuvat ylös ja alas, sisään ja ulos.

Kävelyä asioiden läpi ja haukaten sieltä täältä

2009-09-05T08:40:00.002+03:00

Pitkästä aikaa olen innostunut kirjasta ja sen sisältämistä

selkokielisiksi kammatuista ajatuksista.

Edelleenkin on tullut todistetuksi, että tarvittava tieto tulee kyllä luokse

jos sitä haluaa vain saada. Alitajuisia mekanismeja

–peräti ihmeeltä voivat tuntua – mutta sama se.

Liike.

Liikkeen säilyttäminen, se on hyvin tärkeää.

Olla liikkeessä elämänsä sisällä, kävellä kuin venyvän

kuplan sisällä, nähdä toisia ihmisiä omissa maailmoissaan;

parhaimmillaan voi toiselle jotakin sanoa, joku kuulee joku ei.

Parhaimmillaan rakkaus kasvaa kaikista väleistä.

Elämänliike.

Yksi elämä; uskovaisilla on toki kaksi elämää vähintään, mutta

tästä yhdestä voimme olla jokseenkin varmoja.

Ja tämä yksi pitää elää hyvin, koska ihmisen itsensä näkökulmasta

sillä on perustaltaan lahjaluonteensa – jotakin annettua.

Idiootti heittää lahjojaan pois.

Lasten maailma.

Kari E. Turunen piirtää kasvatusfilosofin vakaalla kädellä – monen muun ymmärtäneen viisaan ohella – lapsen maailmasta hyvin selvää kuvaa.

Perusasiat eivät ole perustaltaan monimutkaisia.

"Riittävän hyvin" riittää useimpaan kohtaan, sillä ihmisen elämän täydellisyys on auringon laskun tavoittelua juosten. Ei onnistu, eikä tule onnistumaan.

Useat asiat lapsen iholla, pään sisällä ja teoissa ovat suoraa syytä ja seurausta vanhemmista ja lapsuuden olosuhteista; henkisistä ja materiaalisista viestikapuloista. Kuka avaa ja korjaa omalta osaltaan omalle kohdalle tullutta; lisää – merkkiin sen oman tiedostavan viivansa, jolloin siitä tuleekin + annettavaksi eteenpäin, ja hyvän ketju ei katkea.

Aikuisella on kyky katsoa elämäänsä taaksepäin, arvioida sitä ulkopuolisesti. Se on perusinhimillinen kyky; mielen kerroksellisuutta.

Voi tuntea myös kitkerää katkeruutta kun näkee selkeästi kohdat joissa on

valittu väärä tie omasta puolestaan; silloin kun itse ei ole ollut valitsemassa tai

päättämässä itseään koskevista asioista. Tulee kivuliaasti tietoiseksi, vaikka se toki avautuu samalla tietynlaisen aarteen löytöpaikaksi.

Kun tulee tietoiseksi, voi vasta muuttaa elämänsä liikettä, muuttua itse.

Saa tiedon haltuunsa, kasvaa ja voimistuu, jatkaa matkaansa seuraavaan "taisteluun".

Olen todennut aiemminkin, ettei ihmisellä ole loppujen lopuksi muuta tarinaa kuin yksi, sankarin tarina.

Jokaisella meistä, jokaisen oma sankaritarinansa. Päivien sivut, miten täytät, miten kirjoittaudut?

Siinä mielessä olemme kaikki perustellusti samalla viivalla; me yksilöinä ah niin ylenpalttisen ainutlaatuiset ja ainutkertaiset, mutta perustaltaan aivan samanlaiset ihmiset.

Napitusta

2009-08-27T08:27:00.002+03:00

Muutaman päivän jälkeenkin Benjamin Buttonin

ihmeellinen elämä mietityttää.

Ensinnäkin loistoesimerkki elokuva-taiteen mahdollisuuksista.

Mahdottomia esitetään kuin mukamas olisi oikeasta elämästä kuvattu.

Sitten ne kohdat joista se itse taide katsoi takaisin – mitä sillä itse kukin rajaa –

sokea mies, joka valmisti kellon joka kulki taaksepäin, että sodassa

kaatuneet miehet tulisivat takaisin kotiin, viljelemään maata ja

elämään perheidensä kanssa.

Miehen oma poika tuli puulaatikkoon

paketoituna sodasta kotiin.

Kuva kulki kuin muistikuvaksi rakennettuna taaksepäin, räjähteisiin pamahtaneet miehet tulivat ehjiksi, kuolleet nousivat tantereilta kun kiväärinkuula lähtikin kehosta takaisin jonkun toisen pyssynpiippuun jossa sormi ei koukistanutkaan liipaisinta.

Elokuvan kohta, jossa kuvatapahtumilla kerrottiin mitkä kaikki asiat

edelsivät sitä ajan kohtaa, jossa taksi törmäsi murtaen tanssijan uran loppuun.

Jos pienikin asia olisi mennyt toisin, tätä traagista kohtaamista ei olisi tullut.

Ehkä.

Mitä tällaisia elämänpisteitä meillä onkaan jokaisella?

Montako kertaa esimerkiksi kuolema on käynyt lähellä

harjan ja kihvelin kanssa?

Viimeinen kohtaus, jossa Benjamin oli elämänsä suuren rakkauden sylissä.

Nainen oli vanha, Benjamin oli keholtaan vauva, mutta sisältään dementoitunut vanhus.

Katsoi vielä kerran naista, ja nainen koki että se Toinen tunnisti hänet, muisti hänet.

Ja sitten Benjamin sulki silmänsä.

Elokuvat ovat parhaimmillaan upeita, ne kertovat asioita joihin emme

useinkaan osaa itse elämässämme tarkentaa. Paikoin elokuvat ovat

enemmän totta kuin elämä itse, kenties?

Kehittävät meidän herkkyyttämme kokea, aistia, nähdä, tuntea.

Itkettävät meidän todellista itseämme esille, ja näyttävät

elävän elämän voiman, johon jokaisen tulee suostua.

Tai kannattaa suostua.

Ettei jää pelkästään lupaavaksi ja lahjakkaaksi käsikirjoitukseksi.

Murrosikäinen ripottelee kirjaimiaan

2009-08-10T14:32:00.002+03:00

Heidi Hautala on todennut Annassa 6.8:

"On niin paljon ihmisiä, joita maailma eri millään tavalla palkitse, päinvastoin.

Monelle meistä oraansuojelijoista kävi hyvin, mutta sitten oli heitä, joiden idealismi oli

niin korkealentoista, etteivät he jaksaneet tässä maailmassa.

Idealismi voi olla hirvittävän raskasta."

Minä olen varmasti monenlaista palkintoa saanut, kitise en, mutta ymmärrän tuon idealismin raskauden. Tiedän että Idealistinen Sinisilmä kykenee ajattelemaan itsensä ulos inhimillisestä maailmasta ja esimerkiksi kroonisesti masentuneeksi. Kun maailma ja ihmiset eivät millään muutu sellaisiksi kuin heidän pitäisi muuttua.

Päivän oivallukseen, jonka minä murrosikäinen 39 vee olen itselleni pyydystänyt.

Kun ihminen vanhenee, ikääntyy; tietää omat mahdollisuutensa, tietää kadotetut mahdollisuudet. Sanovat sitä realismiksi.

Tietää ytimiään myöten, että kulkee sitä päivää kohti jolloin puhaltuu se hento viimeinen ulospuhallus ja elämä on tullut valmiiksi.

Monella nuorella peruskokemustila itsestään on kuolematon, ja että maailma on lukemattomia tarinoita täynnä. Tämä on totta nuorten ihmisten maailmassa, ja niin kuuluukin olla. Muuten ei olisi eteenpäin vievää idealismia ja tervettä kapinaa joka synnyttää muutosta.

Mutta kun ihminen ikääntyy, tuntee itseään paremmin ja ennen kaikkea näkee yhä selvemmin rajansa, ääriviivansa, asiat alkavat saada toisenlaista mittakaavaa, ja kaikesta maailmanpahuudesta ja huonoudesta ei olekaan enää valmis ryntäämään barrikadeille tai kärventämään hermonsa. Alkaa valkata minkä puolesta tappelee, mitä säilyttää, mistä luopuu koska aika ja elämä on muuttunut käsinkosketeltavan rajalliseksi.

Rajallinen aika muuttaa moraalia.

Eettisyyden sydämenlyönnit tarkentuvat, sillä omalla tavallaan idealismi ja realismi tekevät

parhaimmillaan oman synteesinsä, liittonsa.

Tästä pohdinnasta voi ahdistua, kokea kuolemanpelkoa, tai sitten ottaa se unilukkariksi mukaan elämänsä valintoihin.

Tämä on minulta sellaista elokuun kirjoitusta.

Meillä on kesä vielä vieraana, se istuu huvimajassa hyväntuulisena ja on onnellinen,

mutta illalla jo syksyn läsnäolo vaatii shaalin laittoa olkapäille, ja

taivaalle ovat tulleet tähdet takaisin pimenevään mereensä.

Ei meillä ole aikaa hukattavaksi turhanpäiväisyyksiin.

Elokuun yö valvottaa

2009-08-02T22:47:00.002+03:00

Matkalle lähtevän ikävää, stressaavia asioita, venkurat rytmit juhlien takia.

Uni on vielä jossakin bilettämässä, sitä ei vielä huvita tulla luokseni.

Silmät auki sunnuntaille hän makaa vuoteessaan, ja miettii avioliitosta syntyneiden asioiden kuten uskonnon, kuoleman ja jälleensyntymisen symboliikkaa.

:-)

Lyhyimmin iskuin uskonto on niitattu sillä, että se on syntynyt ihmisen kuoleman pelon voimasta. Saa lohtua ja turvaa, kun uskoo että elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu.

Tästä on syntynyt mm. kristillinen uskonto ja kulttuuri, jossa uskotaan että ihmisellä on kuolematon sielu, hän on alkuperältään henki ja se olennainen: vaikka kuinka suoranainen pahuuden lähettiläs ja todellinen helvetillisyyden siementäjä olisi eläessään maan päällä, niin hopladii, Jeesus hänen faijansa isä-Jumalan ja pyhän hengen kanssa voi antaa armon, ja sitten taivasten ovet aukeavat ja bileet ihanaiset, murheettomat ja loppumattomat alkakoot!

Kristillinen symboliikka on hyvin vaikeaa. Ymmärtääkseni suurin osa papeistakaan ei ole ollenkaan hajulla mistä saarnaavat tai minkä todellisten asioiden viitteellistä puhetta alitajunnoille he puhuvat. Ohjeita ne on hyvään ja onnelliseen yksityiseen ja yhteiseen elämään muiden kanssa, mutta nykyajassa täysin kadottaneet tienviittansa.

Buddhalaisuudessa ollaan sentään hiukan loogisemmalla linjalla ja uskotaan syyn ja seurauksen lakiin, ja ollaan muutoinkin aina tuuppaamassa se elmukelmuinen eksistentiaalinen vastuunpaketti omista teoistaan aina ihmiselle itselleen.

Mutta sitten sielläkin on se jälleensyntymisoppi, jota toki on tulkittu sitten tuhannella eri tavalla. Viisain löytämäni selityslause on, että ok, jotakin siirtyy, samoin kuin kynttilän tulella toinen kynttilä sytytettäisiin, mutta ei mitään persoonallista minää, johon ah niin rakastuneita olemme, ja jonka kuolemista alati peljätä saamme.

Ihmisen eläimellisyyttä ja biologista pohjaa tuoreeltaan lukeneena mietin, että tuo voisi tarkoittaa ihan yksinkertaisesti sukupolvien ketjua. Kasvatuksen karmaa, geenipakettia jonka tyyttäämme lapsissamme eteenpäin. Sillä lailla mekin jatkamme elämistämme, ilman sitä minää, "markolaihista" tässä tapauksessa.

Esimerkkinä vaikkapa tavat ja puheenparret ja sanonnat, jotka joku on joskus suutaan päästänyt ja sitten ne ovatkin siirtyneet elämään omaa elämäänsä.

Toisiaan seuraavat elämät; viittilöikö se karmauhkauksillaan tai houkutuksillaan sitä miten päivä toistaan seuraa, ja joka päivä me teemme valintoja ja tekoja, jotka kantavat myös eteen päin. Huomiseen, viikon päähän, vuosien päähän tai sitten sinne oman elämän rajojenkin ulkopuolelle.

Tässä päättelyssä on myös uskottomalle moraalin pohja ja erityisesti kohde jolle olla moraalinen; elämä itse, ihmisten suku, omat ja toisten lapset, elämän edellytykset; Huomispäivät.

Lauri Viidan runo Onni sikermästä Onni (1965) :

Onni

Kiitos elämästä, Äiti.

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Suvimaisema: lahdentyven,

saunaranta ja vene

ja helle, männiköntuoksu,

kukat, välkkyvät kalat,

lapsi, lapsia, lapset

ja vanha onnellinen kaiku:

Isä, hei!

Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.

Ikkunan edessä

pystyyn kuivunut omenapuu.

Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.

Kun olen kuollut, kun olen kuollut.

Kesä jatkuu. Kesä.

Laumasta boom-boom-outside

2009-07-28T10:09:00.004+03:00

Omasta mielestäni olen vaihteeksi pukertanut taatusti oman osani siihen

ajatteluun, joka etsii sitä uutta, punavihreää vasemmistolaisuutta. En usko tulleeni hullua hurskaammaksi, mutta sain kaavittua itselleni nenun eteen ne olennaiset kysymykset, joihin ei

minusta ole perinteiseltä vasemmistolaiselta pohjalta vastauksia antaa.

En ole ollut erityisen pidetty esittämieni ajatuksieni kanssa. Toisaalta, koen että itse olen vapaa rooleistani ajattelemaan uskaliaasti ja pusertamaan myös niitä faktoja pintaan. Itsensä pettäminen mm. liian lyhyesti ajateltuun katteettomaan optimismiin on vääjäämätön este jotta sitä oikeaa, ja positiivistakin aikaan saisi.

Ja sille ei voi mitään, että jos vasemmistolaisista näkökulmista näitä nykymaailman juttuja lähtee ajattelemaan, niin ainakin minua alkaa heti vituttamaan ihan saatanasti. Kaikki onkuin taikaiskusta huonosti, väärin, epäoikeudenmukaisesti ja epätoivoisesti. Ollaan alistettuja ties minkä instanssin taholta; kapina ja mesominen on ainut keino ja se vitun valittaminen.

Valittamisen tarkoitus, kuin lapsen itku, on saada äkkiä joku muu tekemään sitä omaa oloa paremmaksi tai muuttamaan olosuhteita. On tarkoituksenmukaista valittamista, mutta paljon enemmän sitä alivastuullista lysmäperseisyyttä. "On jonkun muun syy, että minulla on kurja fiilis!" Jos oma kiska on keskeneräinen tai on alistetussa asemassa, voi sen toki sublimoida esim. poliittiseen vaikuttamiseen kuten läheisriippuvuuden hoitotyöhön. Ok, tulee tuloksia mutta jos ei samalla rakenna omaa pakettiaan uudelleen perusmotiivi kalvaa koko ajan.

Henkisen tason persaukisuus on pahinta köyhyyttä jota tapaa nykyajan vasemmistoliikkeissä.

"Ei ole."

Tälle asialle voidaan vaikuttaa ainoastaan vaikuttamalla heikommassa asemassa olevien lasten ja nuorten elämään. Vaatii tahtoa, rahaa ja resursseja; pitkän tähtäimen näkökykyä. Mutta koska meillä on erittäin moniarvoinen yhteiskunta, kaikki eivät ole sitä mieltä, että näin pitäisi tehdä.

