Huumorintajun testirataa

On kimurantti juttu, mistä huumori, vitsit ja nauru juontuvat. Alan asiantuntija Mark Shatz sanoo, että huumorintaju on yhtä uniikki kuin sormenjälki. Onkin kiintoisaa pohtia, mille sitä nauraa ja mille taas ei. Ihminen kun ei valitse sitä, mille aidosti nauraa. Osalla meistä pokka pettää seksi- tai pieruvitseistä aina, vaikka jollain tasolla ei haluaisikaan:

Mitä tarkoittaa kohtalon iva? Sitä että kun mies lihoo, hän lihoo joka puolelta. Paitsi munastaan.

Samalla kaverilla on pienen pulskistumisen takia muitakin haasteita kehorauhan kanssa:

Hän ei voinut enää mennä uimarannalle ottamaan aurinkoa, koska saman tien olivat Greenpeacen tyypit hinaamassa häntä takaisin mereen.

 

Kaikesta voi ammattikoomikkojen mielestä tehdä pilkkaa, mutta yleisöstä riippuen – kaikki ei toimi kaikille. Rehellisesti ottaen; huvittaviin juttuihin liittyy vihamielisyyttä kohdetta kohtaan ja sitä, että tuntee itseään toisia paremmaksi. Esimerkiksi basisteja pidetään Suomessa hieman yksinkertaisina:

Bändi saapui keikkapaikalle ja kävi niin, että ovet loksahti lukkoon ja avaimet jäivät auton sisälle. Heidän piti kutsua paikalle lukkoseppä, jotta saivat basistin ulos.

 

Huumori syntyy järjellisen ja järjettömän välisestä kitkasta, mutta loogisuutta pitää olla mukana:

Mieheltä varastettiin VISA-kortti, mutta hän ei tehnyt siitä ilmoitusta, koska kaveri, joka sen pölli, käyttää sitä vähemmän kuin hänen vaimonsa.

 

Vähättely tai liioittelu tuo hauskuuden:

Eräs kaveri rakensi niin hyvän linnunpelätin, että varikset toivat takaisin edellisvuotisetkin mansikat.

 

Lopussa oleva yllätys, punchline on tärkeää - sitäkin mieltä ollaan, että jos ei ole yllätystä, ei ole vitsiäkään:

Mistä tiedät, että sinulla saattaa olla ongelmia alkoholin kanssa? Siitä kun baarimikko tietää nimesi, etkä ole käynyt siinä baarissa koskaan ennen.

Eräs surinasussu taas väitti, ettei hän ole kokaiinista riippuvainen, hän vain pitää sen tuoksusta.

 

Humoristit pelaavat sanojen kanssa; tämän kertoi laitlalainen sananmuunnosten erikoisasiamies: Tapparan pelaaja Kristian Tanus on niin suosittu, että nuorison pyynnöstä markkinoille julkaistaan joukkueen väreissä oma Tanus Appi.

 

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että humoristisuus on vakava asia, koska se on hyväksi mielenterveydelle, sananvapaudelle ja se estää moraalisten aatetukkeumien syntymistä ajatteluelimeen. No yksi vielä: Kaverin isoisän viljelemä sanonta oli, että kun elämässä yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Mukava mies, mutta puuseppänä pirun huono lipastojen tekijä.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja suosittaa heittelemään tänään vitsejä, huonotkin kelpaa

 

Kolumni julkaistu laitilan Sanomissa 17.5.2024

 

 

Mää ja Tapparan miäs

Julkaistu Laitilan Sanomissa 23.4.2024

Jääkiekkoliiga on puksuttanut täydellä höyryllä finaaliotteluihin, jossa kohtaavat viime vuoden tapaan Tappara ja Pelicans. Toiset meistä pystyvät repimään jääkiekon seuraamisesta suurta huvia ja jännitystä. Henkisesti kentän laidan ulkopuolelle jäävät ihmiset taas ihmettelevät koko kallista hullutusta: ei mitään järkeä? Miksei vaikkapa käännösrunous tai kansantanssit saa osakseen samaa rahaa ja huomiota?

 

Pudotetaan muodikkaasti kolumnin pintaan kolme ympäripyöreää pointtia. Yksi, jääkiekko on aitoa, ennalta arvaamatonta draamapeliä. Urheiluviihdebisnestä, mikä vetoaa meidän yksinkertaisiin alkukantaisiin ytimiin. On aina mahdollista, että altavastaaja voittaa, kuten Kalpa kylvetti Ilveksen. Kiekko on vallan väline, ja kun pelin panoksena on voitto tai kesälomalle, niin silloin pelataan tosissaan sääntöjen rajamailla. 

 

Ei sekään sattumaa ole, että yritysmaailma sponsoroi jääkiekkoa avokätisesti, sillä vastaaviin lainalaisuuksiin perustuu saman alan firmojen keskinäinen välinen kilpailu menestyksestä, asiakkaista ja rahasta. Tiimit pomovalmentajineen markkinakentällä vastakkain.

 

Kaksi, yhteenkuuluvuuden tunne. Ihminen on lajityypillinen laumanisäkäs siellä hallin katsomossa fanipaita päällä huutamassa ja hoilaamassa kannustuksia mukana muiden. Taannoin TPS-Tappara pelissä oli ympärillä yli 2000 Tappara-fania eri puolilta Suomea. Muuttui kotipeliksi se, ja tunnelma oli korkealla alusta voitokkaaseen loppuun asti.

