maanantai 21. joulukuuta 2009
Ei liittymiä
maanantai 14. joulukuuta 2009
Jeesusta tapaamassa Mikaelin kirkossa
maanantai 7. joulukuuta 2009
Kaksi tärkeää todellisuutta ja niiden välinen tila
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Valotetun kuvan värejä
Viime keväänä oli Raision kirjastossa valokuvanäyttely, jonka kuvat oli pyydetty tavallisten ihmisten kotialbumeista. Avajaisissa olin, ja eräs kuva pysäytti mustavalkoisuudellaan. Ihan ääneeni siinä sanoitin kuvan herättämiä tunnelmiani. Kylmänväristyksiä kävi, kun selkäni takana ollut vanhempi mies sanoi, että hän se on tuo tuossa kuvassa oleva pikkupoika. Pipopäinen poika, sotalapsi, pikkusiskonsa kanssa kyytiä odottamassa Ruotsista takaisin Suomeen. Puhuttiin siinä jonkun verrankin esille sitä, mitä kaikkea kuvan takaa löytyi. Tilinpäätöksenä – tuo nyt yli seitsemänkymppinen mies totesi yllättäen, ettei parempaa aikaa elämässään ole ollutkaan, kuin mitä se Ruotsissa oloaika oli.
Viime viikolla fillaroin saman Koskelan luo tekemään haastattelua yhteen toiseen lehteen. Pihamaalla katselin, että talossa oli tehty mittavia remontteja, kattoa nostettu ja sen sellaista muuta pientä. Vuonna -36 syntynyt kirvesmies oli edelleen voimissaan.
Juttelimme melkein kolme tuntia. Aurinkoisen vaimonsa keittämää kaffetta ja nisua otettiin välillä. Matkattiin viimein takaisin sinne sotalapsuusaikaan ja Ruotsiin. Hän kertoi, että kulttuurishokki oli ollut valtava. Heillä kotona Pyhäjoella oli 11 –lapsinen köyhä perhe, ja Ruotsissa vastaanottavaan perheeseen kuului insinööri-isä, sairaanhoitaja-vaimo ja heillä yksi poika. Sosiaalinen luokka ja tavat olivat aivan toiset. Ruumiillista kuritusta ei tunnettu ollenkaan. Sitä hän tähdensi, että häntä ja siskoaan pidettiin perheen oman pojan kanssa täysin samassa arvossa. Mitään eroa ei ollut.
Mustavalkoiseen kuvaan alkoi juontua tarinasta hienoja värisävyjä.
Suomalaispojasta oli myös ihmeellistä, että perheen vanhemmat osoittivat toisilleen avoimesti hellyyttä – ei päivää etteikö suukkoa pientä olisi vaihdettu aamulla. Pieniä veneretkiä tehtiin lasten ehdoilla, vanhemmat leikkivät lasten kanssa ja herkkujakin syötiin joskus.
Toki Koskelakin tuntee ihmisiä ja tarinoita, joissa ei ollut sotalapsilla käynyt yhtä hyvää onnea kuten heillä.
Kyllä jykevän ja suoraluontoisen miehenkin silmiin vähän kyyneliä puhaltui kun hän tuota aikaa muisteli ja minulle siitä kertoi. Ja sama täällä. Hyvistä asioista, pahoista asioista. Saatoin kuvittaa sitä kauhua, miltä oli pienestä pojasta tuntunut seistä kotipihalla muiden kanssa, ja kuulla ja katsoa aivan jo lähelle tullutta sodan jylyä, kun naapurikuntaa Kalajokea pommitettiin. Ja ne lähdön hetket Ruotsiin, repäisy pois kotoa, maalle vieraalle tuntemattomien ihmisten luo.
Vaikkei hän tarkemmin eritellyt, niin myönsi, että varmasti nuo osakseen saamansa monet myönteiset kokemukset olivat varmasti vaikuttaneet häneen ja myöhempään elämäänsä paljonkin. Siihen millainen hän itse on ollut aviomiehenä, kolmen pojan isänä. Pitkässä työelämässä mukana muiden. Seitsemän kuukautta Ruotsissa oli muokannut elämänasennetta ja suhtautumista toisiin ihmisiin lopuksi ikää. Ei ole mies nykyäänkään esimerkiksi maahanmuuttaja-asioissa kovin jyrkkä mielipiteissään.
Ensi kesänä Koskelan ja sen ruotsalaisen perheen ”pojan” pitäisi tavata.
– Ei ollakaan nähty sitten 68 vuoteen.
Uskon että on tuleva ukkojen kädenpuristus sydämellisyyttä ja iloa täynnä.
Kyllä täällä pohjantähden alla asuu myös monia oikeasti hienoja ihmisiä.
perjantai 27. marraskuuta 2009
Yhteiskunta-analyysiä seitsemänvuotiaille
lauantai 7. marraskuuta 2009
Miksi Jumala loi tosi-teeveet ja homot?
tiistai 27. lokakuuta 2009
Mikä on talven hinta?
Viime viikolla oli työnantajan johtokunta koolla. Pohdimme, järjestämmekö ensi helmikuussakin talvileirin paikassa, jossa on Raisiota todennäköisemmin talvi. Kolattiin esille myös sitä, että paljonko se kauemmas muuttanut talvi saa kinostaa persnettoa.