Eräs henkisen tason suuri ilmentäjä, indikaattori on se, että on toiminta sitten mitä tahansa, kun siinä on mukana syvänmielen iloa, hauskuus ja tyydyttävä kokemus tarkoituksellisesta toiminnasta, niin silloin myös syntyy jotakin todellista uutta ja luovaa. Vasemmiston kulta-aikoina oli poliittisen toiminnan ympärillä tanssia, laulua, teatteria; juuri sitä peräänkuuluttamaani "mesipimppiä ja tömäkkää kyrpää." Inhimillistä, humaania vitaalista voimaa.

Eilen katsoin elokuvan Tuulen viemää. Siinä oli kohtaus, jossa jenkit olivat ratkaisevasti tuoneet ylivoimansa rintamalle. "The South will never rice again." Siinä kohden ajatuksiini floppasi myös oma käsitykseni Vasemmistoliiton ja laajemmin vasemmiston tilasta.

Tiedän että oma uskon murentumiseni häiritsee monen omaa pakettia, mutta maailma kulkekoon eteenpäin.

Vasemmistolaisen tuubin tyhjiksipuserrusta

2009-07-16T11:07:00.001+03:00

Tässä oleelliset.

10. Politiikka on välineellistä muille tekemistä

2009-07-05T09:52:00.003+03:00

Parhaimmillaan asia on otsikon mukaisesti. Politiikka on perustaltaan väline toteuttaa

arvokkaiksi ja tulevaisuuden kannalta tärkeiksi koettuja asioita.

Kuten tämänpäivän, rahapiireille toki ihan olennaiset, poliitikkojen julkisuuteen tulleet suorat rahoittamiset ovat osoittaneet, on niitä perusmotivaatioita myös toisenlaisia. Ei niin yleviä

pyrkimyksiä. Mutta oikean miehen (vähemmän on naisia lahjottu?) saaminen

paikalleen poliittiseen auringonpaisteeseen vaikuttamaan on äärimmäisen tärkeää.

Money talks.

Ideaalisen rehellisesti ajatellen toki poliitikollakin tulisi olla kirkkaana se, että hän on omassa työssään vain "väline", instrumentti puolueensa arvoille. (Sekin on totta, että tietenkin poliittinen puolue tarkoittaa myös jonkin tietyn eturyhmän asioiden ajamista ja parantamista.)

Politiikan avulla on mahdollista saada yhteiskunnallista statusta. (Tämän tietää moni vasemmalta ylös yhteiskunnallisia portaita pinkonut. Lipponenkin itki SDP:ltä että on puolueelta lähes kaiken saanut. Huh huh.))

Sellaisetkin ovat nousun kokeneet, joka ei muilla avuillaan sitä vapailta markkinoilta saa. (Tämän näkee aina ennen vaaleja kun erinäisiä ehdokkaita tulee tyrkylle ties mistä yhteiskunnallisista koloista.) Mutta hepä ovat loistavaa poliitikon ainesta, jos tahtovat kynsin hampain sitä asemaa tyydyttämättä jääneelle pätemisen tarpeelleen. Ja työ tekijäänsä opettaa, moni on sittenkin jäänyt sille tielleen.

Usein myös toisten onnettomuus saattaa olla varsinaista onnenpotkua kunnon opportunisteille ja Hyville Ihmisille, jotka tekevät jeesuksen lailla vain pyyteettömästi hyvää työtä köyhille ja raskautetuille, ja ristiinnaulitsevat rikkaan ja pahis-porvarit. Tämä toki on vanhanaikaista kuin ydinvoima, mutta esiintyy sitkeästi edelleen. On alivastuullista rengin tai piian alastatuksen rooliin tahallista jättäytymistä.

Mutta politiikassa on omat lainalaisuutensa ja julkisuus, mielikuvat ovat tosiaan hämärtäneet asiasisällöt. Paikkaa auringossa ja kannatusta haetaan keinoilla mitkä nyt ovat "sallittuja" ja ostavan vaalikarjan mielestä tahdottuja. Suoraan voi sanoa, että poliittista huoraamistahan ne Jutta Urpilaisen verkkosukissa pötköttelyt ja muut kipusisko-kuvastot eri lehdissä ovat olleet. Mutta mikäpäs siinä jos puoluejohto niin tahtoo ja nuorehko muija suostuu. Mitäpä sitä ei tekisi SDP:n kannatuksen eteen. Miksei samalla cicciolinat ja tissit paljaaksi; miten alhaalla menee ne poliittiset rusketusraidat? Joku miespolitiikko voisi pistää jonkun onnistuneen lehdistötilaisuuden päätteeksi helikopterinsa pyörimään.

Kansanedustaja edustaa kansaa.

Kukin 200 edustajasta edustaa jotakin tiettyä ihmistyyppiä, arvoja.

Ehdottomasti me hiihtodouppausta, pesäpallon sopuilua ja politiikan raha -ja verkostokorruptointia harrastavat "rehelliset" suomalaiset olemme juuri tällaiset poliitikot omaksi kuvaksemme äänestäneet, ja taatusti ansainneet.

9. Nokkimisjärjestys (vas.)

2009-07-04T15:45:00.003+03:00

Rehellisyyttä tarvittaisiin minusta myös siihen, että vaikka vasemmistolaisuuden suuriin arvoihin kuuluu ihmisten samanarvoisuus, ja ihmisarvon voittamaton kunnioitus, niin käytännössä ihmisten maailma jakaantuu joka tapauksessa eriarvoisuuden portaille. Luonnollisen ja epäluonnollisen jaon perusteena ovat mm. äly, geenit, vanhemmat, kasvatus, lapsuuden olosuhteet, lapsuuden materiaalinen rikkaus tai köyhyys, lapsuuden henkinen rikkaus tai köyhyys, oman valinnan ulkopuolelta tulevat kohtaloniskut, joista voi seurata laskua tai nousua, maa johon sattuu syntymään, historiallinen aika jossa elää, yhteiskunnan tila ylipäänsä, henkilökohtaiset lahjakkuudet, henkilökohtaiset kyvyt ja taidot (erityisesti tätä talousjärjestelmää ja sen lainalaisuuksia kohtaan), luonne (suhteessa lajitovereihin) ja se ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoonallisuus.

Me kilpailemme koko ajan.

Siittiöswimmauksesta alkaen.

Vasemmistoliitossa hyvin mielenkiintoista on esimerkiksi puolueen sisällä tapahtuva

jakaantuminen valtaa käyttäville paikoille. Valtakunnallisesti paikallistasolle.

Mihin perusteisiin, tahtotiloihin ja tukiporukoihin se perustuu?

Psykologista peruskenttäähän se.

Demokraattisuuteen vannova puolue etsii kuumeisesti oikeanlaista johtajuutta. Että jokin yksilö olisi sopivan vaikutusvaltainen suhteessa muihin, omaisi hyvän johtajuuden, olisi karismaattinen ja viisas; tulevaisuuteen meitä osaisi luotsata. Tavallaan juuri sitä messiasta tai viisasta kuningasta. Tai toimitusjohtajaa.

Tarvitaan osaamista, voimaa ja johtajuutta kilpailussa toisia puolueita vastaan ja Vasemmistoliiton tapauksessa kyse on myös eloonjäämisestä.

Tosiseikkaa on mm. se, että Suomessakin olemme siirtyneet vauhdilla pois sieltä fyysistä kapasiteettia vaativasta psyykkiseen ja henkistä tietotaitoa vaativaan yhteiskuntaan. Tieto on valtaa, ja tieto ja osaaminen on nykyään myös rahaa ja sosiaalista asemaa. Teollisia työpaikkoja meni pyörteen lailla viime laman syövereihin. Eikä tule takaisin.

Maailma menee koko ajan monimutkaisemmaksi, vaativammaksi. Johtuu että tätä kehitetään voittajien ehdoilla ensisijaisesti. Karkaa ihmisiltä joilla "ei ole."

Psyykkisiä talkoohommia arvokkaiden arvojen eteen, maailman parantamiseksi?

Edellyttää taaskin tiettyä älyä, osaamista, taitoja ja aktiivista yritteliäisyyttä.

Hienot tavoitteet on helppo laittaa, mutta niiden saavuttaminen vaatii kovassa kilpailussa kovia taitoja. Onko niitä?

8. Miten purkaa häpeää vasemmistolaisesta kodista?

2009-07-03T23:53:00.002+03:00

Osalla nykyisistä aktiivivasemmistolaisista on ollut monin tavoin oikein hyvä koti. Hyvät ja kasvatukselle viisaat ja oppivaiset vanhemmat, hyvät arvot, ok elintavat ja olosuhteissa on ollut kauneutta ja kulttuuria. Varakkuutta on ollut ettei puutetta ole ollut ja on ollut rikastavia näköaloja ja positiivista asennetta tulevaisuutta kohden.

Isolla osaa se 70 -luku näyttäytyy muistoissa vähemmän kultaisena. Alkeellista yhteiseloa vailla vuorovaikutustaitoja, hien ja paskan hajua, ahdasta asumista rumissa asunnoissa, kulttuuria oli radion kaksi kanavaa. Telkkari mustavalkoinen tuli jossakin välissä, viina maistui ja tappeluja oli.

On päivänselvää, että jos lapsuudessa on ollut tuollaista työläiselämää=vasemmistolaista elämää =ankeaa ja kurjaa elämää josta on kovia paketteja tuliaisina aikuisuuteen, niin siitä traumatisoitunut ihminen ei kyllä äänestä mitään Vasemmistoliittoa. Varsinkaan kun kurkistusluukkuna on nykyinen riitaisa ja kommunisminkin nimeen vannova imago. No way Jose!

Tämä olisi yksi ihan ookoo aihe ainakin puolueen sisäiseen keskusteluun, kun ihmetellään miksei se ihan loistava ohjelmamme tavoita äänestäjiä.

Psyykkisen tason muureja on voitettavaksi paljon.

Saas nähdä retrotellaanko jonkin ajan kuluttua seitkyt-luvussa ja cool-vasemmistolaisuudessa.

Tulee pian vielä ihan muoti-ilmiöksi.

7. Onko vapaata, älyllistä pääomaa riittävästi?

2009-07-02T12:23:00.004+03:00

Onko vapaasti, omilla jaloillaan astelevaa älyllistä pääomaa riittävästi, että

uusi punavihreä Vasemmistoliitto pystytään todellisuuteen luomaan?

Uuden filosofisen, ekologisen ja eettisen punavihreän kokonaisuuden luominen vaatii paljon työtä, päivittämistä tähän aikaan ja tulevaisuuteen. Monitahoista älyllistä pakettia tai eri alojen tiimityötä, koska perusarvopohjan löytämiseksi on kammattava periaatteessa kaikki mittakaavatasoissa globaali, EU, kansallisvaltio, kunta ja yksilö.

On hahmotettava sieltä se punavihreä kokonaisuus – ja käännettävä seuraavaksi teoreettisen analyysin oleelliset tulokset punavihreiksi vastauksiksi olemassa oleviin ongelmiin.

Sen jälkeen arvomaailma on kuljetettava pois sieltä teoreettiselta tasolta; ja kyettävä yksinkertaistamaan oleellista arvopakettia lopulta niin paljon, että myös herra ja rouva Tavallinen-Pulliainen sen kadulta ymmärtää.

Vapaalla ajattelulla tässä tarkoitan sitä, että esimerkiksi Jumalaansa syvästi uskova ihminen ei voi tosiasiassa ajatella sellaisia elämänfilosofioita, joissa sitä Jumalaa ei kantavana voimana ole. Samaan tapaan oman aatteensa ja ajattelunsa vankina on moni Marxin ja Leninin ajatusten vannoutunut kannattaja. Jos siellä omassa henkisessä ytimessä on kiveen hakattuja totuuksia sieltä perinteisestä vasemmistolaisesta aatemaailmasta, niin se rajoittaa uuden ajattelua.

Ratkaisevalla tavalla. On tietty valmis asennoituminen asioihin, tietyt uskomukset joita ei kyseenalaisteta. Tiettyä näköalattomuutta.

Onko ihmisiä, jotka kykenevät luotaamaan pohjia myöten esille sen nyt etsintään laitetun punavihreän Vasemmistoliiton? Se on edellytys, että käytännön tason politiikan teko ja vuorovaikutus saadaan johdonmukaiseksi ja tavoitteelliseksi.

6. Estetiikka

2009-06-30T13:30:00.002+03:00

Palaan tähän vielä uudelleen. Taannoin olin mukana arviomassa aloitteita, joilla etsittiin välineitä aloitteen saamiseksi takaisin vasemmistolle. Eniten innostuin itse eräästä tiukkasävyisestä pohdinnasta, jossa ruodittiin nykyisen vasemmiston estetiikkaa; kauneutta, taidetta. Tai paljastettiin pullautettiin esille se, ettei sitä oikein ole. (Joskus oli kulta-aikana tanssia, teatteria, lauluja, kuoroja, maalareita, kirjailijoita etc. )

Estetiikan vähyys tai sen laatu on merkittävää siksi, että niitä jälkiä pitkin voi kulkea myös takaisin päin. On niin vähän, mistä ilmentyä.

Sitä olisi oikeasti, mutta ko. taiteilijat eivät koe kodikseen enää Vasemmistoliittoa.

Estetiikka on myös suora kuvastin sille vasemmistolaiselle ihmiskuvalle. Antaako, rikastuttaako se juuri minun elämääni? Muistuttaako se kenen kasvoja?

Arhinmäki toivoo iloa mukaan uuden vasemmiston tekemiseen.

Missä Ilo luuraa vasemmistolaisuudesta?

Aito ilo ja nauru edellyttää tietynlaiset olosuhteet, ja ne olosuhteet ei voi olla rakennettu kateuden tai katkeruuden tiiliskivien varaan.

5. Kansa on kadonnut

2009-06-30T12:17:00.002+03:00

Liittyy edellisiin; on jokseenkin väärin puhua mistään yhtenäisestä kansan äänestä. Polarisoituminen, yksilöityminen kehitys.

Ei saa yleistää kansaa kuten ryhmää "ulkomaalaiset".

Nuorisotutkimuksesta nähdään tulevaisuutta, joka tarkoittaa sitä että, että tämä yksilöllistymisen kehitys kiihtyy. (Jossain hevissäkin on niin paljon ties mitä alakulttuureja ja genreä etc. että se oma tietämys on aika hailakkaa.)

Tämä tarkoittaa sitä, että neovasemmiston olisi kyettävä puhumaan monilla ei "kielillä" tavoittaakseen yksilölliset ihmiset eri viitekehyksistä. Mallia voi ottaa esimerkiksi nuorten huumevalistuksesta. Eri keinoin tavoitetaan eri ihmiset kuitenkin saman asian tiimoilta.

Neovasemmiston arvojen ja ihmisten mainonnan ja markkinoinnin noudatettava samaa yksilöllisyyteen pyrkivää tietä. Vaikka sitten universaali ihmisyys arvoilmentymineen onkin pohjamaana.

Saa olla todella taitava mainosihminen, kuka luo globaalista uusliberalismista

(Mikä vittu se o hä??!!) sellaisen joukkoja kokoavan yhteisen vihollisen vasemmistorintamalle. Jos sen pilkkoo yksilöiden arkiseen elämään osuviksi esimerkeiksi, niin sitten ehkä.

Neovasemmiston tulee kyetä määrittelemään "kansasta" sosioekonominen kohderyhmänsä. Tulotaso, jonka alapuolelle jäävien kannattaa äänestää Vasemmistoliittoa. Yhteiskunnallinen ja ammatillinen asema, jolloin omien etujen nojalla kannattaisi äänestää Vasemmistoliittoa.