 

Jokaisella joukkueella on eri jänteistä syntyvä identiteetti - lajia seuraavilla tunnetta pukkaa ja tulee erilaisia kuvajaisia mieleen, jos puhutaan Porin Ässistä, Rauman Lukosta tai Helsingin IFK:sta. Omaksi koetun joukkueen kanssa tuntee jotakin yhtäläistä taajuutta. Suomen maajoukkueen pelit taas puhaltavat kansallisella yhteenkuuluvuudella joukkueiden fanit samaan huutokuoroon, tuli sitten voittoa tai tappiota.

 

Kolmas pointti ovat henkilökohtaisten tunneankkurien juuret, sillä jostakin se kiinnostus on aina lähtenyt.  Joku aina välillä on ihmetellyt, että kui nii Tappara, kun et ole Tamperetta päinkään kotoisin?

1970-luvun loppupuolella ja pitkälle 1980-lukua Tappara oli Suomen mestari useaan kertaan. Silloin pelejä seurattiin lehdistä, radiosta ja tuurilla saattoi tulla televisiostakin peli. Isäukko oli hiihdon ja yleisurheilun innokas ja nuuka seuraaja, pelejä ei käyty kertaakaan katsomassa paikan päällä. Isoveljen kanssa jääkiekko seurattiin, ja Ytön metsäkrunneissa ja Kaariaisten koulun kentällä kera muiden pelattiin. Mukana mielikuvituksella timosudet, jukkaporvarit ja hannukamppurit. Isoveljen esimerkin kautta Tappara minulle kuopukselle tarttui. Kuten myös punk ja uusi aalto.

 

Velipoika kuoli 1992, ja Ytön lapsuus- ja nuoruusajan onnellisten ja yksinkertaisten aikojen elävä muistelu on kytkeytynyt osaltaan itselläni Tapparaan. Moniin menneisiin ihmisiin taas liittyy jokin laulu. Mutta Mikke oli ja on minulle se Tapparan miäs. Ei siellä Laessaaressa hautakiven edessä miltään erityiseltä tunnu. Live is life, muistelemisessakin.

 

Kirjoittaja asuu Turussa eikä maailma kaadu, vaikka tänä vuonna pelikaanit veisivät kannun Lahteen. Mitä eivät kyllä tee.

 

Joulupaketista Schwarzenegger

Katsoin loppusyksystä haastattelua, jossa Arnold Schwarzenegger vaikutti puhuvan ihan järkeviä ajatuksia. Oli ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä minulla oli tästä muskelimasasta, toimintaleffasankarista ja Kalifornian kuvernööristä. No, pyysin kirjansa joululahjaksi ja olen saanut suoristella omia vääriä ennakkoluulojani.

 

    Keskeinen osuus kirjassa on, kun puhutaan jokaisen omasta visiosta - millaista elämää haluat ja sitten selkeä suunnitelma sille, mitkä teot vievät oman vision suuntaan. Epäonnistumisia pelkäämättä kädet ruoriin. Ja kun jokin juttu saavutetaan, sen jälkeen uutta mielikuvatavoitetta tilalle. Se oma visio löytyy asioista ja arvoista, joita itse pitää tärkeinä. 

 

    Se on nyppinyt, että kirjan nimeksi on jostain syystä suomennettu Ajattele isosti, vaikka alkuperäinen on Be Useful! eli Ole hyödyksi! Tuo kovankalskea kasvatusneuvo on Arskalle tullut hänen poliisi-isältään Gustavilta. Kaikille on tarpeellista saada olla hyödyksi, olen samaa mieltä.

 

    Toisaalla Hesarin jutussa nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Kim Kronström perkaa nykynuorten kasvaneista mielenterveysongelmista juurisyitä esille. Maailma ei ole muuttunut pahemmaksi, mutta monimutkaisemmaksi on. Arvot ovat muuttuneet, ja sen takia on usealta nuorelta merkitys ja elämän tarkoituksellisuus hukassa. Näköalattomuus vaivaa, koska ei ole käsitystä siitä, mitä elämällään tekisi. Moneen jo saavutettuun asiaan on menetetty uskoa, kuten tieteeseen, auktoriteetteihin, uskontoon ja rahaan. Voimattomuus ilmastonmuutoksen seurausten edessä painaa nuoria littanaksi. Nykyään keskitytäänkin itseen, tunteisiin ja identiteettiin. Kuitenkin Kronströmin mukaan juuri merkityksellisyyden kokemus tai tunne siitä, että omalla toiminnalla on väliä, suojaa ahdistukselta ja masennukselta. 

 

    Näin tullaan hauista kääntäen takaisin Schwarzeneggerien elämänneuvoon ja todellisen yhteisöllisyyden perustaan: ole hyödyksi. Tavalla ja toisella – esimerkiksi osaaminen ja auttaminen kelpaavat yleensä hyvin lajitovereille. Ja samalla pystyy toteuttamaan määrätietoisesti niitä omia visioita, positiivisella tarmolla. 

 

    Väitän, että edellä kuvatussa on metsästäjä-keräilijäaivojemme ikiaikainen perusohjelmointi, sillä osana muita ja yhteisvoimin me laumanisäkkäät ollaan tähänkin saakka päästy. Henkilökohtaisia pyrintöjä unohtamatta. Ja huomenna taas pykälä eteenpäin.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on Arskan vinkistä tehnyt aikaa laittamalla somekanavia hiljaisemmalle

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 13.2.2024