Enää on aika vähän järjeltään jäätyneitä idiootteja, jotka eivät myönnä etteikö maapallon ilmasto olisi jo nyt muuttunut rajusti. Syystä että Ihminen haluaa lajityypillisesti kasvaa ja kuluttaa äkäisenä yli oman tarpeen. Jatkossa Suomessakin säiden ääri-ilmiöt lisääntyvät ja vuodenajat syksyttyvät. Talvet vetäytyvät ylöspäin kuin entisen isännän vitjamunat. Vähän myöhemmin meidän hyväosaisten suomalaisten oven takana kolkuttelee ne miljoonat ympäristöpakolaiset. Mitäs me heille sanotaan?
Jokin aika sitten Malediivien hallituksen jäsenet pitivät kokouksensa happilaitteilla veden alla. Tempaus pulputti ainakin minulle huolestuneita ajatuskuplia päähän.
Oman muistini mukaan talvet alkoivat heikentyä Laitilan kohdilta 1980-luvulla. Jääkentät jäi jäädyttämättä ja ilma oli sumppuista, plussakeliä. Nykyään on jo kauas sulanut muistista se yhtenäinen lumipeite joka hiutaloitui loppuvuodesta, pysyi talven selässä ja lähti vasta kevään tullessa.
Me olemme kaikki sananmukaisesti helvetillisen isojen muutosten aikalaistodistajia. Kukaan ei osaa ennustaa varmaksi millaista on edes vuonna 2020. Positiivisesti ajatteleva toki uskoo, että pakkojen edessä minun, sinun ja naapurien asenteet ja arvostukset muuttuvat. Samalla toivoo, että tiede ja tekniikka monimuotoisesti kehittyy ekologisempia valintojamme tukemaan. Että aikaan saadaan tärkeät kansainväliset sopimukset, joihin kaikki maat sitoutuvat.
Meitä on kohta seitsemän miljardia tällä samalla aurinkoisella kivellä, emmekä vieläkään kosketa toisiamme.
Kyllä tämänkin päivän tytöille ja pojille soisi ytimiinsä muistoja talvisesta yhdessäolosta, lumilinnan teosta, luistelusta luonnon jäillä. Hiihtämisestä metsässä yksin ilman sitä eteen valmiiksi tehtyä latua. Pakkasen punaisia pusuja poskipäille, nautintoa kuumasta juomasta ulkoleikkien jälkeen. Ja sydämeen elämystietoa siitä talven taivaan syvänsinisestä valosta, ja lumikenttien varjoista; siitä kun kuu saapuu iltaan yön tähtineen.
Ihan himpskatin harmittava juttu, ettei vieläkään ihan kaikkien lasten vanhemmilla ole rahaa häippästä edes kerran vuodessa kokoperheenlomalle Lappiin tai Alpeille. Ihmeellistä, koska onhan se raha jo vanha keksintö; luulisi sitä jo kaikilla olevan.
Olen punanokkainen helmikuun poika, jota kiristää tietoisuuden pipo.
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
Putoavia kirjaimia
maanantai 5. lokakuuta 2009
Voimista
perjantai 2. lokakuuta 2009
Höylätyt lauseet
torstai 1. lokakuuta 2009
11. Eri kansanosien erilaiset todellisuudet
Tätä askartelin jo eilen aamulla facebookissa, mutta jatketaan, koska täällä aihetta on tullut
vatvottua kymmenkunta kertaa eri puolilta jo ennenkin.
Ihmisillä on tismalleen samat lajityypilliset perustarpeet. Maslowin tarvehierarkia on paljon kritisoitu, mutta on siinä perustaa poliittiselle ajattelulle kumminkin.
Kun niiden perustarpeitten tyydytys on saavutettu, siirrytään "ylöspäin" yksilöllisiin tarpeisiin, joiden sisältämä "jano ja nälkä" rakentuvat mm. lapsuudesta, vanhemmista, elinpaikasta, perheen sosioekonomisesta asemasta, ajan olosuhteista, vallitsevista arvoista, muodista, kohtalonomaisista tapahtumista etc.
Aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen =yksilöitymiskehityksen voimistuminen=oikeis ton kannatuksen lisääntyminen. Oikeistolaisuuden päätarkoitus on korostaa ja edistää arvoja, jotka kasvattavat ensisijaisesti yksilön vapautta, yksilön etua ja yksityisomistamista ja yksityisten henkilöiden valtaa.
Poliittinen ohjaus olisi tähän väline, mutta koska kasvava osa ihmisistä ei siihen usko eikä äänestä, valta annetaan niille, jotka tietävät että äänestämällä se valta joka tapauksessa jaetaan. Oikeistolaiset äänestävät, ja potentiaaliset vasurit makaavat kotona ja vielä ovat idiootinylpeitä siitä, etteivät äänestä. Vikaa on toki ehdokkaissakin ja itse poliittisessa järjestelmässä hyvin paljon.
tiistai 15. syyskuuta 2009
Lyyrisiä piirroksia ajan naiseuksista
torstai 10. syyskuuta 2009
Yhteisöllisten hajujen hissi
lauantai 5. syyskuuta 2009
Kävelyä asioiden läpi ja haukaten sieltä täältä
torstai 27. elokuuta 2009
Napitusta
maanantai 10. elokuuta 2009
Murrosikäinen ripottelee kirjaimiaan
sunnuntai 2. elokuuta 2009
Elokuun yö valvottaa
Lauri Viidan runo Onni sikermästä Onni (1965) :
Onni
Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
2.
Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!
3.
Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu.
Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.