Ja se puhe tavallisesta kansasta, tavallisesta ihmisestä. Kansan tahdosta. (?)

Kansan tahtoa Vasemmistoliittokin nyt maistelee, ja ei oikein maistu kannatuslukujen valossa. Onko kansa väärässä? Äänestävä kansaosa ainakin on ihan vääränlaista.

:-)

4. Ekologiset ja eettiset ristiriidat

2009-06-30T11:47:00.003+03:00

Tuttu esimerkki punavihreän vasemmistolaisuuden ristiriidoista tässä asiassa: telakalla työskentelevä henkilö.

Ekologisesti katsoen jonkin jättiläismäisen huviristeilijän

rakentaminen luonnonvarojen ja energian käytön osalta on aivan alusta sinne vihonviimeiseen loppuun asti katastrofi. Jos on eri mieltä, ei tiedä vielä riittävästi tosiasioita.

Tämän lisäksi työntekijät, jotka kykenevät rakentamaan palkallaan maailman mittakaavassa kohtuullisen eliittisen elintason omine kulutustottumuksineen.

Eettisyys; mikä on ostamiseen ja kuluttamiseen rakennettu jättiläismäinen huviristeilijä?

Entä telakkatyöntekijän elinkeinon todellinen eettisyys? Ei ole ollenkaan se ja sama, mitä ihminen työkseen tekee, ostaa tai kuluttaa. (Ajankohtainen toiseen suuntaan hitaasti muuntuva esimerkki ja arvomuutos on kettu yms. turkistarhurit.)

Henkilökohtaisia valintoja, joissa on kyljessä kiinni ekologinen hintalappu.

(Etelän lomamatkailijana ja äskettäin ajokortin hankkineena tämän tasan tarkkaan tiedän, ja olen arvoristiriidoistani tietoinen.)

Kuinka paljon ollaan todellisen hyvän asialla, ja mikä arvo voittaa?

Millä perustellaan oikeutus niihin omiin valintoihin?

Neovasemmisto tarvitsee ajankohtaistetut eettiset mittatikut eri asioihin ja selkeän ekologisen arvomaailman omalle sosioekonomiselle luokalleen. Tarkoittaa tiedostumista ja asenteiden muuttumista todella paljon.

3. Passivoituminen & Alkoholi

2009-06-30T11:11:00.002+03:00

Vasemmistoliiton vaikea ongelma on se, että heidän potentiaalisiin äänestäjiin ja kannattajiin kuuluvat ihmiset ovat syrjäytyneet, passivoituneet ja usein myös alkoholisoituneet pois yhteiskunnasta. Vaaleissa nämä ihmiset nukkuvat, tietenkin, koska eivät usko politiikan mahdollisuuteen muuttaa asioiden kulkua.

Martti Korhonen arvioi passiivisten määräksi 20-30%.

Hyöty.

Vasemmistoliiton on kyettävä esittämään yksinkertaisessa paketissa ihmisille suoraa hyötyä heidän äänestämisestään.

Ja luotava usko, että myös muutkin äänestävät riittävästi, jotta tulee myös sitä tarvittavaa poliittista pakotevoimaa asioiden ajamiseksi toisenlaisiksi.

Passivoituneiden arvomaailma ja punavihreän vasemmiston arvomaailmat; kohtaavatko ne, tahdotaanko samanlaisia asioita?

Toinen aiheeseen liittyvä ääneen lausumaton tosiasia on, että Vasemmistoliiton aktiiveilla on todella runsaasti henkilökohtaista ongelmaa alkoholi-riippuvuutensa kanssa. Siitä kuuluisasta työmiehen perjantaipullosta on kehitytty paljon ja todella huonoon suuntaan; toki miesten ja naisten tasa-arvoa toteuttaen.

Neovasemmiston raittiusliike? Onko siihen "kansan" tahtoa vai uppoaisiko paremmin nykyistäkin löysempi alkoholipolitiikka ja asenneilmasto?

Vanhat taistelijat ja äänestäjät kuolevat vanhuuteen, ja kasvava osa työikäisistä duunariluokasta on alkoholisteja, vaikka eivät sitä itse myönnäkään.

Kuolleisuus ja kaikkinaiset ongelmat läheisten kanssa lisääntyvät, ja se, ettei nupissa enää oikein leikkaa.

Passivoidutaan ennen pitkää kuten muistakin huumausaineista.

Itse olen ollut absolutisti 10 vuotta, ja olen lakannut ymmärtämästä humalajuomista.

Tässä on eräs syy, miksi tiedän kuuluvani marginaaliin.

Ok.

2. Polarisaatio, eriarvoistuminen

2009-06-30T10:16:00.002+03:00

Jos kulkee Sillankorvan alkoholistien asuntolan ohi, voi samalla silmäyksellä nähdä aitaan nojaamassa stalingradmaisen miehen tai naisen, jossa vielä hieman ihminen höyryää. Siitä ohi voi juosta trendivaatteissaan ennen duuniaan aamulenkillään oleva ihminen, joka ei luo silmäystäkään siihen aidan vieressä olevaan. Ehkä nyrpistää nenäänsä koska paikalla haisee vahvasti Masinolin parfyroima kusi.

Jotain orpoa koiranpentua itketään televisiosta nähtynä, mutta todellisen elämän ilmiöille olemme melko välinpitämättömiä.

Elämme kilpailuyhteiskunnassa, jossa olemme eläneet aina. Hyvin ohuen sivistyskuoren jälkeen olemme heti varsin raadollisia lajitovereita kohtaan, jos meidän perustarpeitamme tai omaisuuttamme uhataan.

Millaisen lapsuuden, vanhemmat kaikkine olosuhteineen saamme, se määrittelee todella paljon loppuelämäämme. Tämä tulisi olla neovasemmistolaisuuden suurimpia kiinnostuksen kohteita, koska täällä on niitä kuuluisia "syitä" myöhemmin seuraaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

(Arhinmäellä ei ymmärtääkseni ole omaa lasta, joka parhaimmillaan syventää ihmisen elämännäkemystä hyvin paljon ja auttaa painottamaan niitä kaikkein tärkeimpiä asioita, millä tulevaisuutta rakennetaan paremmaksi. Jokainen lapsi on sijoitus johon tulee olla varaa. Meillä ja muualla.)

Henkilökohtaiset kyvyt ja taidot. Älyllinen pohjapaketti on se, mikä se on. Myöhemmin meidän on mahdollista hankkia lisää hyödyllisiä tietoja ja taitoja kouluttautumisella. (Tähän liittyy toki olennaisesti taas nuo lapsuuden annetut viestikapulat; hyvät ja huonot.)

Kyvyillämme, taidoillamme; ainutlaatuisilla persoonallisilla lahjoillamme sijoitumme tähän ihmisyhteisöön tiettyyn kohtaan. Sosioekonomiseen luokkaan, jos nykykielellä määritellään.

Ennen oli matala sakki työläiset ja heillä työtä teettävät ylemmässä arvoasteikossa olevat. Nykykehityksellä eriarvoisuuden haitari on revahtanut todella leveäksi. (Tämä etenee kaikilla rintamilla: Hesari arvioi että mahtaakohan Suomi kuulua jatkossa valtiona siihen syrjäytyvään ryhmään?)

Yksinkertaistaen. Maailma on mennyt, luotu monimutkaiseksi. Ei ole enää yksinkertaisia töitä, tai jos on esimerkiksi maataloustyöt, niin ne ei nappaa suomalaisia vaan työntekijät tuotetaan muilta mailta.

Pitää osata monipuolisesti paljon, pitää olla erilaisia fyysisiä ja henkisen tason kykyjä.

Jos ei ole, tipahtaa alemmas sosioekonomisessa luokassa. Tarkoittaa huonompaa henkilökohtaista elintasoa, elämänlaatua. Vähemmän rahaa. Helposti tästä viimeistään aukeaa syrjäytymiskehitys.

Taloudellinen hyvinvointi ja elintason kohentuminen tarkoittaa, että yksilöllistymisen kehitys on voimistunut ja kiihtynyt. Tämän tietää moni vasurikin, joka on saanut omalla työllään hankittua kivan, omannäköisensä elämän.

Tämä kaikki on toki täydellisessä ristiriidassa ekologisten tosiasioiden kanssa, mutta niistä tuonnempana.

Polarisoitumisesta vielä, tietty katkeruus ja kateellisuus siitä omasta osasta suhteessa muihin näkyy mm. perussuomalaisten saamassa äänimäärässä. Missä piiloteltuna koukkuna on kuin kissanpaska hiekkalootassa ne "ulkomaalaiset". Plus muut kaikki toki itsen ulkopuolella olevat Syylliset.

Minä en ottaisi perussuomalaisten politiikanteosta mitään mallia.

Mitä tehdä vasemmistolaisesta näkökulmasta tälle vaatimuksia kiristävän talouselämän luomalle, väistämättömälle eriarvoistumiselle?

1. Uskottava vaihtoehto

2009-06-30T09:45:00.002+03:00

Äänestävien kansalaisten, muiden poliittisten toimijoiden ja politiikan tutkijoiden uskon ja ymmärryksen mukaan vasemmistolainen aatemaailma tuli tiensä päähän Neuvostoliiton romahtaessa palasiksi.

Enemmistö äänestävistä ihmisistä ei halua mitään kommunismia, eivätkä halua myöskään sosialismia.

Kehitys, ja nykyinen poliittinen valta-asema kertoo tämän.

Ja se kenellä on valta suhteessa muihin, määrää viulut ja soitot.

Eräs suurta ristiriitaista ja olemassaolevaa itsepetosta on minusta se, että monien vasemmistolaisten henkilökohtainen talous ja elintaso ovat verrannollisesti hyvin korkeita. (Dremareilla tämä on vielä pahempi ongelma; tarkoittaa että se on koko vasemmiston ongelma.

Henkilökohtainen hyvinvointi; monella on "luokkataistelu" toteutunut onnellisesti, mutta samalla on se aatteen perkule mennyt pesuveden mukana ja haalentunut vaaleanpunaiseksi.)

Se tarkoittaa sitä, että ihminen on saanut juuri siltä kovasti parjaamaltaan kapitalismilta ja vapaalta markkinataloudelta itse henkilökohtaisesti hyvin paljon hyötyä ja vaurautta.

Tästäkin voi toki syyttää niitä ikipahoja porvareita, mutta sille nyt nauraisi aidan seipäätkin!

Tämä tarkoittaa sitä, että uudenlaisen vasemmistolaisen ajattelun ja toiminnan perustaksi on hyväksyttävä tämä taloudellinen malli, sen lainalaisuudet ja mm. väistämätön ihmisten eriarvoisuus siinä, eikö niin? On oltava rehellinen; muutoin on turha odottaa poliittista valtaa, jonka antavat äänestävät ihmiset.

Rahan valta on oma lukunsa, mutta jokainen voi miettiä asiaa oman taloutensa kautta. Raha on valtaa, potentiaalia, resurssia toteuttaa elämässä arvokkaaksi kokemiaan asioita. Sitä se on ollut aina.

Vasureista ei ole kivaa tukea verorahoillaan yritysten valtavia sosiaalitukia, ja porvareita vituttaa hyysätä verorahoillaan alivastuullisia sosiaalipummeja. Poliittinen valta ratkaisee mitä tehdään.

Nykyvasemmisto onkin toki pyrkinyt säännöstelemään ahneutta, huhuilemaan solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden perään, metelöinyt ettei köyhiä unohdettaisi, meillä ja muualla,

mutta olennaista on silti tämä: todellista pakotevoimaa tai vastavoimaa ei ole tältä pohjalta ole antaa. Ei ole toisenlaista talousjärjestelmää toisenlaisine ihmiskäsityksineen. Toisenlaista perustavanlaatuista filosofiaa ei ole; Marx ja C0. kuuluvat oman historiallisen kehityksen ja aikakautensa viitekehyksiin.

Tässä mielessä vastakkain asettelun aika on ollut jo aika kauan ohi.

Tämä tuo toki esille vanhan ristiriidan; miten Vasemmistoliiton pitää toimia riveissään olevien vanhojen kommunistiensa kanssa? Yhteiselon riemua on nyt seurattu puolueen perustamisesta lähtien.

Mitäs sinä oikein tarvitset?

2009-06-26T18:17:00.002+03:00

Luin uutista suomalaisesta ohjaajasta, joka on tehnyt K-18 dokumentin homopornon teosta.

Ohjaaja itsekin homo, joten hänellä oli kiinnostus aihetta kohtaan. Itse genre, homoporno on kuulemma eräs vauhdikkaimmin kasvava bisnes pornoalalla.

Oma käsitykseni on, että ihmisen "homousprosentti" määrittyy eniten biologisesti muutamaviikkoisena, kun sikiölle alkaa pulputtaa testosteronia.

Mutta kiintoisaa ovat tarpeet. On jano, jokin sanoo että jossakin on veden tapaista.

Nälkä, tekee ruokaa mieli. Näin edespäin fyysisellä puolella, mutta menee mutkikkaammaksi, kun siirrytään psyykeen ja henkisen paketin alueelle. Itseäni arveluttaa, että erittäin monella on suuri tarve katsoa väkivaltaisia elokuvia. Realistisia väkivaltakuvausta, jossa vastustajien paskaksi hakkaaminen on se juttu ja juoni. Mistä nousee numeraalisesti aikuiselle moinen tarve tyydytettäväksi?

– Ei, silloin ei sovi kokoustaa, sillä silloin katson vaimoni kanssa raakaa väkivaltaa. Sopiiko lauantaina?

Tiedän että tarpeet syntyvät ja jatkojalostuvat hyvin monimutkaisten yhdistelmien lopputuloksina. Mutta oleellista on se, mihin suuntaan ihminen itseään ja huomiotaan kuljettaa. Jos on kyky itseään kuljettaa.

Se kasvaa mitä ruokkii.

Pimeä, tai valkeampi puoli.

Miksi tehdään sellaisia elokuvia kuin tehdään?

Siksi koska sellaisille on kysyntää.

"Ja sitten jossain välissä onnelliset länsimaalaiset ihmiset menivät niihin isoihin saleihin, joissa näytettiin oikeaa elämää jäljittelevää kuvamateriaalia. Hämmentävää oli, kun yleisö raakkui naurusta kun valkokankaalla tapettiin tai hakattiin ihmisiä. Samaan aikaan maailmalla oli käynnissä useita kymmeniä sotia."

Psyykkinen laihdutuskuuri; sellaisen tulee pitää ensiksi, jos tahtoo omia tarpeitaan puhdistaa ja vaihtaa parempiin.

Tietenkin mm. mainonta, yleinen nykyisemme kilpailukulttuurimme arvomaailma, perinteet, omat kokemukset etc. muokkaavat tarpeitamme myös ulkoapäin. Ja koska ne muokkaavat alitajuntaa, me emme ole niistä vaikuttimista useinkaan kovin tietoisia.

Mutta, suurimmalla osaa taitaa olla ihan helvetin tylsä se oma elämä.

Vaiks menee taloudellisesti ihan kivasti ja silleen niinku.

Tarvetta olisi tarkoituksellisempaan, elävältä tuntuvaan elämään.

Tarinat

2009-06-22T19:38:00.002+03:00

Erään pojan isä oli mm. reipashenkinen häntyri, joka kuhnuroi tussusta tussuun ja lapsia tuli. Hylkäsi perheen, perusti uuden; oli siis sitä oikeaa egoistista säätäjä-mieslajia.

Pojan äiti ja lähipiiri kertoi pojalle kuitenkin aivan toisenlaista totuutta; niissä tarinoissa pojalla oli suoranainen sankari-isä, joka oli tehnyt kaikenlaista urhoollista ja hyvää.

Meni yli kaksikymmentä vuotta, ja sitten poika tapasi siskopuolen, joka kertoi hänelle raadollisia totuuksia heidän isästään. Poika järkyttyi, ei ollut uskoa.

Lastensuojeluopinnoissa ymmärsin sen oikeaksi tiedoksi, että vaikka lapsen vanhempi olisi millainen kusipää tahansa, niin jotakin positiivista tulee tästä ihmisestä aina kertoa hänen lapselleen. Tällä mekanismilla kun rakennetaan sen lapsen psyykettä, tunne-elämää etc. Ollaan kiintymysobjekti, ja katkaistaan kierrettä.

Olen sitä mieltä, että tietyissä kohdin voi valehdella ihan puhtaasti.

Tarinoittaa uudelleen; silloin se on totuusarvo, se on tarinallista realismia joka kasvattaa.

Sitä paitsi, kun tuntee vasemman aivolohkomme Ja kolot me täytetään hötöllä -mekanismilla toimivaa minäpaketin koossapitojärjestelmää, niin vähäiset taitaa olla totuuden murut jokapäiväisessä puheessamme.

Ai niin, alussa kerrottu poika on Barack Obama.

Kaikilla tarinoilla on merkitystä.

Ominaisten saari

2009-06-16T21:06:00.002+03:00

Rymättylässä, Turun saaristossa on saari nimeltään Ominainen.

Sitä ympäröi hankala ja karikkoinen ranta joka puolelta.

Kirjojen mukaan Ominainen on aikanaan ollut paikka, johon on haudattu

kirkkomaalle sopimattomat, itsemurhan tehneet ja muut pahaintekijät.

Saari on ollut siihen aikaan hyvin kammottu paikka, ja ruumiiden saattajat pelkäsivätkin paikkaa suuresti. Usein kävikin niin että ruumista haudattiin vain hieman sammalien alle tai ei ollenkaan. Kuljetusrekikin saatettiin jättää sinne ja sitten paettiin saaresta nopeasti.

Saarta pidettiin kirottuna, siitä kerrottiin kummitusjuttuja, miten esimerkiksi laivojen kiinnitysköysiä katkottiin yöaikaan.

Toisen maailmansodan aikaan Ominaisten saaren tumma historia jatkui. Saksalaiset sotilaat

nimittäin heittivät saaren kohdalla veneistään mereen suomalaiset morsiamensa, koska tiesivät etteivät voi viedä heitä mukanaan Saksaan. Toisen tiedon, ehkäpä kirjasta siivotun version mukaan naisia ammuttiin veteen ja vain muutama pääsi uimalla pakoon.

Luin tästä Ominaisesta, ja paljon kokenut ja mihinkään yliluonnollisiin uskomaton merikarhu kertoi oman kokemuksensa saaresta. Erään nuorisoporukan kanssa he olivat vaivalla rantautuneet Ominaisten rantaan, ja pieni ryhmä oli isosta laivasta mennyt soutuveneellä rantaan.

Nuorilla oli tarkoitus yöpyä teltassa saarella, mutta haaveeksi jäi. Illan hämärtyessä oli alkanut kuulua merkillisiä viheltelyjä ja kivien heittelyjä. Nuoret olivat ottaneet jalat alleen ja tullessaan rantaan oli havaittu, että ison laivan keulaköysi oli irronnut, tai irrotettu.

Umpikauhuissaan olleet nuoret eivät tätä olleet tehneet. Kertoja totesi loppuun että noh, eipä ole sitten sen kerran jälkeen sinne tarvinnut rantautua.

Koin sellaisia kokovartalovilunväristyksiä kuunnellessani tuota Ominaisten historiikkia. Jokin usko tai tietämys siitä, ettei tässä nyt mitään paskaa puhuta kai vaikutti taustalta aika paljon.

Sinänsä toki kiinnostavaa, että itsessänikin on joitakin skeemoja, joihin niin sanotut kummitusstoorit resonoivat. Se on vähän jotakin samaa hallitsematonta, kuin esimerkiksi jokin taide-elämys saattaa tuottaa.

J. Karjalaisen Laura Häkkisen silmät -kappale on myös laulu, jossa kylmä on karsinut kuulijankin korvan kautta.

Tulee puhutelluksi jollekin sellaiselle alueelle itsessään, sinne missä Järki on tapahtumiin selkä päin ja peukaloitaan pyörittelee, koska ei ole hänen asiansa.

Sekin on mielenkiintoista, että onko tässäkin tarinassa jotakin Ominaisten saaren henkeä mukana, mustina pidettyjen energioitten tuulahdusta?

Elämänasenteen aiheuttamat alastomuudet

2009-06-14T22:36:00.005+03:00

Markkinoilla;

kun näkee pitkästä aikaa naamatuttuja ihmisiä, ja sen takia panee merkille heti miten huonot elintavat ovat alkaneet näkyä vääjäämättömästi kehossa. Lihavuutta, tupakankeltaista ihoa, alkoholin huuhtelemaa yleisharmautta ja elämänilotonta kehoa ja sen sointia ei voi piilottaa mihinkään vaatekappaleeseen.

Rakkaudettomuus, läheisyyden tarve, ystävien puute, hyvän seksin puute, aidon muitakin ihmisiä hyödyttävän tekemisen puuttuminen; se jokseenkin kokonaan tarkoitukseton elämä on näkyväisintä jos sen osaa nähdä.

Vielä merkittävämpi – ehkä kaikkein merkittävin on se oma, itse valittu asenne elämää kohtaan.

Miten elämänasenne sitten näkyy ihmisestä?

Puhekuplat; ovat ne negatiivisyydessä lionneet, kiinnitytäänkö huomioankkurin kanssa siihen huonoon ja ikävään, maailmantuskaan ja kutakuinkin kaikkeen mahdolliseen huonoon ja pahaan.

Hymyttömyys.

Se varjoista katsova Katkeruus ja Kateus jota ei koskaan itsessä myönnetä; toisilla vaan on kaikki niin hyvin ja minulla on ihan paskaa. Alivastuullisena lysmäperseenä ei kuitenkaan viitsi (tai ymmärrä, myönnettäköön) lähteä tiedostamaan ensin sitä omaa palettiaan, ja sen jälkeen kohentamaan omia asemia ja niitä valittuja elintapojaan, vaan syyttää muuta maailmaa ja muita pahoja ihmisiä tilastaan, joka tuntuu kovin kehnolta.

Uskomukset.

Yhä uudelleen todistuu se, että se on, minkä ihminen uskoo olemassa olevaksi. Liittyy erityisen paljon yllämainittuihin asioihin. Negatiivisten ajatusmallien perustana ovat ihmisen omat uskomukset sen suhteen, millainen maailma on.

Kaikki ihmiset omissa maailmoissaan!

Itsensä edes jonkinsorttisella tuntemisella vähintäänkin siirretään vuoria.

Oodi Testosteronillle!

2009-06-07T12:00:00.002+03:00

Jokin aika sitten kuulin radiosta pitkän linjan nuorisotyöntekijän

murteellista pohdintaa:

"Nii, mää olen kyllä tullu vuasien kulues siihen tulokseen, et kyl se on se testosteroni mikä syä järkeä.

Se on vast siinä kolmenkympin jälkeen ku miähestä alkaa tulla ihmine."

Olen nyt muutaman kerran ajanut väliä Turku-Laitila-Turku ja

joka kerta olen todistellut sellaisia aivan käsittämättömällä

riskillä otettuja, täysin turhia ohituksia. Rattia ohjaamassa uhkuva testosteroni.

(Joka viikonloppu tuntuu päättyvän lehtien palstojen mukaan muutaman nuoren elämä aamuyöstä, kovassa vauhdissa ja kavereita ja testosteroni kyydissä.

Pääosa nykyistä urheilulajeista, kuten esimerkiksi jalkapallo on kehittynyt 1800 -luvulla. Pääsyy on siinä, että yhteiskunnalliset rakenteet ovat muuttuneet, ja metsästys väheni dramaattisesti. Toinen iso syy on sivistys, jonka takia sotiminen ja väkivalta on koko ajan vähentynyt. Homo Sapiensin mieshormoni on vaatinut itselleen hyväksyttäviä masturboinnin ja purkautumisen teitä.

Väkivalta & action -elokuvat, väkivaltapelit, extreme-harrastukset ja seksiin liittyvä teollisuus yrittävät kaikki tyydyttää parhaansa mukaan testosteronin luomia käyttäytymisyllykkeitä ja todellisuudessa sen testosteronin pääosin ajattelemia ajatuksia.

Lihaksikkaat veneet ja testosteronille sävelletyt ja piirretyt autot; rahasuonikkaat kullimaasturit ja verenpunaisena tykyttävät tuikeilmeiset ferrarit ja muut kilpurit.

(F1-kilpailu on muuten symboliikassaan ehkäpä testosteronin kiteytyneintä ilmentymää; siittiömäinen miesten keskinäinen pitkä kilpailu mustavalkoiseen munasolumaaliin, ja voittaja ruiskuttaa palkintopalliltaan jättipullosta shamppanjaa muiden päälle. :-)

Moottori on miehisyyttä ja tavallaan väkisin tullut miehisen ajattelun materiaalinen vertauskuva ja pyhä himmeli. Prum-prum!

Moni homoseksuaali on kanssani varmasti eri mieltä, mutta itse olen tullut vakuuttuneeksi siitä tutkitusta tiedosta, että muutaman viikon ikäisenä kun testosteronia alkaa tulla elimistöön, niin sen yksikkömääristä riippuu kuinka heteroita tai homoja me ollaan.

(Joskus tein ko. tietoteoksessa olleen testosteroni-testin ja olin vastauksineni siellä homouden rajamailla. Tietenkin:-)

Pointti tässä on se, ettei minusta suurimmaksi osaksi homous ei ole ihmisen oman valinnan alueeseen kuuluva asia. Toisekseen, testosteronin laskettua mies voi "ryhtyä homoksi", tai nainen estrogeenin laskettua ja testosteronin täten päästyä paremmin esille vaihtaakin naiseen. Tämä on nyt kyllä erittäin yleistettyä mutta tuonne suuntaan.

Joka tapauksessa testosteroni ratkaisee sukupuolemme ja sen, kuinka miestä tai naista me biologiselta pohjalta olemme. Tähän päälle kun tulee sitten se suhtautumistapa mitä saamme lapsena osaksemme, niin siitä taas kasvavat vahvistuvat toisiaan ruokkivat kiinnostuksenkohteemme. Ja minkä takia mm. moni miehinen äijä-mies ei löydäkään paikkaansa muuttuneessa maailmassa.

Monille ihmisille on aivan käsittämättömän vaikeaa hyväksyä, että olemme pohjimmiltamme eläimiä. Sitä paitsi oikein kunnollisia laumaeläimiä, joiden toimintaa, tarpeita ja ajatuksia ohjaavat juuri mm. testosteroni.

Ihmisen nk. vapaa tahto on minusta todellakin niin kutsuttua.

(Tässä kohden todettakoon, että keskityn tässä sanallisessa viihdyttämisessäni ainoastaan miespuolisen ihmiseläimen maailmaan, koska edustan sitä itse. Naiset puhukoon omasta puolestaan. Ja todennäköisesti sen oman testosteronitasoni jo vääjäämättömästi laskettua muutaman prosentin – näin käy n. 30 -vuotiaasta eteenpäin – sen takia kykenen edes hieman objektiiviseen katselmukseen.)

Talouselämän arvoja ovat määritelleet erittäin paljon lähivuosien kehityksessä nuorten miesten, +-30v. miesten arvot. Kukonpoikien arvot. Toimintakunto ja taisteluhalu on suurimmillaan, itsekeskeisyys ei ole vielä jalostunut ajattelemaan yhteisön hieman monimutkaisempia syy-yhteyksiä. Talouselämä tarjoaa valtavasti testosteronille tyydyttämisen kohteita.

Ei ole sattumaa, että se on kutakuinkin länsimaisen, Valkoisen Miehen rakennelma.

Pohjimmiltaan tietenkin on kyse siitä mahdollisimman aseman saavuttamisesta lauman naarasihmisten keskuudessa ja yhteisön sosiaalisessa hierarkiassa joka pohjautuu keskinäiselle kamppailulle lähes kaikessa.

Nykypäiväisen ihmislaumaeläimen alfa-uroksen tunnusmerkkeinä mm. varallisuus, älylliset kyvyt ja taidot, huumorintaju kertoo sopeutumiskyvystä. Lihaksikkuus ja iso penis ovat edelleenkin kovaa valuttaa kun nainen valitsee oman biologiansa evoluution hyväksi katsomalta ja sanelemalta pohjalta sitä elinkumppania ja poikastensa siittäjää. Edellä mainituilla ominaisuuksilla varustettu mies on kyvykäs, testosteronia piisaa kamppailuun muiden urosten kanssa, elättämiseen ja naisen ja poikasten suojelemiseen. Kysehän on meidän ihmisten maanpäällisessä vipellyksessä enimmäkseen siitä lisääntymiseen ja niiden omien geenien, ja jälkeläisten eloonjäämiseen ja niille hyvien elinolosuhteiden aikaansaamisesta.

Ihminen on eloonjäämisorganismi.

Emmekä me niin kovin montaa metriä olla sieltä luolasta päästy eteenpäin vielä vuonna 2009.

Perustarpeet kun on uhattuina niin luolamiestaso nousee pintaan.

:-)

Mutta, me emme ole biologiamme, vaistojemme tai viettiemme orjia, jos niin emme tahdo. Emme ole laumasieluja, jos emme tahdo.

Voidaan astua niiden, sukupuolemme ja mm. testosteronimme ylle seisomaan ja ihan ihmisiksi olemaan ja tekemään sen päältä jo kohtuullisen vapaan tahdon valintoja.

Miksi yhä ajatella vasemmistolaisesti?

2009-06-05T14:15:00.004+03:00

Facebookissa on jälleen käyty pintamittelöitä politiikan suhteen. On vaalit, ja asiat ovat tapetilla. Koin tarpeelliseksi miettiä esille muutamia vähän syvempiä perusfilosofioitani, ettei

rakentava pohdiskelu ja elämänfilosofioiden kestävyyden keskinäinen vertailu jää sinne 5-vuotiaiden suosimalle tasolle.

Näitä saa kommentoida ja kritisoida. Ihan senkin takia että itse oppisin uutta ja parempaa tilalle.

1) Lapsi ei valitse vanhempiaan eikä sieltä tulevaa kasvatusta ja hoivaa. Lapsi ei valitse olosuhteita johon syntyy, ei sitä, onko ne olosuhteet henkisesti ja rahallisesti rikkaat tai köyhät. Lapsi kasvatetaan, ja lapsi kasvattuu lapsuudestaan tietynlaiseksi; haluaa tai ei.

Erityisen tärkeää tämä asia on sen takia, että varhaislapsuudessa rakentuu mm. psyykeen eri toiminnot ja mm. tunne-elämän perusta ja sosiaaliset taidot; hyvän tai huonon itsetunnon ja minäkuvan perusta. Jos siellä lapsuuden olosuhteissa on esimerkiksi sellaista perusturvattomuutta, että 1-2 vanhempaa ryyppää itsensä välillä lapsen näkökulmasta ihan hulluksi, on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, rahattomuutta (=tiettyjen henkisten "rikkauksien" kasvualustat vaan ostetaan rahalla, esimerkiksi kodin tila ja kauneus, matkustus, harrastukset etc.), mielenterveysongelmia kuten synnytysmasennusta, niin on päivän selvää, että tällä on oma elimellinen vaikutuksensa kasvavan lapsen elämään.

Tiedetään, että köyhyys ja huono-osaisuus periytyy tosi tiukasti, ja ketjua sukupolvien välillä on paikoin hyvin hankalaa saada katkaistuksi. Se edellyttää tiedostamista ja sitä, että lapsi ja vanhemmat saavat apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ja siinä on vasemmistolaisen ajattelun ydin, että ketään ei jätetä eikä syrjäytetä yhteisön ulkopuolelle sairastumaan lisää, vaan muun yhteisön velvollisuus ja vastuu on auttaa häntä, erityisesti osaansa syyttömiä lapsia. Tällä tavoin pidetään myös parhaiten huolta yhteisöstä kokonaisuudessa, katkotaan ongelmien ketjuja ja rakennetaan parempaa tulevaisuutta. Yhteisön hyväosaisten on tunnettava vastuunsa, ja pidettävä huolta heikommistaan. Ilman että autetaan vastuuttomiksi.

2) Vallitseva "vapaa" markkinatalousmalli pakottaa ihmiset kilpailemaan keskenään ja peittoamaan toisensa raadollisella tavalla. Olen jo aiemmin ehdottanut, että hyvä, Raha kouluaineeksi ensimmäisestä luokasta alkaen, miksi ei jos kerran se talous on maailman tärkein asia? Ja miksemme laadukkaammin sitä, että toisen kädestä voi ottaa, ja kuule lapsi, tärkeintä on voittaa keinoja kaihtamatta? Tavoitteellinen mielikuva voisi olla, että porukan tavalla ja toisella suurin ja vahvin pitää hiekkalaatikon kummulla päänsä päällä jalkapalloa, joka on hänen pallonsa! Hän omistaa sen, hän päättää mitä sillä tehdään. Toiset lapset lampsivat pois paikalta, joku on saanut turpiinsa, joku on jäänyt yksin.

Toinen kuva voisi olla, että missä kaikki pelaavat yhdessä jalkapalloa ja meininki on hyvä.

3) Syvenevä polarisaatio. Lähivuosina on ollut yhteiskunnassa huonosti toimeentulevien määrä ollut jatkuvasti kasvamassa, ja samoin niiden joilla pyyhkii kaikilla mittareilla kaikin puolin hyvin. Mutta välimatka kasvaa pärjääjien ja putoavien välillä koko ajan. Tämä johtuu jo mainituista lapsuuden olosuhteiden eroista, varallisuudesta, kouluttautumismahdollisuuksista ja näiden jälkeen niistä älyllisistä at tieto-taidollisista asioista, joita nyky-yhteiskunta on luotu vaatimaan. Ongelma on siinä, ettei tätä yhteistä kenttää ole riittävästi rakennettu huomioimaan myös heikoimmilla eväillä varustettujen ihmisten kykyä elää selkä suorana omaa palettiaan kipparoiden. Tämä on harvojen voittajien maailma.

4) Poliittinen vallanjako. Tutkitusti hyvin koulutetut, älykkäät ja hyväosaiset ihmiset ymmärtävät ihan hyvin, että äänestämällä vaaleissa päätetään siitä, millaisille arvoille yhteiskunnan liike rakennetaan. Yksinkertaisesti; mihin ja keille laitetaan ja ohjataan ne yhteisesti kootut rahat, ja millaista tulevaisuutta rakennetaan.

Huonommassa osalta on mennyt usko poliittiseen vallanjakoon ja demokratian toteutumiseen, ja samalla asiat eivät ole enää niin yksinkertaisia puolesta/vastaan, ja asioiden hahmottaminen on vaikeutunut.

(Tätä mielikuvien ja käsitysten tahallista sekoittamista on ansiokkaasti myös Kokoomuksen palkkaama mainostoimisto käyttänyt hyödykseen.)

Myös talouselämän valta on koko ajan kasvanut, ja voi myös sanoa, että pahimmillaan talouselämä pyyhkii perseensä demokratian papereihin.

Silti vaaleissa piilee aina se potentia, että yksi päivä paljon muuttaa voi. Kyse on pohjimmiltaan uskosta. Jos uskoo että asioita voi muuttaa, ne myös muuttuvat. Jos uskoo ettei asioita voi muuttaa, ne pysyvät 100% paikoillaan.

5) Tulevaisuus. Koska maapallo on rajattu tila, jossa on rajalliset luonnonvarat, viljelysmaat, suolattomat vedet, herkkä ilmasto johon ihminen on jo nyt radikaalisti vaikuttanut, niin tulevaisuus edellyttää yksilöiden lisääntymisen ja kuluttamisen rajoittamista. Mikä on myrkkyä vapaan kasvun markkinoiden talousjeesuksille. Faktayhtälö on, etteivät kaikki voi elää maailmassa sellaisessa elintasossa kuin esimerkiksi minä ja sinä, joka tätä luet. Tarvitaan lisää maapalloja. Henkilökohtaiset päästörajoitukset ovat toivottavasti kohta arkipäivää; koska toisen ihmisen vapaus loppuu siihen mistä toisen ihmisen vapaus alkaa.

Maailman mittakaavassa todellisesti Hyväosaisen, kuten minun, pitää ottaa jokin eettinen ja ekologinen kanta tähän omaan osaani. Niin on ristiriitaista että joka saumasta vetää, mutta se on ihmisen osaa.

Ei ole oikein, että jossakin toisessa maassa tehdään meidän elintasoomme verrattuna orjatyövoiman lailla tänne meille halpoja hyödykkeitä, kulutustavaroita. Millä, keiden antamalla oikeutuksella? Vapaan markkinatalouden lainalaisuuksien?

Oli pysähdyttävää katsella valokuvaa kiinalaisesta lelutehtaasta, jossa työntekijöiltä puuttui käsistä paloja työkoneiden niitä nakerrettua, ja se tietoisuus, ettei niillä työntekijöillä ole koskaan ikinä mahdollisuutta ostaa sillä omalla palkallaan omalle lapselleen nukkea, joka täällä on lapsilla ihan tavallinen. Ei ole reilun kaupan tuotteita ei.

Neosolidaarisuus yli kansallisvaltioiden, lippujen liehumisen ja aseellisten puolustus(hyökkäys)-joukkojen ja ekologisuuden päälle rakennettava tiedostunut säätely; siinä on keinot millä maailma ja ihmiset sen pinnalla hengittävät huomennakin.

Nykyisessä tulevaisuudenkuvassa näkyvät monet uhat on ahdistava tiedostaa, varsinkin jos on itsellä oma lapsi.

Minulla on.

Ja oman lapsuuteni, vasemmistolaiseen ajatteluun kasvattaneet juureni muistan lopun ikääni.

Sen minkä tietää, niin sen totisesti tietää.

Ilman erityistä katkeruutta.

Tästä tuli tällainen elämä, ja ei voi tietää millaiseksi se vielä ehtii matkata.

Raision Sokoksessa maanantaiaamussa

2009-06-01T22:04:00.002+03:00

Kaksi kassaa, edistyy hitaasti.

Vanha nainen ei ole punninnut jotakin ostostaan, pää keikuttaa rytmissä.

Kassa käy punnitsemassa.

Edelläni nainen puhuu toisen jonon tutun naisen kanssa miten

tulee taas poltettua tupakkaa. Vaikka helppoa olisi kuulemma lopettaa,

ei vaadi kuin sisua.

Toisella naisella tupakkaostospäivä.

Puheesta, tavoista ja olemuksesta voi lukea, että vähän sivuroolia

on ollut tarjolla läpi koko elämän mitä todennäköisemmin.

Takanani mies yrittää saada jutustelua aikaan Kenen Tahansa kanssa.

Kertoo vartijallekin että on ollut jo 10 vuotta eläkkeellä ja että

nyt on menossa lääkäriin. Vartija ei taida edes jaksaa murahdella.

Kolikoilla ostetaan.

Toisella kertaa mies jätti edessäni kassalle pari pikkuostosta kun ei ollut

kuin se yksi seteli.

Suurelle osaa ihmisistä olisi mahdotonta, että pitäisi käydä ruokakaupassa

kukkaron läpi katsellen.

Humaania ajatusta on, että yritetään jeesata kaikille ne itsestä riippumattomat

lähtökohdat riittävän hyviksi parempiosaisten toimesta.

Vastuuta siitä omasta paketistaan ei saa koskaan ottaa ihmiseltä pois;

ei auttamisella eikä pakottamisella.

Asiantuntijat tietävät, että viimeistään päiväkoti-ikäisistä on

nähtävissä ne lapset, joille nuoruus ja aikuisten maailma

tulevat tarjoamaan kovaa pakettia.

Tämä on vaikea yhtälö tietää.

Koska jos tietää, sitten pitää ottaa kantaa.

Tavalla tai toisella.

Voi tuupata myös päänsä omiin pensaisiin ja sanoa että oma vika.

Tai sitten tehdä toisin.

Pitkät ovat luokkaportaat

2009-05-29T21:53:00.002+03:00

Opiskelen lastensuojelun ja perhetyön pätkää avoimessa AMK:ssa ja myös siellä on tullut jatkuvasti esille se, miten eri luokissa me ihmiset nykyään Suomessakin elämme.

Äärimmäisestä köyhyydestä, joka on henkisesti ja materiaalisesti todella perinnöllistä. Ei ole elämisen taitoja, ei osaa ei arpaa normaalista elämänmenosta, kaikenlaisia terveys -ja päihdeongelmia. Ja tästä kohahtaen ylös sinne eliittiluokkaan, jossa koko maailma on tähkäisesti renki, ja jossa ei ole kohtuuttomuuden käsitettä, vaan hybristellään omaisuus ja valtasiivillä jo lähelle kaikkivoipaista jumaluusasemaa.

On Euroopan parlamenttivaalit. Haetaan poliittisia voimasuhteita päätöksenteon ohjureiksi.

Kesämmällä aion lukea uudestaan Huxleyn Uusi uljas maailma, koska mielestäni siinä saattaa asua ehkäpä yksi suuri ratkaisumalli. Liittyy siihen, että toimiva yhteiskunta– sellainen jossa eritasoiset kansalaiset kykenevät elämään onnellista elämää – edellyttää sitä, että yhteiskunnassa luodaan tietoisesti työpaikkoja eri tasoiselle älykkyydelle, eri tasoiselle osaamiselle. Onko se sitten jotakin sosiaalista sosialismia (yäks!), en tiedä :-)

Poliittisella liturgialla: se on myös alempien sosioekonomisten luokkien edustajien yksilöllisyyden ja ihmisarvon kunnioittamista ja huomioimista; millä olisi todennäköisesti paljon myönteistä seurausta. Nykyään puhutaan kauniisti suurista arvoista, mutta edelleenkin se taloushiekkalaatikon keskinäinen kilpailu on raadollista ja ne harvat järjestelmälle viisaat ja kyvykkäät voittajat saavat sen leijonan osan, mikä ei humanismiin kyllä kuulu. Murr!

Tietty ihmisten käytännön eriarvoisuus on väistämätöntä, mutta jos on henkistä kapasiteettia riittävästi, se ei ole ongelma, vaan rikkaus.

Tässä tullaan lopuksi myös tosiseikkaan, että jos yhteiskunnan suuntauksia tahdottaisiin muuttaa esimerkiksi edellä kuvatun tasa-arvoisemmaksi, se edellyttää että demokratian keinoin poliittisiin voimasuhteisiin äänestetään ihmisiä edustamaan eri kansankerroksia.

On valtavan sääli, ettei juuri ne ihmiset ymmärrä tätä, jotka on laitettu kehnoon asemaan nk. yhteiskunnassa, ja joilla olisi joka perkeleen vaaleissa se todellinen muutosvoima ihan siinä omien käsiensä ulottuvilla.

Jos me

2009-05-18T22:18:00.002+03:00

haluaisimme muuttaa maailmaa oikein paljon paremmaksi,

me aikuiset suuntaisimme lasten kasvuolosuhteisiin eniten huomiota ja

samalla kasvaisimme itsekin parempaan suuntaan.

Asiantuntijat opettaisivat vanhemmille parempia palikoita siihen

vanhemmuuteen. Perustaitoja, perustarpeisille perussihmisille.

Ja tämä kaikki myös maapallotasolla.

Miksi tämä on niin vaikea ymmärtää ja

miksei ole tahtoa toteuttaa?

Ja sinä päivänä yhtenäinen kansa oli kadonnut

2009-04-30T11:25:00.003+03:00

Matkalla autokoulun kirjallisiin ymmärtelin esille sitä

tosiseikkaa, että nyky-Suomessa elää rinnakkain ja päällekkäin

todella paljon erilaisia todellisuuksia.

Gallupin mukaan suomalaiset määrittelevät varakkaaksi

henkilön, joka ajaa 50 000 euron autolla, asuu 300-700 000 €:n

asunnossa, on yli 100 000€:n säästöt tai

vähintään 60 000€:n vuositulot. (TS 16.4)

Minä en tunne ketään kuka asuu tällaisessa todellisuudessa.

Edellämainitut ihmiset elävät aineellisesti, ja usein sitä kautta myös henkisesti

hyvässä todellisuudessa.

Sitten on ok-todellisuutta, keskinkertaista, heikkoa, huonoa, paska-todellisuutta ja

katasrofaalista todellisuutta jota myös maanpäälliseksi helvetiksi voi kutsua.

Koska on erilaisia todellisuuksia, on selvää ettei keskinäistä ymmärrystä, vuoropuhelua tai edes tietoa toisenlaisesta elämisen olemassaolosta

välillä ole.

Jos et tiedä, niin et tiedä, veisteli Brecht.

Koska on toisistaan paljon poikkeavia todellisuuksia, on erilaisia

käsityksiä miten yhteisiä asioita pitäisi hoitaa.

Valta on myös jakaantunut eri todellisuuksia edustaville ihmisille eri tasoisesti.

Niillä joilla on valta (ja omaisuutta), ovat yleensä sitä mieltä että juuri näin sen

kuuluukin mennä, on oikeudenmukaista etc.

Suuren osan heikompien todellisuuksien edustajien mielestä on olemassa

paljon epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja toisten hyväksikäyttöä.

Minusta eettisesti olennaista on se, että millä hyväosainen ihminen perustelee itselleen ja muille sen oman hyvän osansa suhteessa toisiin?

Mikä antaa oikeutuksen; joskus suorastaan velvoituksen kuulua sinne alle 10% kärkeen maailman mittakaavassa? Siellä minäkin olen, ymmärtääkseni.

Ja jatkokysymys, pitääkö edistää ja toimintaa, jossa myös lajitoverien

todellisuudet kirkastuisivat ja rikastuisivat kokonaisvaltaisesti?

Vauhdikas kevät

2009-04-18T16:44:00.002+03:00

On ollut asioille syntyjuurensa, niille on ollut välillä

pitkästyttävät itämisvaiheensa,

ja nyt ne ovat puhjenneet todellisuuden kukinnoiksi.

Pystyy seuraamaan miksi, ja minkä takia.

Ihmisellä on hyvä fiilis, kun hänellä on elämänhaasteista

aaltoja ja hän pysyy ja kykenee niiden harjalla menemään.

Riemua, ja tietoa, että nämä asiat ja uudet oppimiset muuttuvat

aikanaan taas uusien juttujen kasvualustoiksi ja niin edelleen.

Nykyään keskeneräisyys, tunnelmat siitä on minulle positiivinen juttu.

Sen takia mm. tämänkin blogin nimi.

Joskus sitä on sellainen olo ja tuntemus, että vähän jo

osaa katsoa asioiden läpi.

Ei mitään boogie-wookieta, vaan yksinkertaisten juttujen

ymmärtämistä.

Se on hyvä meininki!

Terapian taskulamput ja otsavalon suunta

2009-04-09T07:53:00.002+03:00

Hain kasan kirjoja kirjastosta että uutta

työtäni paremmin haltuun ottaisin. Furmanin ja Aholan kirjasta

löytyi tuttuja mutta äärimmäisen oleellisia asioita:

"Lyhytterapia perustuu näkemykselle, jonka mukaan ongelmat,

joiden vuoksi ihmiset hakevat apua, eivät ole heidän

varsinaisia ongelmiaan, vaan varsinaisia ongelmia ovat

ne ratkaisuyritykset, joiden avulla he yrittävät

ongelmiaan ratkaista.

Tämän näkemyksen mukaisesti ihmisten käyttäytymiseen liittyviä

ongelmia voidaan ratkoa tehokkaasti ilman, että tiedetään,

mistä kyseiset ongelmat johtuvat."

Tämän takia ratkaisukeskeisyyteen perustuvissa terapiamuodoissa

keskitytään asiakkaiden toiveiden ja tavoitteiden selvittämiseen, voimavarojen kartoittamiseen ja jo näkyvissä olevan myönteisen

kehityksen vahvistamiseen. On perustaltaan positiivinen ja kannustava menetelmä

ja ilmapiiri on syiden ja menneen maailman möhkimiseen verrattuna aivan toisenlainen.

Ok, tietyt syvällä sanattomuudessa, tunnetason alkurenkaissa olevat

puutteellisuudet ja väärin kasvatetut järjestelmät vaativat toisentyyppistä käsittelyä

riippuen toki persoonallisuudesta, mutta silti.

Todella paljon riippuu siitä, mihin ihminen päättää huomionsa valon suunnata.

Sen näkee, mitä valaisee.

Lapsuus on katselijaksi kasvattumista, nuoruudessa opetellaan huoneet ja talot,

ja aikuisena tiedetään mitä tehdään, tiedetään

mihin suuntaan sen oman valokeilansa suunnata.

Ehkäpä jokainen on sen oman onnensa seppä, viime kädessä.

Pitää osata takoa ajatuksensa, tekonsa tietynmuotoisiksi, että

ne sopivat tämän maailman oviin avaimiksi.

Oviin, joiden takana onnelliset päivät asuvat.

Happy Day´s.

Vanhat miehet jatkavat opetuksiaan

2009-04-04T19:52:00.002+03:00

Olin keskiviikkona Raision kirjaston aulassa valokuvanäyttelyn avajaisissa. Monia oikeasti hienoja kuvia eri vuosikymmeniltä.

Puhuttelevaisin oli kuva jossa sotalapset olivat laukkuinensa lähdössä takaisin Ruotsista kotiin. Merkillinen tunnelma, pipopäinen poika katselemassa sivulle. Puhuin ääneen vaikuttuneita ajatuksiani ja kuinka ollakaan, eräs vanhempi mies kuuli ja ryhtyi mieluusti juttusille.

Kävi ilmi, että juuri hän oli kuvassa oleva seitsemänvuotias poika. Välissä 67 vuotta. Väristyksiä kävi selkäpiissä kun hän avasi kuvan auki pienillä tarinoillaan. Ei ollut katkera, päinvastoin– Ruotsissa vietetty aika oli ollut hänen elämänsä parhainta aikaa. Oli nähnyt aivan toisenlaista kulttuuria ja ihmistenvälistä elämää; pappa antoi mammalle joka aamu pusun lähtiessään töihin; olivat he lapset siinä lähellä tai ei. Kasvatus oli vapaan oloista vaikkakin säntillistä. Ruumiillisesti ei kuritettu; sellainen jättää omat jälkensä. Lasten hakkaamisella on paljon selitetty suomalaisten ja ruotsalaisten ihmisten ja yhteiskuntien nykyisiäkin suuria eroja. Osa meistä on edelleenkin vaan niin helvetin metsästä.

Nyt mies on saanut yhteyden tämän ruotsalaisperheen poikaan, nykyisin jo tietenkin vanhaan ukkoon Sveniin, ja he tapaavat näiden kaikkien vuosien jälkeen.

67 vuotta vuosirenkaita, mutta ei unohtamista.

Kohtaaminen on varmasti hyvin liikuttava hetki ja ET-lehti on lupautunut stoorissa olemaan mielellään mukana.

Saadaan lukea sitten mekin.

Matkan kertomuksia

2009-04-01T17:56:00.003+03:00

Pieni, tulivuorten puhaltama saari jolle laskeutuu

yli 1 000 000 ihmistä vuosittain ja

lähtee sieltä myös pois hetken ajan kuluttua.

Meri oli käsittämättömän suuri ja

hitaassa voimakkaassa aallossa sinivärein.

Kasvitieteellinen puutarha; siellä kukat, siellä kevät.

Mukana muiden myös vanhuutensa ympäröimä mies –

katsoin häntä, seurasin lyhyet askeleet, otin kuvankin salaa

ymmärsin sittenkin itseäni katsovani; jos en ennen kuole niin myös minä muutun lihaltani, psyykkeeltäni, aisteiltani:

kuihdun kuin mikä tahansa muukin tässä

kasvitieteellisessä puutarhassamme.

Ihmisyyden ydin jää, paljastuu sieltä kauniisti rypyttyneen ihon alta ja

se voi rikastua

elämänsä loppuun asti.

Mutta ei se sitä automaattisesti tee.

Tahtoa tarvitaan.

Vapaasti.

Ennakkofiiliksiä

2009-03-22T22:46:00.002+02:00

Matkalaukut pakattu, aamulla bussiin, lentskariin ja

substrooppiselle saarelle.

Veks.

Kahdestaan.

Odotuksen kukerrusta.

Elämän kipparointia.

Elämä ystävällisesti kyselee, ihminen vastailee.

Tiedän että tulen laihinen2.432–versiona takaisin ja

hienosti mikään ei ole koskaan enää ennallaan!

Lauseen pökkelöitä

2009-03-20T15:03:00.002+02:00

Ihmisen sisällä on minä, kuva.

Minäkuva on muiden, ympärillä olevien ihmisten päähenkilölle valottama.

Toiset ihmiset kertovat meitä; uudestaan ja uudestaan, pyörteittäin.

Uutisia: lapsen vanhempi voi olla monella eri tavalla sekaisin ja kertoa omana totuutenaan

aivan valheellista kuvaa lapsestaan tälle itselleen. Tulee ongelmia.

Uutisia: yhä useamman lapsen vanhempi tiedostaa yhä paremmin

kasvatukseen liittyvät perusasiat. Rakentuu tervettä ja hyvää.

Kasvattaminen ei ole erityisen monimutkaista työtä.

Kasvattajan tosin pitää tietää aika paljon.

Itsensä ensi sijassa.

Katsomme maailmaa ja sen ihmisiä minäkuvan räppänän kautta,

tunnelasien läpi, asennesuodattimien läpi, uskomuslinssien läpi,

realiteettien läpi, toiveittemme tarpeidemme ja halujemme läpi jne. jolloin helposti pohtii

missä riippumatossa se "totuus" krohistelee?

Ehkä se on pingotettuna sen "ihmisen vapaan tahdon" ja

luonnontieteellisten faktojen välille.

Kaikki on meidän lautasellamme

2009-03-14T13:01:00.002+02:00

Kun on hiljaisesti heräävä aamu, kiirekin nukkuu lauantaihin, silloin on hyvä

antautua ajattelemiselle.

Buddhalaisten elämänpyörässä on eräs kohta sellainen, jossa turvoksissa olevat ihmiset ahmivat lisää ruokaa ja ikijanoon nääntymässä olevat ihmisparat kiskovat itseensä kynsin hampain juomaa. Ongelma on se, että heidän ruokansa ja juomansa on väärää; niillä ei sammuteta heitä vaivaavaa todellista janoa eikä todellista nälkää.

Nykyään tiedetään tunnesyöpöt; eräät ihmiset syövät suruunsa, ongelmiinsa, rakkauden puuttumiseen etc. ylenmäärin mässyä. Heidän ongelmansa kieltämättä näkyvät päälle.

Samoin monet käyttävät mm. alkoholia itsensä ja kurjaksi koetun elämänsä hukuttamiseen pois tietoisesta mielestä. Kun huumaa oman päänsä – hoplaa! – syntyy kuin ihmeen kokemus, ettei huolia ja murheita ole lainkaan, ja perkeles, olokin on kuin leijonalla. Heidän ongelmansa näkyvät ja kuuluvat päälle ja on aina suuri ongelma heidän lähipiirilleen.

Tarkoituksellisesti vedän mutkat suoriksi, ja totean, että useimpien ongelmien syyt ja niiden johdannaiset löytyvät varhaislapsuuden laiminlyönneistä, vajavaisuuksista ja olosuhteista. ja jatkan, että aikuiseksi luokiteltavan ihmisen omaan vastuuseen kuuluu se, että hän kasvattaa itsensä uudelleen, pois siitä lapsuusajan "kasvatuksesta". Yleensä ainakin aluksi ammattiauttajien avulla. Eräillä meistä saattaa olla minänsä uudelleenpiirtämisessä ihan helvetinmoinen työ; kaikenlisäksi työ, jota ei saa edes lopullisesti valmiiksi, mutta onko muuta mahdollisuutta kuin kulkea eteenpäin? Varsinkin jos on omien tai muiden lasten kanssa vuorovaikutuksessa?

Realistisesti ja symbolisesti kaikki on meidän jokapäiväisellä lautasellamme.

Mitä ruokaa laitamme lautasellemme, ja kuinka paljon. Tahtomme on portinvartija; se meissä päättää mitä itseemme, elämäämme laitamme. Tahto voittaa riippuvuudet, tavat ja tottumukset. Tahto voittaa opetetun omantunnon, " paskan lapsuuden"ja tahto suoristaa luonteen tienviitat huonoille teille. Päästää meitä henkilökohtaiseen vapauteen.

Inhimilliseksi ihmiseksi.

Syömmekö elääksemme vai elämmekö syödäksemme; kysyy kliseinen elämänmaustepurkki.

Osa "ruoastamme" lautasellamme on kohtalonomaista, se tulee historiallisesta ajasta, olosuhteiden pakosta, suhdanteista, biologisuudesta etc.

Sitten sitä "ruokaa" omalla lautasellamme ovat tietenkin myös ystävämme, harrastuksemme, informaatio jonka päästämme sisäämme, kaikki kiinnostuksemme kohteet, arvomme, työmme, aatteemme, tarpeemme jne.

Portinvartija, ydinminä.

Sielu Kuolematon sanoo jumalaanuskovainen.

Meillä jokaisella on henkilökohtainen, muuttuva ravintoympyrä.

Minä muutun, ravintoni muuttuu, kaikki muuttuu. Ja sen takia minä muuttuu taas lisää,

ja pyörä se pyörii.

En tiedä, kuinka paljon pitää elämästä kaikkinensa ymmärtää, että tietäisi, kuinka

vapaa ihmisen tahto voi ylipäätänsä olla?

Uskon, että erittäin harvoilla yksilöillä se saattaa olla hyvinkin vapaa. Ja se vapaus joka jää heiltä saavuttama, on positiivista sitoutumisen aluetta todellisuuden hyväksymisen jälkeen.

Nyt pitää tehdä pari voileipää ja tutkia tuon kameran käyttöohjeita.

Pyramideja

2009-03-11T15:59:00.003+02:00

Lasten kanssa mätkäyteltiin savesta pyramideja joiden
sisälle ikisalaisuuteen raapusteltiin
omat toiveet ja muutama savipapana mukaan
että kun sitä sitten helistäisi, että ne toiveet aineeksi tulisivat.

Varoittelin, että muistakaatten että toiveilla on taipumus toteutua!
Ajatelkaa mitä ajattelette!

Sitten puhuttiin erilaisista kidutuskonsteista ja
kaikki me olimme sangen kiinnostuneita ja
empatian väristämiä.

Ei mikään huono kasvatussessio.

;-)

Eläkön Epätäydellisyys!

2009-03-02T22:14:00.003+02:00

Viime viikolla ymmärtelin miten

hienoa ja tärkeää on, että tämä kaikki ihmisten vipellys

on niin auttamattoman epätäydellistä!

Me itse olemme, toiset ovat; kaikki se mitä me olemme saaneet aikaan ja

kaikki mitä tulemme saamaan aikaan.

Ja paradoksiketju tulee kun vetää lähempiä asioita käsitteestä ulos.

Elämä itsessään on täydellinen; se ei voi olla epätäydellinen, koska

tieteen ja taiteen ja kaiken muunkin nimissä meidän on

hyväksyttävä luonnon pohja lainalaisuuksineen allemme.

Mutaatio, luovuusmuutos on täydellistä.

Erilaisuus on elämändatassa täydellistä.

Rakkaus elää ja kukkii hyvin epätäydellisyydessä, jos se

on hyväksyttyä ja jos kyetään kunnioittamaan toisen epätäydellisyyttä.

Että se toinen rikas on.

Virheet; Pirkko Saisiolla on sen niminen näytelmä ja olen ollut sen katsomassakin

Kansallisteatterissa. Siinä pääosan esittäjällä (Kyllikki Forsell)

oli virheenään rakkaudettomuus –

rakkauden puuttuminen, jonka puuttuminen nimenomaan näkyi kaikessa.

Täydellisyyden tavoittelu jos mikä on inhimillistä.

Yritys ottaa auringonlaskua kiinni ja taltioida se elävänä jonnekin omaan lokeroon.

Mahdotonta.

Epätäydellisyys on vapauttavaa, armollista.

Itselle, toisille.

Itämaisiin, kuvioinneiltaan täydellisiltä vaikuttaviin mattoihin kuuleman mukaan

neulotaan tahallisesti se yksi epäkohta,

että paholainen pääsisi ulos, ja jumala sisään.

Kannattaa pitää jaloissaan sukkia joissa on reikiä.

Niistä ihminen pilkistää.

Kevät napittaa talven takkia, valo tulee

2009-02-27T07:58:00.003+02:00

Vapaat markkinat.

Mitä tapahtuu jos yksilössä, ihmisessä itsessään on vapaat markkinat?

Mitkä voimat kipuavat helposti nahkapurtilon kapteeneiksi

jos ei ole riittävästi moraalintajua ja tahdonvoimaa kauaskantoisten,

ikiarvojen huippujen suuntaan?

Mielihyvä, Mielihalu, Nautinnonhaku, Itsekeskeisyys ensin,

ja sitten niiden jälkeen

Riippuvaisuus, Pakonomaisuus, Narsistisuus

ja niiden jälkeen

Mustavalkoiset Värit.

Talouden markkinat kaupan olevine tavaroineen asioineen

rakentuvat vastakappaleina ihmisten

perustarpeille, tarpeille, haluille ja ikävystymisen torjuntatöihin.

Mainonta ja markkinointi luo mielikuvia, muuttaa puhtaita

mielihaluja mukamas tarpeiksi ja sitten pitääkin mennä kauppaan ostamaan.

Toisaalta ympäröivä lähimaailma ja koko maapallukka ja sen ihmisten aikaansaama

kulttuuri kehittyy koko ajan, ja koko ajan

myös tarpeet muuttuvat, elävät.

Yksilö muuttuu, se tahtoo kumittaa vanhaa ja piirtää uutta itseään koko ajan.

Luonnostelua.

Osa tästä kehityksestä on sidottu rahaan ja ostamiseen. Ei sovi painaa alas

rahapotentiaalin merkitystä siinä, mitä voit esimerkiksi itseesi opiskella,

mihin henkisesti rikastuttaviin olosuhteisiin pystyt kuljettamaan itsesi, onko

sinulla esteettisesti kaunis ja virikkeellinen koti, mitä

pystyt antamaan lajitoverien suuntaan kun henkinen ja materiaalinen paketti on rikkaampi?

Raha on resurssia, joka mahdollistaa toimintaa.

Jos ei ole rahaa, pitää luoda rahatonta toimintaa, mikä voi olla

sisällöltään hyvin rikasta. Ehkäpä aidompaa, paremmista lähtökohdista pulpunnutta.

Perustarpeet. Ne ovat ihmiseläimellä tunnetusti aika pienet, mutta samalla hyvin suuret.

Mutta mitä sen jälkeen kun perustarpeet on saatu tyydyttävään tilaan; mitä

silloin ihminen itsellään ja elämällään tekisi?

Siitä puitteiden puunauksesta kun ei oikein ole tarkoituksellisen

elämän sisällöksi.

Menee henkilökohtaiseksi.

Jokaisella menee elämä hyvin henkilökohtaiseksi.

Ainakin välillä.

Edes.

;-)

Paikoillaan

2009-02-20T13:06:00.002+02:00

Keho pyrkii olemaan liikkumaton ettei

lisäisi kipuja.

Nesteet pysyvät sisällä.

Aika on hidas.

On hienon tylsää. Hip hei.

Oksentaminen.

Ei ole tapahtunut vuosiin.

Osasin vanhasta alkoholinkäyttäjän muistista

puglata todella tyylikkäästi, kahdesti.

Mietin naama pytyllä Jeesusta joka oksenteli

totuuksia toisten päälle tai en muista minne.

Muutama päivä sitten fillaroidessa duuniin Tuomiokirkon

kohdalla ymmärtelin vienoja aavistuksia siitä mitä on tämän kaiken

takana, perusolemisena oleva tyhjyys.

Tyhjyys.

Buddhalaisuuden peruskäsite.

Vailla mitään rajoja, vailla päättymistä.

Jos on rikkumattoman hiljaista, on siinä jotakin lepuuttavan tyhjää.

Viimeksi muistan hiljaisen tyhjyyden eräältä saarelta Taalintehtaan tuolta puolen.

Silloin oli myös liikkumatonta, mikä on myös hiljaista ja myös tyhjää, sillä ikkunasta

näkyi myöhäiskesän koivuja, jotka pysyivät paikoillaan.

Ja kas, näin laskeuduttiinkin meditaation alkurappusille.

Selkä suoraksi, patsasmainen liikkumattomuus, mieli tyhjäksi ja

tulkoon onnellinen avaruus.

;-)

Lastensuojeluilmoitus

2009-02-14T13:12:00.003+02:00

Kuin kävelisi puistikkotietä,

olisi lempeä ilma, ehkä hieman sadetta lupaisi illaksi.

Astuisi kivisillalle, katselisi sorsia virrassa.

Lehmien tuoksu, äänet. Katselisi.

Jatkaisi matkaa, tulisi pieneen nopeasti avautuvaan kaupunkiin.

Kapea mukulakivinen katu, pieniä puutaloja, puoteja.

Ihmisiä ovilla.

Sitten elokuvateatteri, ovimikolla univormu ja vanhuuden rypyttämillä

kasvoilla melankolinen hymy. On nähnyt kaikki elokuvat.

Astuminen teatterisaliin, elokuva jo käynnissä, ei ketään muuta.

Ellet sitten sinä tule?

Istuutuminen miellyttävään penkkiin, huomata miten

jalat uuvuksissa sittenkin pitkästä kävelystä.

Elokuvassa haaleat värit, projektori on pysähtynyt.

Joku tekee jossakin kaiken taustalla töitä;

liimaa kuvaliuskaa uudelleen yhteen.

Anteeksi että tulin juuri nyt, tänään.

Ihmiset valkokankaalla lähtevät uudelleen liikkeelle.

Tunnen ihmiset, muistan kaiken.

Tämä on vankilaelokuva.

Olen aina pitänyt niistä koska niissä mukana se tahtomuspakko

paeta, voittaa muurit, kalterit. Vapaus, uuden mahdollisuus,

alusta aloittaminen. Meren vaahtoaviksi aalloiksi jäävät loput

kuten Papillonissa.

Antaa sadisteille, lukitsijoille tietämätön kärsimys takaisin.

Oikeudenmukaisuus – se pitää tehdä, koska tietyillä energioilla

on oma vastaavuutensa.

Empatiani on pääosan esittäjän luona.

Nousen, menin koskettamaan valkokangasta, ja se poika

keskeyttää näyttelemisen, tulee luokseni ja laittaa kätensä kättäni vasten.

Katsomme toisiamme.

En tiedä mitä oli välissämme.

Ehkä vain aikaa.

Ehkä ei mitään.

Olen takaisin ulkona, nostan kauluksiani sillä ilma

on viilennyt nopeasti.

Kevät on tuonut jo valomatkalaukkujaan, niitä on joka puolella,

mutta talvi asuu vielä täällä.

Pahoittelee, muttei voi vielä lähteä.

Sitä ei odoteta vielä missään muualla.

Jatkan matkaani.

Sillalla minua odottaa tuo hymyilevä vanha ukko

puutarhurin haalareissaan.

Hän tuntee minua enemmän kuin minä.

Syleilen ja juttelen hänen kanssaan matkalla takaisin.

Nimet ovat turhia.

Ruoka – intohimomme, pääelinkeinomme

2009-02-11T08:11:00.003+02:00

Massojen tiedostaminen etenee, Food Inc.

Maailma muuttuu, ja ihmiset rupeavat ajattelemaan ja

muuttavat omaa henkilökohtaista toimintaansa.

Juuri tästä kertoo hieno dokumentti Luomuteurastaja.

Ollaan inhimillistä tekijää päivä tää.

Pientä poliittista kriisiytymistä

2009-02-09T08:07:00.002+02:00

Olen askarrellut erinäisten poliittisten uudistusehdotusten kanssa. Niiden tarkoitus on ollut löytää asioita, joilla poliittista aloitetta saataisiin takaisin vasemmistolle. Tunnettuahan on, että Suomessa ovat niin vasemmistoliitto, urpilaisen dremarit ja kommunistit olleet laskusuhdanteessa jo pitkän aikaa. Ja maailma on todellakin muuttunut, sillä nyt ei punertavat oppositiojoukot saa lisää kannatusta enää edes talouslamasta.

Vasemmisto ajaa kansandemokratiaa. Paradoksaalisesti kansa ei äänestä vasemmistoa; esimerkiksi Vasemmistoliiton kannatus on reippaasti alle 10% äänestämässä käyneistä.

Itse olen esittänyt, että todellisen aloitteentekijän roolin saamiseksi kannattajilta, medialta ja toisilta puolueilta olisi perustettava uusi puolue. Perustelen sen sillä, ettei riittäviä uudistuksia ole mahdollista saada aikaan tällaiset historian riippakivet painolasteina. Toisekseen, suurin osa nykyisistä vasemmiston poliittisista toimijoista ei ole kykeneväinen riittäviin uudistuksiin. Kolmannekseen, uuden "vasemmistolaisen" puolueen pohjalla ei voisi olla tavoite sosialismiin.

Tämä tietenkin sytyttelee valoja, jotka näyttävät, että notkun itse ihan väärän

tanssilavan seinustoilla. Täältä ei toivomalleni aatteelliselle saatille pääse, ja tanssauskaveritkin alkavat olla kovin vähissä.

Kun tiedostaa, aukeaa ovet.

Ovesta pääsee sisään tai ulos; kynnyksellä on huono paikka pitempään oleskella.

Hattu päähän ja menoks.

Voi meitä miesparkoja!

2009-02-05T21:53:00.002+02:00

Tästä on hyvä pukertaa lisää sanalankaa.

Sukupuolien ympärille että paljas totuus tulisi näkyviin.

Oi herkkyyttänne älkööt koskaan pois kovettako!

2009-01-31T23:26:00.004+02:00

Jos jotakin itseensä kannattaa tietoisuuden apulannalla kasvattaa,

niin herkkyys nähdä kokea tuntea asioita on aika

hyvää maaperää onnellisemmalle elämälle.

Herkkyydestä päivät kasvavat, suurenevat.

Tavalliset päivät alkavat ihmetellä.

Syvenevät, tulee enemmän minuuttien tapahtumiin ja

niiden väreihin sävyjä.

Herkkyys synnyttää uusia yhdistelmiä.

Sama asia esimerkiksi kuvataiteen tai musiikin kanssa.

Mitä enemmän tiedät mitä kunkin kuvan tai musiikkilajin takana on,

sen enemmän saa irti. Kuplii elämyksiä.

Itse olen tehnyt mielestäni erinomaisen valinnan, tai sitten aihe on valinnut minut,

mutta ihminen, ihmisyys ja elämä itsessään on aina kiehtonut minua.

Ja olen sitä pyrkinyt ymmärtämään, löytämään esille enemmän.

Hyvä kiinnostuksen kohde, koska ihmeteltävä ei lopu, ja sitä

on aina saatavilla. Jos ei muuta tähdellistä niin voi

alkaa huhuilla sieltä oman pään sisältä. Kyllä siellä aina jokin

kävelykeppinen penkillä istuva muisto tai

tulevaisuuteen matkalla oleva, laiturilla odotteleva ajatus on jotakin takaisin huikannut.

Kuka puhuu ja kenen kanssa kun ihminen on hiljaa. ;-)

Hiljaisuus on herkkyyden verkkoa.

Herkkyys puhuu hiljaisuudella.

Herkkyys on arka paikka.

Haava, josta näkyy ihminen itse; kuin saumoista ratkenneen

uninallen sisälle katselisi.

Ja jos joku Näkee Minut, tulee helposti häpeämyrkytys.

Silti kannattaa pysytellä herkkänä, on elämän puolella.

Kuin kynttilästään valoaan jakanut olisi

2009-01-23T11:27:00.002+02:00

Edelliskesänä olin eräissä häissä.

Hyvät häät, koska muutin sen johdosta oman asenteeni

naimisiin menemistä kohtaan. Sain nulpautettua sen

positiiviseksi asiaksi. Ja tärkeäksi.

Sen takia olen kosinut ja kihlautunut naiseni kanssa.

Vaan tarina paikan päältä.

Häät olivat Virossa, ystäväni olivat opiskelleet siellä vuoden,

ja tahtoivat omistautua toisilleen siinä heille merkityksellisessä maaperässä.

Eräs häävieraista oli Venäjältä alun perin kotoisin oleva nuori mies,

it-nörtti, jonka työmaa oli ristipistoja ympäri Euroopan täkkiä, mutta

sen lisäksi kas, harrasti hän kansantansseja. Ja oli siinäkin erinomaisen taitava.

Seurasin miten hän pyysi saada näyttää juhlissa soittaneille

todella taitaville virolaisille muusikoille jonkin melodiansa kitaralla,

ja yhteisenä kielenä oli englanti.

No, soittajat sytyttivät sen pian orkesterissaan biisiksi, ja sitten tämä kaveri soiton loimutessa

nappasi vironflikkaa käspuoleen, ja opetti hänelle vähän toisenlaista tanssausta.

Ja tanssijatytön poskilla ilo ja riemukas innostus.

Samoin panin merkille, miten tämä nuorimies aivan poikkeuksellisen hienotunteisesti

huomioi ihmisiä; oli kyseessä sitten vanhempi ihminen tai

pihalla vähän tylsistyneenä ollut lapsi.

Otin siitä itselleni opiksi.

Liekkiä riitti jaettavaksi.

Tämä stoori palautui eilen mieleen, kun työkaveri kertoi eilen miten hänelle ovat

tärkeitä ruokailuhetket työssään lasten kanssa. Haluaa rakentaa ne rauhallisiksi ja

puhaltaa niihin kaikille hyvät fiilikset ja yhteenkuuluvaisuuden tunteet.

Hän kertoi omien mansikkapaikka-tunteidensa

alkujuuret, ja sieltä lapsuuden ovista valottui esille hänen oma

naurusuinen mummonsa,

joka oli tarjonnut tällaista tapakulttuurista elämänruokaa hänelle;

siellä jossakin Pohjois-Suomen notkelmassa.

Eipä tainnut tietää mummo aikoinaan, että lapsenlapsi sytyttelöö

hänen virittämäänsä valoa eteenpäin täällä jossakin etelän mailla vuonna 2009.

Elämässä kannattaa opetella jaettavaa itselleen.

Se sellainen sytyttää muita ihmisiä.

Unohtaminen

2009-01-19T22:28:00.002+02:00

Illalla puhuin työssä lasten kanssa arkeologian teemoissa

muistamisesta ja unohtamisesta.

Unohtaminen on terveellistä, välttämätöntä.

Onko erityisen viisasta edes muistella mitä on unohtanut? :-)

Aktiivinen unohtaminen, passiivinen unohtaminen.

Iltateellä mietin kenen naurutavan, nauruäänen lienen perinyt,

mutta en enää muista isäni tai veljeni ääntä.

Heidän äänensä on kuollut minun muististanikin, eikä

ole olemassa heiltä mitään äänitaltiota.

Toisaalta, muistan sen minkä olen unohtanut? :-)

Muistikuvat ovat aina tärähtäneitä.

Aforismillani olen tarkoittanut sitä prosessia, että aina kun ihminen muistelee

jotakin kerran tähän maailmaan tapahtunutta, siitä otetaan mielessä tavallaan uusi kuva,

ja se otetaan siitä mikä viimeksi on esille muistettu.

Kopiosta kopio. Samalla ihmeellä tapahtuu ihmisen vanheneminen;

ymmärtääkseni solut uusiutuvat siitä edellisestä.

Mitä sinä olet unohtanut?

Muutoksen olosuhteiden sisäiset rakentajat

2009-01-17T17:54:00.003+02:00

Se mikä kiinnostaa, on mielenkiintoista.

Kun seuraa sitä omaa kiinnostuksen siltaa taaksepäin, mitä löytää?

Ihminen on oma polttopisteinen kertomuksensa; kun lukee hänen ympäriltään hänen

kiinnostuksenkohteensa, Tiensä, tapansa, arvonsa; ymmärtää hänen ystävänsä,

lukee vaatteet, osaamisen, kasvun mahdollisuudet, näkee arkea vihlovat heikkoutensa,

piilotuksensa – näkee ihmistä jo jonkun verran.

Mutta vain siitä omasta kurkistusluukustaan.

Vain siitä.

Ilman sisäisiä olosuhteita ei ole olemassa johonkin asiaan kohdistuvaa kiinnostusta.

Jos on kiinnostunut esimerkiksi talosta meren rannalla, ihmisen sisällä on oltava

haluista ja tarpeista magnetisoituneet henkisen tason olosuhteet asialle

"talo meren rannalla".

Voi visualisoida ja persoonallistaa henkiin ja siten helpommin käsiteltäväksi

niitä oman minuutensa eri puolia. Samaa ilmiötä voi käyttää mm. luovaan kirjoittamiseen, jolloin esimerkiksi novellien henkilöt saavat todellista verta kirjoittajaltaan, koska heidät on

osittain luotu kirjoittajan todellisten persoonallisuuksien ja luonteenpiirteiden päälle. Käsinukkemainen juttu, joka toimii.

Muutos, ja Olosuhteiden rakentaminen että jokin uusi asia voisi syntyä, tulla tykö.

Voi kuvitella sisäisen remonttijoukon; siinä saattaa olla miehiä ja naisia koolla, eri ikäisiä, tekevät työtään riemukkaissa fiiliksissä, rokki soi radiosta, värit ovat kirkkaat, on keksitty esille paljon uutta, Olosuhteiden rakennus sujuu hyvään tahtiin ja ilomielin, eteen ilmaantuvia ongelmia kyetään ratkaisemaan, ilma on ikkunoissa puhdas flow!

Tai sitten ne tummiin pukeutuneet vaitonaiset rakentajat, joiden työnantajasta ei tiedetä.

On täällä, ei ole täällä; hereillä, tai sitten nukkuu.

Näiden työläisten henget huuruvat kesäpäivässäkin.

Kun ihminen tietää kuinka vapaa hänen tahtonsa on

– edes suurin piirtein – hän voi

olla rakentajiensa esimies. Jos ei ole saanut riittäviä yhteyksiä luotua niihin kaukaisempiinkin

puoliinsa, rakentamista, joukkojen muodostumista ohjaavat tiedostamattomat voimat.

Kuvitella; eräät neurologit esittävät että ihmisessä kaikki informaatio

on kuvina.

Eksistentialismia + 6 -vuotiaille

2009-01-15T10:44:00.002+02:00

Aamulla vien tyttöäni fillarilla eskaroimaan. Paalupaikan risteyksessä
hänen handustaan lipeää keskelle tietä, vauhdissa isoisänsä hänelle antama ekologinen
taskulamppu. Jäämme suojatien keskirampille, nostan tytön
tarakalta, autot menevät, painan kytkintä että vihreä valo tulisi.
Viimeinen auto, maasturi nähdäkseni ajaa ja sirpaloittaa tuusanpaskaksi sen taskulampun
siihen katuun flikkani silmien edessä.
Tyttö osoittaa sitä tumpullaan: "isi kato!" ja rupeaa sitten vollottamaan
valottoman surullisesti.
Jatkaa melkein päiväkotiin asti.
On sitten nielaissut tilanteen tunteet ja alkanut
imeyttää informaatiota.

Torstai on toivoa täynnä.
Opettavainen on elämä.

Mutta meidän fillarointimme jatkuu.

"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?"

2009-01-12T20:21:00.003+02:00

Erinäisistä syistä olen nyttemmin innostunut osoittamaan esille asioita, jotka

todistavat kuinka riemastuttavia eläimiä me ihmiset olemme pohjimmiltamme.

Ja laumasieluja, vaikka toki samalla olemme niin yksilöllisiä individualisteja että!

Eilen kun iltapuhteiksi etsin Wikipediasta tietoa Hitlerin sukulaisista ja rakastelusta,

sieltä juontui artikkeli, jonka sisällön olin kyllä joskus aiemminkin lukenut.

Eli vastausta miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ja kui meijän kunnon miästen käy?

Aihe on toki aina mielenkiintoinen, mutta eniten minua kiinnostaa se nyt kirjoittamisen kannalta. Uskon että tällaisia ihmisen biologian pohjavireessä uiskentelevia ja värisyttäviä asioita on hyödyllistä tuntea kirjoittaa sitten runoutta, puolitieteellistä tööttiä tai laajempaa arkista kuvausta eli sitä panodraamaa.

Miehessä oleva "pimeä kolminaisuus" kiihottaa ja kiinnostaa useita naisia. Narsistinen persoonallisuushäiriö, impulsiivinen ja tunteeton psykopaattisuus sekä petollinen ja hyväksikäyttävä persoonallisuus ovat ihan renttumaista mutta kuumaa valuuttaa tietyillä biologispohjaisilla tasoilla. Kuten matalalla resonoiva ääni, lihaksikkaat käsivarret ja kookas siitin. Tämä juontuu sinne luolamies ja luolanainen-meininkeihin, eli useat naiset pitää näitä ominaisuuksia maskuliinisina ja liittää ne kykyyn siittää terveitä jälkeläisiä.

Naiset jotka hakevat hetken huumaa tai haluavat tulla raskaaksi etsivät tällaista miestä.

Väkivaltaisuuteen taipuvaiset, runsaalla alkoholilla ja itsekeskeisellä biletyksellä toimivat "teini- äijät" ovat siis edelleen kohtuullisen haluttua ainesta naisten keskuudessa. Yleisesti ottaen. Jonkin aikaa.

No, meidän kunnon miesten, lämminsydämisten hanujen onni on samojen tutkimusten mukaan, että kun naiset haluavat asettua aloilleen he haluavat – jostain kumman syystä – kumppanikseen kiltin ja hoivaavan miehen, joilla ei juurikaan ole em. mainittuja persoonallisuuden piirteitä. Vähän toki pitää särmää olla ja pilkettä silmäkulmassa etc.

Eräät teoriat puhuvat sen puolesta että tulevaisuudessa miehisyys alkaa lähestyä yleensä naisellisina pidettyjä ominaisuuksia mikäli halua sopeutua ja pysyä evoluution kelkassa mukana.

Toiset menevät vähän pidemmälle ja toteavat että koko miehinen sukupuoli on ajan saatossa kokonaan katoava juttu.

Mielenkiintoista on, että kuinka paljon ihmiset, sekä miehet että naiset yleensä tiedostavat näitä pohjabiologisia juttuja itsessään?

Ja eivätkö ne silloin ole myös kohtalonomaisia, ts. ihminen ei voi valita sitä haluaan, että mikä vastakkaisessa sukupuolessa kiihottaa ja mikä ei?

Ja muuttuvatko kiinnostuksen kohteet, piirteet kun ihminen esimerkiksi kehittyy henkisellä tasolla?

Oikeasti todella mielenkiintoista.

Huhtikuun laulu

2009-01-09T17:51:00.005+02:00

Minun juureni versovat

kodeista huomisen

tähän päivään lautturoivat

kertomukseni onnelliset –

valot ja tien, minun juureni

tuovat toivon rantaani

ikipuhdasta vihreää

kevät silloin tahtoo piirtää

ääneeni kukat valkeimmat –

ja meidät, kesään kesyttää

sylistä yön aamut nuoret, jotka

puhaltavat ne hyvät tuulet

joista iloa pisaroituu ja

joille auringon naurusuu –

säveltää, lauluaan huhtikuun

jos oikein kurotat

ystäväni yletyt kenties

yön läpi, sormenpäihisi

valosta päivän tartuttamaan –

virtausten, hiljaista hiekkaa.

minun juureni, minun aikaani

sinun juuresi, sinun aikasi

meille ovat, päivien sivut

valmiiksi ne täytyy kirjoittaa –

sinua tarvitsen, tahdotko auttaa?

Pyhä Kateellisuus.

2009-01-06T22:15:00.002+02:00

Luin kirjan ilmiöstä Öky.

Sen pintojen yli, läpitunkeva ruoto on tietenkin kateus.

Kuuluisa suomalainen kateus.

"Ku tol menee perkele paremmin ku mulla!"

Kirjan mukaan amerikkalainen psykologian professori Charles Osgod teki vuonna 1969 laajan tutkimuksen, jossa huomattiin, että suomalaiset ainoana kansana maailmassa kokevat vihan, kateuden ja häpeän tunteet korostetun voimakkaasti.

Suomalainen kateuden olemassaolo myönnetään, yleisellä tasolla, mutta harvemmin

ihmiset henkilökohtaisesti tunnustavat niitä omia kateellisuuksiaan.

Ehkä siinä asuu sitten se häpeä, portinvartijana kateuden varjon majalle.

Siitä on minusta ainakin hyvä kiukutella kateellisena, että toisilla on hyödyllistä älyä enemmän kuin minulla ja ne pärjäävät sen takia paremmin tässä yhteiskunnassa. On paremmin palkatut ammatit hankittuina ja silleen. Ja mukavempaa ja laadultaan parempaa elämää sen takia jne.

Rahaa enemmän kuin minulla. Epäreilua!

Ja perusvasemmistolainen mahtivitutus (esimerkki mahtivitutuksesta kun asiat eivät oikein skulaa) aikaansaadaan tietenkin syntyperästä ja kodin olosuhteista; toisilla on jumalauta hopia ja kultalusikkaa handussa heti kun syntyvät ja me saatiin ryömiä kylmässä kammarissa ja syödä rupia polvista perrrkele! Ja oho, ruumiilliset ominaisuudet meinasi unohtua; aina on uimahallissa jollain isompi sukupuolikulli kuin minulla ja aina on jollain isommat hauikset kuin minulla ja enemmän hevitukkaa päässä ja ainakin kauniimmat vaatteet!

Oi, alan huomata että tällainen rehellinen, pitkin julkisuutta puristeltu kateellisuushan on hieno asia.

;-)

Tai sitten voi lopettaa äärityperän vertailukyttäämisen sen oman henkisen koslansa sivuikkunoista ja olla ihan iloinen tästä omasta elämästä ja tyytyväinen siihen, kaikkinensa.

Keskittyy pitämään itsensä tiellä.

Mikään, kukaan muu kuin kuski itse ei tätä estä.

Ja he olivat kahvilassa kaupunkilaisina

2009-01-03T16:15:00.002+02:00

Aamussa odotti minulle nk. hyvä uutinen lihansyönnistä.

Tiedostamisen abc:tä kohti laajempia massoja.

Nämä eivät ole monimutkaisia kysymyksiä; henkilökohtaisten ja

erityisesti rehellisperäisten vastausten

antaminen saattaa tosin vaatia sisuksilta paljon.

Sitten kaupungilta kirjoja; tiedettä ja puhdasta seksiä.

Dokumenttielokuva Hitleristä ja erityisesti olosuhteista jotka hänet synnytti.

Kahvilassa ajattelemassa silmät ihmisvilinässä leväten, kuinka pitkä matka on

70 -luvulta Laitilan Ytön kylästä 3.1.2009 Fontanaan, Turkuun?

Olla matka.

Se mistä nyt olen perin innostunut, on ymmärrys olosuhteiden välttämättömyydestä

siihen että jokin asia ilmentyisi, syntyisi; olemassa olisi. Tämä pätee kaikessa,

ja toteutuu niin henkisessä kuin

materiaalisessa maailmassa.

Pitää olla ensin se A, että B voi tulla. Ilman A:ta ei ole B:tä.

Ja kun A loppuu, kuolee, B:kin katoaa.

Kaikki ihmiset lähipiirissä, kaikki esineet lähipiirissä,

kaikki henkisen tason asiat lähipiirissä - niille pitää olla ne

taustaolosuhteet, jotka ylläpitävät energiaa olemassaololle.

Kyse on toisilla sanoilla kokoonvirkottuna juuri

samantaajuuksisesta energiasta ja niiden välille syntyvästä

vastaavuudesta ja puoleensavetämisestä.

Jokainen joka on "menettänyt" ystävyyden tai rakkautensa tietää,

että silloin kahden ihmisen välillä jokin on perustavanlaatuisesti

muuttunut, jotakin on kadonnut.

– Kuollut, sanoo runoilija dramaattisuudesta tohkeissaan.

Kun olosuhteet muuttuvat, muuttuu ydinkin.

Esimerkki hakekoon itsensä ja juoskoon tuonne kirjoitukseni alkuun;

kun ihminen tiedostaa kasvissyönnin erinäiset puolet – ekologiset, eettiset, moraaliset ja henkisen tason puolet – tällöin sisäiset, tätä asiaa pystyssä pitävät olosuhteet

saattavat muuttua, jonka jälkeen lihansyönnille ei ole enää edellytyksiä.

Asenne on A; teko B.

Yksilö, yksilöt, yksilöiden yhteisö, yhteisöjen yhteisö

2009-01-01T11:24:00.002+02:00

– "Pitäisi olla enemmän yhteisöllisyyttä Suomessa!"

Tätä väittämää on tarjottu ratkaisuksi aika moneen ongelmaan kuten

alkoholin tuottamiin ongelmiin, vanhusten yksinäisyyteen ja kouluissa tehtyihin massamurhiin.

Arkkipiispa Wickström virkkoi aikanaan, että liekö tämä

pohjoismainen hyvinvointivaltio vienyt meiltä lähimmäisen rakkauden.

Kun yksilöillä menee taloudellisesti hyvin, ei tarvita toisia.

Joskus oli pakko; Suomessakaan ei maaseudulla tullut toimeen yksinänsä,

talkoilla painettiin eteenpäin kurjuudessa ja

avun tarjoamista sitä tarvitsevalle ei edes mietitty.

Silloin pärjäsi riuskalla kropalla ja hyvällä työtatsilla sai arvostusta,

nyt tarvitaan aivoja ja tietynlaista älykkyyttä.

Jos ei ole, niin ei ole.

Yhteisöt ovat puroutuneet yksilöiksi ts.

pirstaloitunut ja erityisesti "vain" pärstälöitynyt;

enää ei kaikki syö samaa lihasoppaa yhteisöllisesti

tyytyväisinä saman pöydän ääressä. En minä ainakaan.

Nykyvasemmistolaisuuden yksi suurista ongelmista on juuri tässä.

Taloudellisesti lähes pidäkkeetöntä yksilönvapautta ajavassa arvomaailmassa on

yhteistoiminnan ja solidaarisuuden ideologialle melkoinen haaste

yksilöllisyyden ja yksilönvapauden ongelma.

Maailmanmeno mennyt ja saatettu monimutkaisemmaksi kuten on ollut jo puhetta.

Sittemmin BKT:n kohotessa yksilöille ropissut fyffeä, ja on varaa viritellä

tätä omaa elämää loputtomiin tismalleen oman näköisekseen ja niitä omia

kehityspolkuja ja nautinnonhaluja vastaavaksi. Jos on rahaa manipuloida

tällaista energiaa ympärillään. Kompromisseihin tai sopeutumisiin

ei juurikaan tarvitse suostua. Jos on rahaa.

Tietty viivakoodimaisuus määrittelee sen, millaisiin

aineellisiin olosuhteisiin meistä jokainen on vällytetty tässä

vaiheessa rekiretkeä.

Mitä ja minkälaista yhteisöllisyyttä peräänkuulutetaan?

Voiko ihmistä, tuota jaloa yksilöllistä laumaeläintä jollain lailla pakottaa esim. lähimmäisenrakkauteen,

jos hän ei ite sillenniinku yhtään haluu?

Ihannetila lienee yhteiskunnan yleisen soljuvuuden kannalta, että

jokainen ihminen kasvaa vastuulliseksi ja tasapainoiseksi,

perusonnelliseksi aikuiseksi, joka osaa pitää siitä omasta kiskastaan hyvän huolen.

Yksilöksi, omaksi itsekseen.

Ja joka toimii myös muiden lajitovereiden suuntaan parhaaksi katsomallaan tavalla,

henkisessä kukkarossaan arvoinaan mm. Hyvyys, Totuus, Myötätunto ja Rakkaus.

(Todellisuus on vielä aavistuksen verran vaiheessa suhteessa tähän ideaaliin.)

Mielestäni oikea yhteisöllisyys vaatii perustakseen sitä, että ihminen kykenee

nousemaan sen oman yksilöllisyytensä, pyhän persoonallisuutensa yläpuolelle.

(Samoin kuin sen oman sukupuolensakin ylle on paikoitellen noustava ettei

olisi sen vanki mm. ajattelultaan.)

Se oma kiska nimittäin on sittenkin vain väline, ei lopullinen kohde.

Syvimmän perusdatamme mukaan olemme toki subjekti, mutta myös instrumentti.

Rakennamme olosuhteita, mutta rakennamme niitä mahdollistaaksemme jonkin synnyn.

Vaikka moni yrittääkin hybristellä ja väittää totena että puitteiden puunaaminen

on elämässä se Juttu.